Ero sivun ”Teollinen vallankumous” versioiden välillä

Teollisen kumouksen ydin oli koneellistettu tehdastyö.<ref name="Schön_55-58">Schön, sivusivut 55-58</ref> Ensimmäisen teollisen vallankumouksen merkittävin keksintö oli höyrykoneeseen tehdyt parannukset, vaikka höyrykone ei vielä ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikana vielä ehtinyt suuresti vaikuttaa teolliseen tuotantoon. Sen sijaan [[puuvilla]]n kehruu ja kudonta tehostui vesivoimalla toimivilla koneilla ja siirtyi tehdastyöksi. Muita merkittäviä keksintöjä olivat [[kivihiili|kivihiilen]] käyttäminen tehostuneessa raudanvalmistuksessa. Kivihiilestä tuli myös höyrykoneiden energian lähde. 1800-luvun alussa höyrykonetta alettiin soveltaa liikenteeseen rautatiellä ja laivoissa. 1800-luvun alkupuolella otettiin käyttöön myös ensimmäinen sähköinen viestin eli [[lennätin]].<ref>Schön, sivu 55name="Schön_55-58<" /ref>

Raudan valmistuksessa ei voitu käyttää kivihiiltä, koska kivihiili sisältää [[rikki]]ä. Tämän vuoksi rautamalmin [[pelkistys|pelkistämiseen]] käytettiin [[puuhiili|puuhiiltä]], mistä seurasi, että Euroopan metsät kävivät vähiin ja metsäisistä maista, kuten Ruotsista ja Norjasta tuli merkittäviä [[masuuni#historia|raudantuottajia]]. Kivihiilen käyttöä raudan valmistuksessa oli kokeiltu jo 1600-luvulla. 1700-luvun alussa kehitettiin menetelmä [[takkirauta|takkiraudan]] tuottamiseksi [[koksi]]n eli puhdistetun kivihiilen avulla. Tämän jälkeen Englannin raudan tuotanto ja hiilen kulutus kasvoi. Vuonna 1784 [[Henry Cort]] kehitti [[putlaus]]-menetelmän, jossa takkiraudasta voitiin valmistaa [[mellotus|mellottamalla]] vähähiilistä keitto[[teräs]]tä.<ref name="Leppälä" /> Tällä menetelmällä ei kuitenkaan kyetty valmistamaan suuria määriä ja raudan pääkäyttömuotona säilyi [[valurauta]] ja [[takorauta|kankirauta]] 1800-luvun jälkipuolelle saakka. Koksi on lämpöarvoltaan parempi kuin kivihiili. Se ei myöskään tuota palaessaan rautaa syövyttäviä rikkiyhdisteitä, joten koksia poltettiin myös höyrykoneissa. Höyrykoneiden avulla taas pystyttiin toimimaan yhä syvemmissä kaivoksissa ja kuljettamaan kivihiiltä pitempiä matkoja. Kivihiiltä polttamalla ihmiskunta otti ensi kertaa käyttöön fossiilisen polttoaineen ja sai haltuunsa runsaan, vuosituhansien aikana kertyneen energian.<ref>Schön, sivu 55name="Schön_55-58<" /ref>

[[Englannin Itä-Intian kauppakomppania]] alkoi 1600-luvulla tuoda Intiasta puuvillakankaita. Kankaita oli eri laatuisia. Ne olivat kevyitä, värikkäitä, pesunkestäviä ja säilyttivät värinsä hyvin. Tämän vuoksi ne menestyivät kaupallisesti. Euroopan tekstiilityöläiset eivät pystyneet kilpailemaan näiden kankaiden kanssa ja he alkoivat vaatia tuontisuojaa. Tämän he saivatkin, ja 1700-luvulla puuvillakankaiden tuonti oli kielletty lähes koko Euroopassa. Käsittelemätöntä puuvillaa sai edelleen tuoda, joka kannusti erityisesti Englannissa yrittäjiä sen hyödyntämiseen. Puuvillakankaan päätyövaiheet ovat [[kehräys]] ja [[kudonta]]. Vaateteollisuus oli kotiteollisuutta, jossa naiset perinteisesti kehräsivät langat ja miehet kutoivat kankaat. Kehrääminen vei huomattavasti enemmän aikaa, ja ongelma paheni kun [[John Kay (lentävä sukkula)|John Kay]] keksi lentävän sukkulan vuonna 1733, jolla kankaan kutomisen nopeus kaksinkertaistui.<ref name="Bryson_430-5">Bryson, sivut 430-431437</ref>

