Ero sivun ”Jigorō Kanō” versioiden välillä

Siitä, mitkä tekniikat Kanō-sensei ja hänen oppilaansa itse kehittivät ja mitkä oli kopioitu muista bujutsulajeista, ollaan eri mieltä. Donn F. Dragerin kirjoittaa kirjassaan Modern Bujutsu & Budo, että: ”poikkeuksetta”Poikkeuksetta kaikki (Kōdōkan jūdōn tekniikat) olivat jollain tavalla jo käytössä vanhemmissa bujutsu- ja budō-järjestelmissä.” Budō-tutkijat Patti ja Westbrook ovat jäljittä­neet ainakin Koshiki No Katan Kito ryūhun. Seuraavassa on kahden tekniikan tarinat.

''Kanōn harjoittaessa Iso-sensein koulussa oli siellä muuan Fukushima ''Kanekichi, ''joka painoi n.noin 100 kg. Kanō painoi n.noin 45 kg. Kanōlla ei ollut mitään mahdollisuutta päihittää kaksi kertaa painavampaa miestä ja sekösekös Kanōa pänni. Hänelle tuli pakkomiele voittaa kaveriakaveri. Hän kokeili ensin eri sumo-tekniikoitasumotekniikoita. Kun näistä ei ollut apua, hän rupesi tutkimaan kaikkia maailman eri taistelulajeja eri kirjoista. Yhdestä ulkomaalaisesta painia käsittelevästä kirjasta hän löysi tekniikan "palomiehen nosto " (fireman's carry). Tämä tepsi. Kanō nimesi tätä Kata Gurumaksi (olkapääpyörä).''

''Kanō-sensei istui am­meessaan kylpemässä. Kun hän oli kylvennytkylpenyt tarpeeksi, hän veti tulpan ammeesta. Hän havaitsi veden pinnalla kelluvan roskan ja hän seurasi sitä kun se lähestyi putken kohdalla pyörivää vettä. Yhtäkkiä roska joutui pyörteen uhriksi ja alkoi pyöriä sen mukana. Silloin Jigorōlle välähti, että siitä­hän voisi kehittää heiton. »"Imetään»" vain uke (vas­taanottaja, heitettävä) kiinni ja pyöräytetään, niin johan pitäisi lentää. Hän lähti suoraa päätä kokeilemaan ja Heureka, se toimi! Hän kutsui tätä heittoa Ogoshiksi (iso lonkka). No, eiEi aikaakaan, niinkunnes oppilaat keksivät tälle vastaliikkeen, jolloin Jigorōn taas piti kehittää jotain uutta. ''

Kanō-sensein oppimissa jūjutsujū jutsu -tekniikoissa oli paljon vaarallisia liikkeitä. Näitä hän jätti ensi töikseen pois olkootkin, ettäjoskin hän jättipiti mukana jotkin ate waza -(lyönti-) tekniikat, joita käytetään katoissa. Jotkut Kanō-sensein oppilaista olivat harjoittaneet muitakin lajeja ja he toivat näistä lajeistaan jonkunjoitakin liikkeenliikkeitä jūdōon. Donn F. Dragerin mukaan Saigo Shiro toi Kōdōkan Jūdōon Yama Arashi –nimisen heiton. Shiro oli oppinut sen Daito Ryūsta, joka oli aiki-jūjutsujū jutsu -koulukunta. Kōdōkan kasvoi nopeas­ti, joskaan se ei heti voittanut yleisön suosiota. Sitä pidettiin jūjutsunjū jutsun veroisena. Sen johtajalla oli vain vähän erilaiset, kummalliset aat­teet. Kukaan ei myöskään tiennyt, miten Kōdōkan Jūdō toimisi ”tositilanteessa”. Vanha jūjutsumestarijū jutsu -mestari Hikosuke Totsuka oli jo kerran sulkenut koulunsa Yoshin Ryūn, mutta taas avannut sen. Hän halveksi Kanō-senseitä.

Tokyon poliisi alkoi kiin­nostua aseettomista itsepuo­lustuslajeista. He kääntyivät opetusministeriön puoleen, joka päätti järjestää kilpailun Yoshin Ryūn ja Kōdōkan Jūdōn välillä selvittääkseen, kumpi olisi paras poliiseille. Elettiin vuotta, 1886, kun kyseiset koulut lähettivät 15 parasta oppilastaan kilpai­luun. Lopputulos oli murs­kaava. Kōdōkan saavutti 13 voittoa ja kaksi tasapeliä. D.F Draeger ilmoittaakertoo kirjassaan Modern Bujutsu & Budo, että voittoja oli 12, tappioita 2 ja yksi tasapeli. Nästä otteluista mainitaan erityisesti nuoren Saigo Shiron itseään paljon isompaa vastustajaa vastaan käytyäkäyty ottelua mainitaanottelu. Hän voitti ottelun n.noin 15 minuutin jälkeen Yama Arashillaan. Tämä oli jūdōlle reilu potku eteen­päin. Poliisit alkoivat harjoi­tella jūdōa, eikä aikaakaan, niin siitä opetettiin kouluissa ja armeijakin otti sen ohjelmiinsa.

