Ero sivun ”Elokuvakerho” versioiden välillä

66 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
p
(→‎SEKL perustetaan 1956: lisää maskulan haastattelusta)
1950- ja 1960-lukujen vaihteessa aktiiviset elokuvakerholaiset seurasivat mahdollisuuksien mukaan kansainvälisen taide-elokuvan uutuuksia ja pyrkivät vaikuttamaan elokuvien maahantuojiin esimerkiksi amerikkalaisen [[underground]]-elokuvan ja eurooppalaisten merkkiteosten Suomeen saamiseksi. Kun [[Alain Resnais|Alain Resnais’n]] merkkiteosta ''[[Viime vuonna Marienbadissa]]'' ei aiottu tuoda maahan, suurimmat elokuvakerhot kirjoittivat vetoomuksen maahantuojille, ja lopulta elokuva saatiin ohjelmistoon.<ref name = nummelin>Nummelin, Juri: [http://jurinummelin.blogspot.fi/2006/01/tapani-maskulan-haastattelu.html Tapani Maskulan haastattelu], Julkaisemattomia-blogi 24.1.2006, julkaistu alun perin Zoom-elokuvakerhon lehdessä 2000-luvun alussa. Viitattu 1.3.2015.</ref>
 
1960-luvun lopulta alkaen monien elokuvakerhojen toiminta kytkeytyi [[Taistolaisuus|taistolaisuuteen]] tai muihin vasemmistoliikkeisiin. Esimerkiksi Turun Kinokoplassa esitettiin eräässä vaiheessa pääosin [[neuvostoliitto]]laisia ja muiden sosialistimaiden elokuvia sekä kotimaisia yhteiskunnallisia draamoja kuten Jaakko Pakkasvirran ''[[Jouluksi kotiin (Jaakko Pakkasvirran elokuva)|Jouluksi kotiin]]''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.widerscreen.fi/2002/2-3/tapani_maskula_osa_1.htm | Nimeke=Nuoresta elokuvaharrastajasta elokuvakriitikoksi (Tapani Maskulan haastattelu)| Tekijä=Rosenqvist, Janne | Julkaisu=WiderScreen | Ajankohta=1.6.2002 | Viitattu=1.3.2015}}</ref><ref name = nummelin/>
 
===Nykytilanne===
104 162

muokkausta