Ero sivun ”Suuri Pohjan sota” versioiden välillä

| nimi = Suuri Pohjan sota

| osa_sotaa =

| kuva =

| kuvateksti =

| päivämäärä = [[12. helmikuuta]] [[1700]] – [[30. elokuuta]] [[1721]]

| paikka = [[Eurooppa]]

| casus =

| aluemuutokset =

'''Suuri Pohjan sota''' käytiin vuosina [[1700]]–[[1721]] [[Ruotsi]]n ja suuren vihollisliittoutuman välillä. Ruotsin vastustajiin lukeutuivat [[Moskovan Venäjä|Venäjä]], [[Saksi (alue)|Saksi]], [[Tanska]], [[Puola-Liettua]] sekä vuodesta 1715 myös [[Preussi]] ja [[Hannover]]. Sota päättyi Ruotsin tappioon Venäjän voimia vastaan, minkä johdosta Ruotsi joutui [[Uudenkaupungin rauha]]ssa luovuttamaan suuria alueita. Sodan seurauksena Ruotsi menetti asemansa pohjoiseurooppalaisena suurvaltana[[suurvalta]]na. [[Suomi]] kärsi sodan aikana [[isoviha|isonavihana]] tunnetusta miehityskaudesta. Myönteistä sodassa oli Ruotsille tosin se, ettei Tanska onnistunut valloittamaan Skånen[[Skåne]]n, Hallandin[[Halland]]in ja Blekingen[[Blekinge]]n maakuntia, jotka Tanska oli [[Roskilden rauhassarauha]]ssa Ruotsille menettänyt vuonna 1658.

Ruotsi oli [[1600-luku|1600-luvulla]] noussut suurvallaksi Tanskan, Venäjän, PuolanPuola-Liettuan ja [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Saksan]] kustannuksella. Tanska oli vuonna [[1658]] menettänyt [[Roskilden rauha]]ssa lopullisesti [[Skåne]]n, [[Blekinge]]n ja [[Halland|Hallannin]] maakunnat, [[Saarenmaa]]n sekä [[Gotlanti|Gotlannin]], ja [[Norja]]n puolelta [[Bohuslän]]in, [[Jämtland]]in ja [[Härjedalen]]in maakunnat. Venäjä oli vuoden [[1617]] [[Stolbovan rauha]]ssa menettänyt Ruotsille [[Inkerinmaa]]n ja [[Käkisalmi|Käkisalmen]] läänin, ja samalla itselleen kauppa- ja sotilaspoliittisesti elintärkeän pääsyn [[Itämeri|Itämerelle]]. Ruotsi kykeni kontrolloimaan ja verottamaan Venäjän ulkomaanliikennettä Itämeren satamissa, Venäjän ainoa vapaa kauppareitti nousevalle Euroopan kaupalle kulki pohjoisen [[Arkangel]]in kautta.

Ruotsi oli 1600-luvulla lähes taukoamatta käynyt sotaa naapureiden eri liittokuntia vastaan -– ainoa pitempi rauhanjakso oli saatu vasta vuodesta 1679 [[Brandenburg]]in, Tanskan ja [[AlankomaatYhdistyneet provinssit||Hollannin]] kanssa solmittujen rauhansopimusten myötä.

Kuningas [[Kaarle XI]]|Kaarle XI:n]] kuoltua vuonna [[1697]] Ruotsin hallitsijaksi nousi vasta 15-vuotias [[Kaarle XII]]. Naapurivaltiot näkivät tilaisuutensa revanssiin tulleen, ja Kaarle XII:n serkku, Saksin vaaliruhtinas ja 1697 Puolan kuninkaaksi valittu [[August Väkevä|August II Väkevä]] ryhtyi suunnittelemaan Ruotsin [[Liivinmaa]]n valtaamista. August II sekä Tanskan kuningas [[Fredrik IV]] solmivat [[Dresden]]issä salaisen sopimuksen vuonna [[1699]], johon nopeasti liittyi myös Venäjän tsaari [[Pietari ISuuri]].<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 108-109</ref>