Kehräysongelma sai odottaa ratkaisua pari vuosikymmentä. Vuonna 1764 [[James Hargreaves]] valmisti [[kehruu-Jenny]]nä tunnetun laitteen. Tämä varsin yksinkertaisen oloinen kone kahdeksankertaisti kehräämisen tehokkuuden ja muutti Englannin teollisen kehityksen suunnan. Samalla se myös edisti lapsityövoiman käyttöä, koska pieni- ja näppäräsormiset lapset liittivät tehokkaammin yhteen katkenneita lankoja. Ennen kehruu-Jennyä kotityöläiset kehräsivät käsin noin 250 000 kiloa puuvillaa. Vuonna 1785 määrä oli noussut seitsemään miljoonaan kiloon.<ref>Bryson, sivutname="Bryson_430-5" 432</ref>

[[Richard Arkwright]] oli keskushahmo varsinaisen tekstiiliteollisuuden synnyssä. Hän sai haltuunsa parannetun version Kehruu-Jennystä ja lisäsi siihen ulkoisen voimanlähteen, joka oli aluksi hevosten pyörittämä kehä. Hän rakensi vuonna 1770 vesivoimalla toimivan tehtaan syrjäiseen [[Derwentin laakson tehtaat|Derwentin laaksoon]] turvaan [[luddiitit|luddiiteilta]]. Tätä pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena [[tehdas|tehtaana]]. Vuonna 1792 Arkwrightilla oli palveluksessa 5 000 henkilöä ja hänellä oli omaisuutta puoli miljoonaa puntaa, joka oli silloin hyvin paljon rahaa.<ref>Bryson, sivut 433name="Bryson_430-4<5" /ref> [[Samuel Crompton]] kehitti vuonna 1779 kehruukoneen nimeltä ”spinning mule”, jolla saatiin tehtyä lujempia lankoja kuin käsin kehräämällä.

Maalaispappi [[Edmund Cartwright]] kiinnostui kankaan valmistuksesta ja kehitti vuonna 1785 [[kangaspuut|kangaspuiden]] mekaniikkaa niin, että siinä voitiin hyödyntää ulkopuolista voimanlähdettä, joten voidaan puhua [[kutomakone]]esta. Kesti kuitenkin vielä puoli vuosisataa, ennen kuin kutomakone oli automatisoitu täysin. [[Richard Roberts (insinööri)|Richard Roberts]] patentoi 1822 metallisen, automaattisen ja hyvin nopean kutomakoneen, mutta senkin jälkeen tehtiin vielä merkittäviä parannuksia.<ref>Schön, sivu 61</ref> Kutomakoneiden määrä kasvoi Cartwrightin keksinnön jälkeen niin, että vuonna 1851 Englannissa oli toiminnassa neljännesmiljoona kutomakonetta. Niiden määrä lisääntyi Englannissa tämän jälkeen noin sadallatuhannella kymmenessä vuodessa ja maksimi saavutettiin 1913, jolloin Englannissa oli niitä 805&nbsp;000 kappaletta. Koko maailmassa oli tuolloin melkein kolme miljoonaa kutomakonetta.<ref>Bryson, sivut 434name="Bryson_430-5<" /ref> Englannin puuvillateollisuudesta tuli täysin tehdasteollisuutta. Kehräämöt ja kutomot koottiin samaan laitokseen. Suuret tehtaat keskittyivät kaupunkeihin ja [[Manchester]]ista tuli vertauskuva kehitykselle.<ref>Schön, sivu 61</ref>

Puuvillateollisuuden ja kutomojen määrän lisääntyessä myös raaka-aineen tarve kasvoi. [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] eteläosa oli ilmastoltaan sopiva paikka kasvattaa puuvillaa. Ongelmana oli, että ainoa siellä kasvava lajike oli hankala, koska sen kodassa oli paljon tahmeita siemeniä, kolme kiloa yhtä puuvillakiloa kohden. Siementen erottaminen ei ollut taloudellista edes orjatyövoimalla. Puuvillan karstausongelman ratkaisi [[Eli Whitney]] vuonna 1797. Hänen kehittämänsä ''gin''-nimellä tunnettu puuvillansiementen erotuskone oli yksinkertainen ja helposti rakennettavissa. Sen käyttö levisi nopeasti.<ref>Bryson, sivut 435name="Bryson_430-6<5" /ref>

Puuvillan ansiosta Yhdysvaltain etelävaltiot alkoivat rikastua. Puuvillasta tuli 1800-luvun alussa tärkein kauppatavara maailmankaupassa. Yhdysvallat tuotti tästä kaksi kolmasosaa. Puuvillan tuotanto kasvoi suunnilleen nollasta 1800-luvun alussa lähes miljardiin kiloon [[Yhdysvaltain sisällissota|sisällissodan]] alkuun mennessä. Puuvillatuotanto kärjisti ongelmia, kun orjuus sallittiin yhä useammassa osavaltiossa, koska puuvillapelloille tarvittiin työvoimaa. Pohjoisesta vietiin vuoden 1793 ja 1861 välillä 800 000 orjaa etelävaltioihin.<ref>Bryson, sivutname="Bryson_430-5" 437</ref>