Ero sivun ”Pesiökylä” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Garp (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Garp (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 7:
Pesiökylän asutus on hajaantunut laajalle alueelle. Aseman lähellä sijaitsee nykyisin museona ja näyttelytilana toimiva
kauppa, jota piti jo sota-aikana Venja Niemi. Pesiökylän kauppa oli usein myös kirjailija Kiannon vierailun kohteena.
Pääosa kylän taloista sijaitsee järven pohjoispuolelle kiertävän tien varressa. Kiannon hahmo [[Ryysyrannan Joosepin esikuva Jooseppi]]
olisai aikoinaanesikuvansa aikoinaa Pesiönjärven ranta-asukkaitaasukkaalta, jonka kirkonkylän reitti kulki Kiannon [[Turjanlinna]]n ohi.
Pesiöjärven ja viereisen Pienen Pesiön rannoilla on melko runsasta mökkiasutusta. Pesiöjärven vedet laskevat Pesiöjokea
pitkin Kiantaan Myllylahdesta Pesiönjokea pitkin. Joen alajuoksulla on Ryysyranta -nimellä toimiva kalastuspuisto.
Pesiökylän vanha "Kopionniemen" koulu on lakkautettu. Lähempänä Ämmänsaarta sijaitseva Pesiönlahden koulu on säilynyt
toiminnassa taajamasta tuotujen koululaisten turvin. Pesiönlahden koulun tunnetuin kasvatti lienee Kreikan 2004Ateenan olympialaisten
hopeamitalisti [[Marko Kemppainen]].
 
{{tynkä/Kainuu}}