Sota alkoi [[12. helmikuuta]] [[1700]], kun August II hyökkäsi ilman ajalle tyypillistä sodanjulistusta 10&nbsp;000 miehen saksilaisarmeijallaan kohti Ruotsin valtakunnan suurinta kaupunkia, [[Riika]]a Liivinmaalla. Saatuaan tiedon hyökkäyksestä [[Viro]]n [[kenraalikuvernööri]] [[Axel Julius De la Gardie]] antoi Suomen rykmenteille käskyn nousta liikekannalle. Baltiaan sijoitettujen 8&nbsp;000 miehen varuskuntajoukkojen tueksi laivattiin pikavauhtia Suomesta kaikki vakinaiset yksiköt ja ylimääräisellä väenotolla perustetut lisäjoukot, ''kolmikkaat'', yhteensä 7&nbsp;000 miestä. Armeija marssi nopeasti Narvasta[[Narva]]sta etelään ja saapui [[6. toukokuuta]] Riian edustalle, jolloin saksilaisjoukot vetäytyivät Väinäjoen taakse.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 110</ref><ref>Rauta, s. 7</ref>

Tanskan kuningas, Kaarlen serkku [[Fredrik IV]], liittyi sotaan sopimuksen mukaisesti helmikuussa hyökkäämällä Kaarle XII:n liittolaista ja lankoa, [[Holstein-Gottorp]]in herttuaa vastaan. Kaarle XII yllättyi hyökkäyksestä mutta toimi nopeasti. Hän kutsui aseisiin isänsä muodostaman vahvan armeijan Tanskaan tehtävää maihinnousua varten. Ruotsin liittolaisten – Englannin[[Ison-Britannian kuningaskunta|Ison-Britannian]], Alankomaiden ja [[Hannover]]in – avustuksella Kaarlen armeija nousi maihin Sjællantiin. Vakavasti uhattuna Tanska joutui solmimaan [[8. elokuuta]] [[Treventhalin rauha|Treventhalin rauhan]] ja luopumaan samalla liitosta Ruotsia vastaan. Onnistuneella hyökkäyksellä Tanska masennettiin niin perusteellisesti, ettei se osallistunut sotaan useaan vuoteen.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 110</ref>

Alkuvuodesta 1700 tsaari [[Pietari Suuri]] oli ollut kiinni sodassa [[Osmanien valtakunta|Turkkia]] vastaan. Määräaikainen rauha Turkin kanssa solmittiin [[14. heinäkuuta]], ja jo [[20. elokuuta]] tsaari julisti sodan Ruotsille. Pari päivää sodanjulistuksensa jälkeen Pietari sai kuullakuuli Tanskan tehneen rauhan. Tästä huolimatta hän marssitti armeijansa piirittämään Ruotsin tärkeintä tukikohtaa idässä, [[Narva]]n linnoitusta. Venäläisjoukkoja oli lähes 30&nbsp;000 jalkamiestä ja rakuunaa, sekä 7&nbsp;500–10&nbsp;000 ratsumiestä. Piiritysarmeija oli ylivoimainen, puolustajia oli alle parituhatta.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 110-111</ref>

Suomessa suoritettiin uusi ylimääräinen väenotto. Joukkoja kutsuttiin ''kaksikkaiksi''. Rahvaalle oli luvattu ylimääräisten väenottojen yhteydessä, että joukot tulisivat oman alueen puolustukseen. Tästä huolimatta kolmikkaat ja kaksikkaat siirrettiin välittömästi Viroon ja Inkeriin.<ref>Rauta, s. 11-14</ref>

Ruotsin Riian kenttäarmeijan komentaja [[Otto Wellingk]] pidättäytyi hyökkäämästä Väinäjoen yli, jolloin saksit saivat rauhassa varustaa 18&nbsp;000 miestä. Tarkoitus oli hyökätä ylivoimalla uudestaan Riikaa vastaan. August II Väkevä oli tullut henkilökohtaisesti johtamaan Saksin armeijaa, joka ylitti Väinäjoen 19. päivä ja piiritti Riian [[27. heinäkuuta]]. Kaupungissa levisi samaan aikaan ruttoepidemia. Kun saksit miehittivät läheisen ''Kockenhusenin'' kaupungin taipui Riian komentaja ja Liivinmaan joukkojen ylipäällikkö [[Eric Dahlberg]] aselepoon. Saksin armeija vetäytyi talvileiriin [[Kuurinmaa|Kuurinmaan]]n ja [[Samogitia|Samogitian]]n puolelle.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 113</ref>

