Ero sivun ”Paukkaja” versioiden välillä

Vuonna [[1906]] Ilomantsin Metsäkiinteistö Oy rakensi neliraamisen [[saha (teollisuus)|höyrysahan]] Pielisjoen rantaan, Paukkajalle. Tätä sahaa ei koskaan ehditty käynnistää, sillä keväällä [[1907]], juuri edellisenä yönä, kun saha olisi pitänyt käynnistää, Ab W Gutzeit & Co osti koko yhtiön, sen mukana myös Paukkajan sahan. Paukkajan sahan uusi omistaja myi käyttämättömät koneet ja purki sahan. Jäljelle jäi vain savupiippu ja pienikokoinen halkosaha, joka työllisti vain muutaman henkilön.

Vuosina [[1924]]–[[1925]]1924–1925 samalle paikalle rakensi [[Enso-Gutzeit]] Oy:n metsäosasto yksiraamisen höyrysahan. Tällä sahalla oli tarkoitus sahata tukkeja, joita ei kokonsa takia kannattanut uittaa Kotkaan asti. Sahan hoitaja Christian Hallberg asui Marjosaaren talossa, jossa toimi myös sahan konttori. Kyseinen rakennus on edelleen nähtävissä Paukkajan Marjosaaressa. Voimaa sahaan tuottivat kaksi suurta laivan höyrykonetta, joiden pyörittämältä pääakselilta voima siirtyi hihnojen välityksellä kaikkiin sahan laitteisiin: transporttiin (kuljetin, jota pitkin tukit siirrettiin pasonkialtaasta sahaan), sahausraamiin, kanttauslaitteeseen, tasaussirkkeliin, hakkuriin ja ilmarataan.

Saman katon alla toimi myös pieni kimpisaha, jossa tuotettiin ohutta, erilaisten laatikoiden valmistukseen käytettyä lautaa. Höyrykoneiden tarvitsema vesi otettiin joesta, höyrynpaineella toimivalla pumpulla. Sahan koneistoon oli liitettynä myös sähkölaitos, joka tuotti sähköä sahalle, Marjosaareen, sahan työläisten asuintaloihin ja Paukkajan rautatieasemalle. Sähköt näihin kohteisiin vedettiin vuonna [[1926]].

Sahan toiminnan myötä Paukkajalle tuli uuden ajan ihmeitä: sähkö, puhelin ja auto. Paukkajan saha työllisti 113 ihmistä vuonna [[1930]]. Työn perässa Paukkajalle muutti tuolloin niin paljon uusia asukkaita, että kylälle rakennettiin mm. koulu.

Paukkajalle tukit uitettiin pääasiassa [[Koitajoki|Koitajokea]] pitkin. Tukit uitettiin sahan edustalle säiliöpuomin sisään, josta ne otettiin sahan pasonki altaaseen. Pasonki altaasta tukit syötettiin transporttiin (eli kuljettimeen), joka vei ne sahaan. Alussa sahassa oli vain yksi tavallinen raami, mutta vuoden 1930 tienoilla siihen vaihdettiin ns. tuplaraami, jolloin voitiin sahata kaksi tukkia rinnakkain. Raamin läpi mentyään jo laudoiksi tai lankuiksi muuttunut tukki joutui kanttauslaitteeseen, jossa laudoista ja lankuista poistettiin niiden syrjissä olevat rintapalat. Seuraavaksi puutavara tasattiin määrämittaiseksi. Sen jälkeen tavara vietiin lautatarhaan varastoitavaksi. Sahan toiminta lopetettiin vuonna [[1938]], jolloin koneet vietiin pois ja rakennukset jäivät autioiksi. Sahan toiminnan loputtua jäivät ilman sähköä, jo aiemmin sähköstämättä olleen muun kylän ohella, myös Jerikot, Paukkajan asema ja Marjosaari, aina Pamilon voimalaitoksen valmistumiseen asti.

Jatkosodan lopulla vuonna [[1944]] sahaa käytettiin kaatuneiden "käsittelykeskuksena", jonne kaatuneet tuotiin rintamalta autolla tai junalla. Sahan tiloissa kaatuneet pestiin, laitettiin arkuihin ja lähetettiin kotiseutunsa multiin.

Sahan rakentamisen myötä Paukkaja kasvoi, minkä vaikutuksena myös kylän väkiluku kasvoi niin, että katsottiin tarpeelliseksi saada Paukkajalle oma kansakoulu. Asiasta riideltiin monia vuosia ja vasta vuonna [[1929]] saatiin päätös kansakoulun rakentamisesta. Koulunkäynti aloitettiin jo samana syksynä ja väliaikaisenä koulutilana pidettiin juuri valmistunutta Paukkajan työväentaloa. Antti Mielonen aloitti Enon kunnan ensimmäisen kivirakenteisen koulun rakennustyöt ratamestari Kauppisen laatimien piirustusten mukaisesti. Uuden koulun vihkiäiset pidettiin 28.9.1930. Jo vuonna [[1937]] koulurakennuksessa teetettiin kunnostus, jonka kustannukset olivat 39 417 mk.

Sotavuodet vaikuttivat Paukkajan koulun toimintaa seuraavasti: Vuonna [[1939]] koulutyö keskeytettiin sodan takia joulukuusta lukuvuoden loppuun asti. Sodan loppumisesta, maaliskuusta [[1940]] elokuulle koulu toimi sotilasmajoituksena. Vuonna [[1941]] alakoulua ei pidetty, sillä opettaja Maija Nuutinen oli lottana töissä rintamalla. Samana vuonna oli myös ylä- ja jatkokoulussa häiriöitä koulu tarpeiden puuttumisen takia. Alakoulu keskeytyi vielä pariin otteeseen syyskuussa 1944 sotilasmajoituksen vuoksi.

Vuosina [[1950]]–[[1960]]1950–1960 jouduttiin siirtämään koululaisia Paukkajan työväentalon vuokratiloihin ns. suurten ikäloukkien vuoksi. Vuonna [[1958]] koulu sai oman puhelimen.

Oppilasmäärä pieneni vuosi vuodelta, sillä nuorta väkea ja lapsiperheitä ei saatu jäämään kylälle huonon työllisyystilanteen takia. Vuonna [[1991]] Enon kunnan päättäjät lakkauttivat Paukkajan koulun. Koulu oli toiminut 62 vuotta.