Shihan Jigorō Kanō lähti v.vuonna 1889 Euroopan kiertueel­le, tutustuakseen länsimaa­laisiin opetusmenetelmiin ja mainostaakseen jūdōaan. Niinpä hän v.vuonna 1890 piti näytöksen Englannissa n.noin 60:lle merijalkaväen atta­sealle. He pitivät näkemäs­tään niin paljon, että heistä tuli jūdōn ns. hyvän tahdon lähettiläitä. Samana vuonna hän myös käväisi Suomessa. Jūdō tuli Yhdysvaltoihin v.vuonna 1903, kun Kanō-sensei lähetti sinne yhden parhaimmista oppilaistaan, Yamashitan. Kerrotaan, että presidentti Teodore[[Theodore Roosevelt]] olisi ollut kursseilla jopa ruskeaan vyöhön asti. Gunji Koizumi (1885-1965) oli japanilainen jū jutsu taitajaa, joka oli muuttanut Lontooseen. Hän perusti 1918 Englantiin Budokwai-nimisen seuran. Toinen japanilainen jū jutsu taitaja, Yukio Tani (1881-1950), oli Budokwain ensimmäinen palkattu opettaja. Budokwaissa opettivat pääasiassa jū jutsua. Jigorō Kanō kävi v. 1920 heidän dōjōllaan ja suostutteli heitä opettamaan jūdōa. Hän myönsi heille 2. danin jūdōssa.

Kanō valittiin Japanin edustajaksi Olympiakomiteaan[[Olympiakomitea]]an vuonna 1909, virka,ja jotasiinä hänellävirassa hän oli kuolemaansa saakka. Vuonna 1922 hän perusti Kōdōkanin kultturellisen yhdistyksenkulttuuriyhdistyksen.

Kanō luokitteli jūdō-harjoittelumotiivit kolmeen ryhmään: Rentai Ho - saadakseen hyvän kunnon; Shobu Ho - tullakseen teknisesti taitavaksi. Kun jokin näistä (tai molemmat yhdessä) ovat syynä jūdō-harjoitukseen puhutaan jūdōsta suppeassa mielessä (Kogi Jūdō). Kun tähän lisätään kolmas motiivi, Shushin Ho eli halu kehittää itsensä myös henkisesti, puhutaan jūdōsta laajassa mielessä (Kyogi Jūdō). Lienee paikallaan sanoa, että kolmatta ei voi yksin harjoittaa vaan kaksi muuta on myös harjoitettavaa. Jotta Kanō-sensein visio budōn yhteiskunnallisesta vaikutuksesta kävisi toteen olisi jūdōn oltava nimenomaan Kyogi Jūdōa. Tekninen taito jää aina dōjōn, mutta henkisen taidon kantaa mukaansa arkielämään. Tämä ajatus sai mestarin sanomaan "Ei ole väliä miten terveellinenterve henkilö on. Jos hän ei ole hyödyksi yhteiskunnalle, on hänen olemassaolonsa turhaa."

Em.Näiden kolmen kulttuurin määrittelemisen lisäksi Kanō-sensei toi joka käänteessä esille pari muutakin asiaa: ''Jita kyōei'' ja ''Seiryoku Zenyo''. Jita kyōei tarkoittaa ”molemminpuolista hyötyä”. Tämä on hyvinkin tärkeä osa Kyogi Jūdōn henkeä. Harjoituksissa on aina harjoiteltava niin, että myös toinen hyötyy siitä. Arkielämään vietynä: Älä ajattele vain itseäsi ja sinun parastasi; Auta aina muita ihmisiä, niin he auttavat sinuakin; Auta heikompia ja pienempiä.