Kun Kaarle XII nousi lokakuun alussa maihin [[Pärnu|Pärnussa]]ssa hän sai tietää Riian aselevosta. Kaarle lähti epäröimättä kohtaamaan ainoan jäljelle jääneen vastustajansa, tsaari Pietarin. Ruotsin Virossa ja Liivinmaalla olevat joukot määrättiin marssimaan [[Wesenberg]]in (nyk. [[Rakvere]]) luo, josta Kaarle lähti [[13. marraskuuta]] Narvaa kohden.

Kun Kaarlen kenttäkanuunoiden äänet kantautuivat piiritysleiriin tsaari Pietari Suuri jätti komennon herttua [[Charles Eugène de Croy|de Croylle]] ja kiiruhti piiritysleiristä [[Moskova]]anMoskovaan armeijan päällikön, marsalkka Golovin kanssa. Seuraavana päivänä, 20. marraskuuta Kaarlen 10&nbsp;500 miehen [[karoliinit (sotilaat)|karoliiniarmeija]] hyökkäsi kahtena syvänä kiilana kohti venäläisten puolustuslinjoja. Venäläiskomentaja oli levittänyt linjan kuuden kilometrin pituudelle, jolloin puolustuslinja oli suuresta 32&nbsp;000 miehen määrästä huolimatta ohut.

Armeijan menetystä suurempi isku Pietari Suurelle oli sotilaallinen tappio: karoliiniarmeija sai jälleen mainetta voittamattomana. Ruotsalainen sotapropaganda otti voitosta kaiken mahdollisen irti. Narvan voitosta syntyi myös Ruotsin tappion siemen -– Kaarle uskoi lyöneensä venäläiset pitkäksi aikaa, ja aliarvioi jatkossa heidät pahasti.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 111-112</ref>

Kaarle XII kaavaili Puolasta[[Puola-Liettua]]sta liittolaista, mutta ensin hänen piti voittaa [[Saksi (alue)|Saksin]] ja Puolan armeijat ja syöstä August II Väkevä vallasta. August ei ollut antanut periksi lopullisesti vaikka olikin luopunut Riian piirityksestä. August uudisti liiton Pietarin kanssa talvella [[1701]], jolloin Pietari lupaili apujoukkoja ja sivustatukea hyökkäämällä uudestaan [[Inkeri]]in. Kaarle XII ei jäänyt odottamaan Augustin hyökkäystä, vaan ylitti [[Väinäjoki|Väinäjoen]] ja löi Saksin ja Venäjän armeijat [[Väinäjoen taistelu|Väinäjoen taistelussa]] heinäkuun alussa 1701 Riian lähellä. August oli nyt lyöty, mutta Kaarle ei tyytynyt tarjotun rauhan ehtoihin vaan vaati ehdotonta antautumista.

