Ero sivun ”Vetypommi” versioiden välillä

Räjähdyksestä lähtee poispäin hyökyaalto. Paineaalto näkyy vedessä vaaleana. Räjähdyspilven juurelle syntyy muutaman sadan metrin korkuinen radioaktiivinen tyvikuohu, joka liikkuu 2 km minuutissa 4–5 minuutin ajan. Koska tyvikuohu on hyvin radioaktiivinen, se on erittäin vaarallinen kilometrien säteellä 5–10 minuutin ajan, ja vaara heikkenee 30 minuutin kuluessa. Vedenalainen räjähdys siirtää suuren lämpömäärän ja 90 prosenttia radioaktiivisuudesta veteen. Vedenalaisessa räjähdyksessä palovammojen ja alkusäteilyn riski on pieni. Sadasosakin 1 megatonnin pommista höyrystää noin 4 000 tonnia maata tai 20 000 tonnia vettä tehden ne radioaktiivisiksi. Todellisuudessa megatonni höyrystää miljoona tonnia maata. Lisäksi tulipallo imee itseensä lisää maata tai vettä tehden ne radioaktiivisiksi.

 

[[Tiedosto:Teller-ulam-multilang.svg|thumb|Teller-Ulam-tyypin vetypommi]]

Vetypommin ajatuksen esitti jo [[Enrico Fermi]] [[1941]], mutta sen pohjalla oleva idea - fuusioituvaa materiaalia atomipommin rinnalla - osoittautui kelvottomaksi ajatukseksi. Yhdysvaltain presidentti [[Harry S. Truman]] antoi käskyn kehittää vetypommi [[31. tammikuuta]] [[1950]]<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Tiitta, Allan | Nimeke = Mitä Missä Milloin Hakemisto 1951–90 | Vuosi = 1990 | Sivu = 7 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava}}</ref>, kun [[Neuvostoliitto]] oli saanut atomipomminsa pääasiassa vakoilemalla länsimaita. USA:ssa vetypommia kehittivät muun muassa [[Edward Teller]] ja [[Stanislaw Ulam]].