Ero sivun ”Teollinen vallankumous” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Puuvilla ja tekstiiliteollisuus: viitteiden järjestelyä |
|||
Rivi 90:
[[Richard Arkwright]] oli keskushahmo varsinaisen tekstiiliteollisuuden synnyssä. Hän sai haltuunsa parannetun version Kehruu-Jennystä ja lisäsi siihen ulkoisen voimanlähteen, joka oli aluksi hevosten pyörittämä kehä. Hän rakensi vuonna 1770 vesivoimalla toimivan tehtaan syrjäiseen [[Derwentin laakson tehtaat|Derwentin laaksoon]] turvaan [[luddiitit|luddiiteilta]]. Tätä pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena [[tehdas|tehtaana]]. Vuonna 1792 Arkwrightilla oli palveluksessa 5 000 henkilöä ja hänellä oli omaisuutta puoli miljoonaa puntaa, joka oli silloin hyvin paljon rahaa.<ref name="Bryson_430-5" /> [[Samuel Crompton]] kehitti vuonna 1779 kehruukoneen nimeltä ”spinning mule”, jolla saatiin tehtyä lujempia lankoja kuin käsin kehräämällä.
Maalaispappi [[Edmund Cartwright]] kiinnostui kankaan valmistuksesta ja kehitti vuonna 1785 [[kangaspuut|kangaspuiden]] mekaniikkaa niin, että siinä voitiin hyödyntää ulkopuolista voimanlähdettä, joten voidaan puhua [[kutomakone]]esta. Kesti kuitenkin vielä puoli vuosisataa, ennen kuin kutomakone oli automatisoitu täysin. [[Richard Roberts (insinööri)|Richard Roberts]] patentoi 1822 metallisen, automaattisen ja hyvin nopean kutomakoneen, mutta senkin jälkeen tehtiin vielä merkittäviä parannuksia.<ref name="Schön sivu 61">Schön, sivu 61</ref> Kutomakoneiden määrä kasvoi Cartwrightin keksinnön jälkeen niin, että vuonna 1851 Englannissa oli toiminnassa neljännesmiljoona kutomakonetta. Niiden määrä lisääntyi Englannissa tämän jälkeen noin sadallatuhannella kymmenessä vuodessa ja maksimi saavutettiin 1913, jolloin Englannissa oli niitä 805 000 kappaletta. Koko maailmassa oli tuolloin melkein kolme miljoonaa kutomakonetta.<ref name="Bryson_430-5" /> Englannin puuvillateollisuudesta tuli täysin tehdasteollisuutta. Kehräämöt ja kutomot koottiin samaan laitokseen. Suuret tehtaat keskittyivät kaupunkeihin ja [[Manchester]]ista tuli vertauskuva kehitykselle.<ref
Puuvillateollisuuden ja kutomojen määrän lisääntyessä myös raaka-aineen tarve kasvoi. [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] eteläosa oli ilmastoltaan sopiva paikka kasvattaa puuvillaa. Ongelmana oli, että ainoa siellä kasvava lajike oli hankala, koska sen kodassa oli paljon tahmeita siemeniä, kolme kiloa yhtä puuvillakiloa kohden. Siementen erottaminen ei ollut taloudellista edes orjatyövoimalla. Puuvillan karstausongelman ratkaisi [[Eli Whitney]] vuonna 1797. Hänen kehittämänsä ''gin''-nimellä tunnettu puuvillansiementen erotuskone oli yksinkertainen ja helposti rakennettavissa. Sen käyttö levisi nopeasti.<ref name="Bryson_430-5" />
| |||