Kaarle XII eteni Puolaan ja vaikka Puolan valtakunnan armeija liittyi nyt sotaan, Kaarlen armeija valtasi [[Varsova|Varsovan]]n, [[Krakova|Krakovan]]n ja löi Saksin jasekä Puolan armeijat 1703 keväällä [[Pultusk|Pultuskissa]]issa. Vuoden [[1704]] alussa Kaarle XII valitutti Varsovassa [[Stanisław Leszczyński]]n Puolan kuninkaaksi. August Väkevä pakeni Liettuaan. Helmikuussa 1706 [[sotamarsalkka]] [[Schulenburg|Schulenburgin]]in johtama saksien ja venäläisten armeija tuhottiin [[Fraustadtin taistelu|Fraustadtin]] luona. Narvan jälkeen ruotsalaisten päällikkö, kenraali [[Carl Gustaf Rehnskiöld|Rehnschiöldt]] oli päästänyt venäläisvangit menemään sen jälkeen kun he olivat luovuttaneet aseensa. Nyt hän ei kuitenkaan aikonut päästää samoja miehiä taistelemaan kolmatta kertaa ruotsalaisia vastaan ja ilmeisesti [3]{{selvennä|Tarkoitetaanko viitata viitteeseen 3?}} määräsi venäläiset teloitettavaksi. Joka tapauksessa, Schulenburgin armeija menetti 18&nbsp;000 miehestään, 8&nbsp;000 kaatuneina ja 7&nbsp;600 vankeina. [[Espanjan perimyssota|Espanjan perimyssodan]] tapahtumien johdosta [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Saksan]] keisari päästi Ruotsin joukot kesällä [[1706]] marssimaan [[Sleesia]]n läpi Saksiin, ja Kaarle pakotti August Väkevän solmimaan rauhan syyskuussa.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 113</ref>

Ruotsin armeija lähti marssimaan kohti [[Ukraina]]a. Kaarlen apujoukkojen huoltovankkurit ja tykit juuttuivat mutaan ja ne tuhottiin [[Lesnajan taistelu|Lesnajan kylässä]] lumimyrskyssä syyskuussa [[1708]]. Puolet [[Adam Ludwig Lewenhaupt|Lewenhauptin]]in 1200012&nbsp;000 miehestä saavutti pääjoukon ilman varusteitaan, mikä ei auttanut armeijan huoltoa.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 118</ref>

Erityisen kylmän talven [[1708]]-[[1709]]1708–1709 jälkeen Kaarle XII lähti jälleen kohti Moskovaa[[Moskova]]a. Jälleen poltetun maan taktiikka ja ilmasto tekivät tehtävänsä, kolmannes armeijasta oli kuollut ja Kaarle itse haavoittunut, kun Ruotsin ja Venäjän armeijat kohtasivat viimein [[28. kesäkuuta]] [[1709]] [[Pultavan taistelu]]ssa. Pietari Suuren 45&nbsp;000 miehen armeija löi Ruotsin 29&nbsp;000 miehen joukot. <ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 118-122</ref>

Kaarle pakeni henkikaartin ja parin ruotsalaisen pataljoonan kanssa, joissa oli yhteensä noin 1&nbsp;000tuhat miestä, [[Osmanien valtakunta|Turkkiin]] jota hallitsi sulttaani [[Ahmed III]]. Ruotsin armeijan pääjoukot antautuivat 30. kesäkuuta, 2&nbsp;500 [[sotavanki]]a vietiin [[Siperia]]an, kaivoksiin tai rakentamaan [[Pietari (kaupunki)|Pietarin kaupunkia]]. Turkissa Kaarle sai houkuteltua Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle. Suurvisiiri [[Baltacı Mehmet pašša]]n osmanisotilaat voittivat Pietari Suuren armeijan [[Venäjän–Turkin sota (1710–1711)|Venäjän–Turkin sodassa]], mutta tyytyivät verrattain vähiin myönnytyksiin rauhansopimuksissa. <ref name="Aksan"> {{kirjaviite|Tekijä=[[Virginia H. Aksan]] |Nimeke=Ottoman wars 1700-1870|Vuosi=2007|Sivu=75, 90-98| Julkaisija =Pearson Education|Tunniste=ISBN 0582308070}}</ref>

Pultavan taistelun innoittamana Saksi ja Tanska liittyivät jälleen [[vuonna 1709]] sotaan. August Väkevä kruunattiin uudelleen Puolan kuninkaaksi. Vuoden [[1710]] helmikuussa [[Magnus Stenbock]] löi kuitenkin [[Helsingborgin taistelu]]ssa Skåneen maihinnousseen 14&nbsp;000 miehen tanskalaisarmeijan.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 123</ref>

