Ero sivun ”Uusheräys” versioiden välillä

24 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
→‎Historia: Hyperlinkki Martti E. Miettiseen. Hänestä voisi tehdä oman artikkelin.
(→‎Historia: Hyperlinkki Martti E. Miettiseen. Hänestä voisi tehdä oman artikkelin.)
Merkkaukset: Visuaalinen muokkaus  virheellinen wikikoodi 
Uusheräyksen organisoitu toiminta kiteytyi pakanalähetystyön ympärille, mistä tuli uutta ryhmää integroiva tekijä. Vuonna 1907 syntyi virallinen organisaatio, kun liike perusti [[Suomen Lähetysseura]]n yhteyteen oman haaraosastonsa nimellä Laestadiolainen Haaraosasto, jonka nimi oli vuodesta 1956 lähtien Lestadiolaisten Lähetysyhdistysten Keskusliitto. Liitolle syntyi myöhemmin eri puolille maata paikallisosastoja, jotka ottivat hoitaakseen aiempien epävirallisten toimintapiirien tehtävät.<ref>Haavio 1965, s. 78.</ref> Osa uusheränneistä halusivat kuitenkin itsenäisempää toimintaa ilman yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa.<ref>Talonen 2001. s. 17</ref>
 
[[Martti E. Miettinen|Martti E. Miettisen]] ja Arvi Merikallion johdolla itsenäisempää toimintaa kannattava oppositio perusti Suomen lestadiolaisen lähetysyhdistyksen ja erkani muusta uusheräyksestä vuonna 1938. Vuonna 1940 ryhmät kuitenkin liittyivät takaisin yhteen. Kiistat itsenäisemmästä toiminnasta kuitenkin jatkuivat sodan jälkeen ja johtivat vuonna 1953 hajaannukseen jossa Kolkuttaja-lehti meni uusheräyksestä erkaantuneelle ryhmälle, jota kutsutaan lehden mukaan Kolkuttaja-suunnaksi. Myöhemmin vuonna 1960 Kolkuttaja-suunta hajosi kahteen osaan, joita kutsutaan [[peuralaisuus|peuralaisuudeksi]] ja [[kontiolaisuus|kontiolaisuudeksi]]. Vielä 2000-luvun vaihteessa joitakin kontiolaisia oli vielä olemassa, mutta peuralaisuus oli lakannut jo olemasta.<ref>Talonen 2001. s. 25.</ref> Peuralaisuus sai nimensä Eskil Peuran mukaan ja kontiolaisuus Heikki Kontion mukaan.<ref>Talonen 2001. s. 17</ref>
 
Liikettä yhteen kokoaviksi vuotuisiksi tilaisuuksiksi muodostuivat Haaraosaston, myöhemmin Keskusliiton, vuosikokoukset sekä kesäisin vietettävät uusheräyksen kesäseurat. Jatkuvasti järjestettiin myös paikallisia seuroja. 1920-luvulla perustettiin Orpojen Ystäväin Liitto, jonka tukemiseksi perustettiin ompeluseuroja. Vuonna 1919 perustettiin aikakauslehteä nimeltä Vartijan Ääni, ja 1939 aloitti toimintansa [[Kalajoen Kristillinen Opisto]].<ref>Haavio 1965, s. 78-79.</ref>
Rekisteröitymätön käyttäjä