Kaarlen vehkeilyistä huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) Turkin sulttaani luopui sodasta Venäjää vastaan lopullisesti vuonna [[1713]] ja Pietari Suuri oli vapaa toimimaan Itämeren suunnalla. Ruotsin ylivoimainen avomerilaivasto pystyi kuitenkin pitämään venäläiset pois Itämereltä, vaikka Venäjä oli saanut ensimmäiset kolme 50-tykkistä [[Linjalaiva (sodankäynti)|linjalaiva]]ansa valmiiksi vuoden [[1710]] syksyllä. Ruotsin laivasto talvehti Karlskronassa, josta ei ehtinyt estämään Venäjän Itämeren laivaston keväisiä operaatioita. Vuoden 1710 keväällä juuri jäiden lähdön jälkeen venäläiset laivasivat tykistönsä piirittämään Viipuria, jonka lisäksi he valloittivat Riian, Pärnun ja Tallinnan. Viipurin menetyksen jälkeen 1711–1712 laivaston talvehtimispaikaksi valittiinkin [[Helsinki]].<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 124</ref>

Huonoista kokemuksista huolimatta Ruotsin laivasto vietti talven [[1713]] jälleen [[Karlskrona]]ssa, vaikka Venäjän maihinnousua Suomeen osattiinkin odottaa. Suomea puolustavat maajoukot oli siroteltu pitkin etelärannikkoa, pääjoukot olivat [[Porvoo]]ssa ja [[Pernaja]]ssa, lännempänä joukkoja oli Helsingissä ja [[Turku|Turussa]] asti. Heti jäiden lähdön jälkeen Venäjän saaristolaivasto [[kaleeri|kaleereineen]] pääsi toimimaan vapaasti Suomenlahdella ja [[8. toukokuuta]] 1713 venäläiset saapuivatkin Helsingin edustalle 300 aluksen ja 17&nbsp;000 miehen voimin kreivi [[Fjodor Apraksin]]in johdolla. Ruotsin avomerilaivasto saapui Helsinkiin liian myöhään, Helsinkiä puolustaneiden 1&nbsp;800 miehen komentaja [[Carl Gustaf Armfelt (vanhempi)|Armfelt]] oli jo polttanut kaupungin ja vetäytynyt. Apraksinin laivasto ja joukot eivät myöskään olleet jääneet odottamaan Ruotsin laivastoa ja nousivat maihin [[Porvoo]]ssa ja [[Pernaja]]ssa Porvoon itäpuolelle. Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö, [[Georg Lybecker]] vitkasteli ja vältteli yhteenottoa venäläisten kanssa. Venäjän armeija saavutti taisteluitta Helsingin [[10. heinäkuuta]], kaupungin edustalla ollut laivasto-osasto poistui ja Lybecker perääntyi lopulta joukkoineen [[Hämeenlinna]]an.<ref>Rauta, s. 50-51</ref><ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 128-129</ref>

Tukholman sotaneuvosto sai tarpeekseen kyvyttömästä Lybeckeristä ja kutsui hänet Tukholmaan "neuvotteluja”neuvotteluja varten"varten”. Kenraalimajuri Carl Gustav Armfelt nimitettiin hänen tilalleen Suomessa olevien joukkojen ylipäälliköksi. Armfeltin lähettämä pieni 500 jalkamiehen ja 200 ratsumiehen osasto ei pystynyt estämään venäläisten etenemistä elokuun lopulla Turkuun. Venäläisten Turun-retki jäi kuitenkin kesken; Pietari Suuri pakeni takaisin Helsinkiin kuultuaan Ruotsin saaristolaivaston kaleerien saapuneen Turun edustalle.<ref>Rauta, s. 51</ref><ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 129-131</ref>

Syyskuussa [[1713]] Venäjän armeija lähti etenemään pohjoiseen poistaakseen Armfeltin armeijan uhan. Armfelt ei voinut vain perääntyä, vaan hän asettui asemiin Hämeenlinnan pohjoispuolelle. Armfelt oli jakanut 7&nbsp;200 miestään eri puolille Hämettä. Pääjoukot, 3&nbsp;400 miestä, olivat [[Pälkäne]]ellä [[Kostianvirran taistelu|Kostianvirran]] partaalla. Yksi jalkaväkirykmentti ja pääosa ratsujoukoista oli jaettu eri puolille Mallasvettä torjumaan venäläisten koukkausta. Kostianvirralla olevat Armfeltin joukot pystyivät kyllä estämään 15&nbsp;000 miehen vahvuisten venäläisjoukkojen etenemisen virran yli, mutta se vain hidasti kenraali-yliamiraali Apraksinia. Lokakuun 6. päivä yli 6&nbsp;000 venäläistä ylitti Mallasveden hirsilautoilla. Armfelt pystyi irrottamaan vain 20002&nbsp;000 miestä Kostianvirralta maihinnousua torjumaan. Vastarinnasta huolimatta venäläiset rantautuivat Mälkilän kylässä ja kiersivät Kostianvirralla olevien joukkojen selustaan. Ruotsalaiset menettivät yli 800 miestä ja koko tykistönsä (9yhdeksän tykkiä).<ref>Rauta, s. 52-54</ref><ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 132</ref>

Seuraavana kesänä seurasi Ruotsin ja Venäjän laivastojen kohtaaminen. Venäjän saaristolaivastoon kuului silloin jo 100 kaleeria ja kymmenentuhatta miestä. Heinäkuussa [[1714]] Apraksinin johtama saaristolaivasto oli jäänyt saarroksiin Hankoniemen itäpuolelle [[Tvärminne]]n edustalle. Pietari ei uskaltanut riskeerata linjalaivojaan vaan jätti avomerilaivastonsa Tallinnan satamaan ja suuntasi saaristolaivaston mukana Hankoon. Hankoniemen edustalla [[27. heinäkuuta]] [[1714]] käydyssä [[Riilahden taistelu]]ssa venäläiset onnistuivat valtaamaan tiedustelemassa olleen Ruotsin laivasto-osaston jossa oli 18-tykkinen [[fregatti]] ''Elephant'', kuusi kaleeria ja kolme saaristolaisvenettä. Tämän Venäjän laivaston ensimmäisen merivoiton kunniaksi [[27. heinäkuuta]] on ollut Venäjän ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] laivastojen juhlapäivä sekä laivastoissa on ollut useita aluksia nimeltä ''Gangut'' ({{k-ru|Гангут}}, ''Hangö udd''). (Myös Suomen laivastossa oli [[1943]] uponnut [[miinalaiva Riilahti]].)<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 137</ref>

Riilahden voiton jälkeen [[1714]] syyskesällä venäläiset pääsivät etenemään pitkin Suomenlahden rannikkoa [[Ahvenanmaa]]lle ja [[Pohjanlahti|Pohjanlahdelle]]. Apraksinin johtama laivasto-osasto ja kenraaliluutnantti Robert Brucen ratsuväkiosasto eteni pitkin Pohjanlahden rannikkoa Uuteenkaarlepyyhyn saakka. Venäläiset pystyivät ulottamaan sotatoimet myös varsinaisen Ruotsin puolelle, kenraalimajuri [[Golovin|Golovinin]]in johtama laivasto-osasto ylitti syyskuussa Pohjanlahden ja hyökkäsi [[Uumaja|Uumajaan]]an. Kaupunki paloi taistelussa.

Ainoa taistelukosketus Armfeltin armeijan ja venäläisten kanssa oli [[20. elokuuta]] Isossakyrössä, jossa ollut 560 ratsumiehen etuvartio otti Brucen etujoukkojen kanssa yhteen. Syyskuun 13. päivä, samaan aikaan kuin venäläisten laivasto kääntyi Uudestakaarlepyystä takaisin kohti Turkua, Armfeltin jalkaväki lähti perääntymään Raahesta [[Länsipohja]]an, [[Kalix]]in pitäjään [[Tornio]]n länsipuolelle. Ratsuväen etuvartio jäi [[Kemi]]in.

Venäläiset etenivät Armfeltin perässä pohjoiseen ja valtasivat [[Kokkola]]n, [[Oulu]]n ja [[Kajaani]]n. Vuoden [[1715]] alussa venäläiset olivat miehittäneet Suomen Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta. Virkamiehet ja osa papistosta olivat paenneet Ruotsiin. Tätä miehitysaikaa kutsutaan [[Isoviha|isonvihan]] ajaksi [[Suomen historia]]ssa. Vuoden [[1721]] rauhanteon jälkeen ja sitä ennenkin – olot olivat jo [[1717]] vakiintuneet venäläisten asetettua Länsi-Suomeen siviilihallinnon – pakolaisia palasi Ruotsista takaisin Suomeen. Myös osa Venäjälle pakkotyöhön viedyistä siviileistä palasi, jotkut vuosien ja jopa vuosikymmenien kuluttua.

Kaarle XII ratsasti kahdessa viikossa Turkin Transsylvaniasta Unkarin, Itävallan, [[Baijeri]]n ja muiden Saksan ystävällismielisten valtioiden kautta Ruotsin [[Pommeri]]in. Hän saapui [[Stralsund|Stralsundin kaupunkiin]] [[11. marraskuuta]] [[1714]]. Kaarle saattoi vain todeta, että Pietari oli vallannut Ruotsin Itämeren maakunnat ja Suomen, sekä Tanska Bremenin. Hannover liittyi sotaan Ruotsia vastaan huhtikuussa [[1715]]. Tilanne muuttui vielä epätoivoisemmaksi saman vuoden lokakuussa, kun Preussikin liittyi sotaan Ruotsia vastaan ja Tanskan, Saksin ja Preussin joukot alkoivat piirittää Stralsundia. Kaarle pakeni piiritetystä kaupungista Skåneen, jonne hän saapui [[13. joulukuuta]] [[1715]].<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 155-156</ref>

Ruotsia vastaan sodassa olevasta Hannoverin vaaliruhtinaasta oli tullut myös [[Ison-Britannian kuningas]] [[Ison-Britannian Yrjö I (Iso-Britannia)|Yrjö I]] vuoden 1714 syyskuussa. Kaarle oli tukenut katolisia [[Jakobiitti (puolue)|jakobiittejä]], jotka yrittivät syöstä Yrjön valtaistuimelta, mutta heidät kukistettiin [[Skotlanti|Skotlannissa]] vuoden 1716 helmikuuhun mennessä. Niinpä suurten merivaltojen laivastot (EnglanninBritannian sekä Alankomaiden) tukivat Tanskan ja Venäjän laivastoja kun ne pyrkivät nousemaan uudelleen maihin Skåneen syksyllä 1716. Kaarlen pelasti vain liittolaisten eripura. Tilanne idässä oli toivoton, ja vuonna 1718 Kaarle alkoi jo [[Ahvenanmaan kongressi|tunnustella rauhaa]] Venäjän kanssa [[Ahvenanmaa]]lla.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 157</ref>

Piirittäessään Osloon vievän reitin varrella olevaa [[Halden|Fredrikstenin]] linnoitusta Kaarle XII kuoli ohimoon osuneesta kuulasta [[30. marraskuuta]] [[1718]]. Ruotsalaiset perääntyivät Kaarlen langon, [[Fredrik I (Ruotsi)|Hessenin prinssin]] johdolla Norjasta. Kuultuaan kuninkaan kuolemasta Armfelt lähti myös vetäytymään takaisin Ruotsiin. Huoltoa vailla olevat joukot joutuivat paluumatkalla vuodenvaihteessa 1718–1719 poikkeuksellisen kovaan lumimyrskyyn Ruotsin ja Norjan välisillä tuntureilla lähellä [[Duved]]in kylää, ja 3&nbsp;000 miestä menehtyi pakkaseen. Heistä kaksi kolmasosaa oli kotoisin Suomesta. Armfeltin joukkojen perääntymistä kutsutaan ''karoliinien kuolonmarssiksi''.<ref>Juva, Suomen kansan historia 3, s. 158-159</ref>

* [[Venäjän–Turkin sota (1710–1711)|Prutin taistelu]] [[19. heinäkuuta|19.]] - –[[22. heinäkuuta]] [[1711]]