{{Sitaatti|Ajattele, että arvioidaan miehen voimaksi 10 yksikköä, kun taas minun voimani, heikoimmat kuin hänen, olisivat 7 yksikköä. Jos hän sitten työntää minut koko voimallaan, niin minä todellakin painun taaksepäin tai kaadun vaikkakin käyttäisin kaikki voimani häntä vastaan. Näin tapahtuisi, kun voimaa vastustettaisiin voimalla. Mutta, jos sensijaansen sijaan, että työntäisin vastaan, jättäisin vastustamatta, peruuttaen juuri niin paljon kun hän työntää pitäen samalla tasapainoani, hän joutuisi nojaamaan eteenpäin ja hän menettäisi tasapainonsa. Tässä uudessa tilanteessa hän olisi niin heikko (ei fyysisesti heikko vaan tukalan tilansa takia), että hänen voimansa olisi tilapäisesti vähentyneet sanotaanko vaikka kolmeen yksikköön kymmenen yksikön sijasta. Sillä aikaa minulla, pitämällä tasapainoni, olisi kaikki voimani jäljellä mihin tahansa tarkoitukseen. Jos minulla olisi enemmän voimaa kuin vstustajallanivastustajallani, niin olisin toki voinut työntää hänet taaksepäin. Mutta, vaikkakin aikoisin työntää hänet taaksepäin, niin minun pitäisi kuitenkin ensin jättää vastustamatta, koska sillä tavalla säästäisin voimiani.|Jigorō Kanō}}

{{Sitaatti|Tammi on vahva, ylväs puu. Paju taas on pehmeä taipuisa puu. Kun tuuli yltyy, tammi se vaanvain siinä seisoo suorana, eikä ole moksiskaan. Paju taipuu tuulen mukana ja palaa takaisin, kun tuuli hellittää. Kun tuuli muuttuu vallan kovaksi myrskyksi, niin tammi ei enää pärjääkään, vaan se kaatuu. Paju se taas on maata myöten, kun tuuli ulvoo, ja nousee sitten taas ylös.|Jigorō Kanō}}

Kanōn ensimmäiseksi oppilaaksi pitää mainita hänen vanhintavanhin siskoaansiskonsa Katsuko. Kun Jigorō tuli kotiin jū jutsu -harjoituksistaan, hän opetti siskolleen joitakin perustekniikoita. Kōdōkanin ensimmäinen, virallinen, naispuolinen oppilas oli Sueko Ashiya, joka pyysi ja sai luvan aloittaa v.vuonna 1883. Mielenkiintoinen tapaus oli Noriko Yasuda, 33vuotias33-vuotias, jonka elämä oli pirstaleenapirstaleina ja sekä fyysinen, että henkinen kunto alhaimillaanalhaimmillaan. Kanō aloitti katsomalla, että Noriko söi tarpeeksi ja terveellisesti, sitten hän antoi naisen harjoitella ensin itsekseen ja sitten ryhmässä. Vuoden sisällä hänen terveytensä oli muuttunut täysin. Kesti vuoteen 1926, ennen kuin Kōdōkan perusti naisten jaoston. Kanōn ajatus oli kuitenkin alusta lähtien ollut, että naisetkin voivat harjoittaa jūdōa. Kanō on sanonut: {{Sitaatti|Jos todella haluat ymmärtää jūdōa, niin seuraa naisten harjoittelua|Jigorō Kanō}}

Vuonna 1891, Kanō meni naimisiin Sumakon, Korean entisen suurlähettilään Seisei Takesoen tyttären kanssa. Kanōn perheeseen kuului enimilläänenimmillään kuusi tytärtä ja kolme poikaa.

== Jigorō Kanō, Olympialiike ja hänen viimeinen matkansamatka ==

Kanō oli olympialiikkeen isän [[Pierre de CoubertininCoubertin]]in ystävä ja hän toimi Japanin IOK-edustajana vv.vuosina 1909-19381909–1938. Hän otti osaa yhdeksään kokoukseen ja jokaisessa hän yritti myöskin saada jūdōnsa hyväksytyksi olympialajiksi. Kanō ajoi voimakkaasti pyrkimystä saada vuoden 1940 Olympiakisatolympialaiset Japaniin. Berliinin kokouksessa 1936 Japani päihitti Suomen äänin 36-2736–27. Toinen Kiinan-Japanin sota (1937-19451937–1945) aiheutti kuitenkin sen, että Japani joutui 1938 – Kanōn jo kuoltua – ilmoittamaan, ettei voi järjestää kisoja. Kairos­sa 1938 pidetyn kokouksen jälkeen Kanō matkusti Atenaan de Coubertinin muistotilaisuuteen ja sen jälkeen Parisiin. Ranskan jälkeen hän lähti vielä Yhdysvaltoihin ennen paluutaan Japaniin. Hän sairastui 1.5 toukokuuta 1938 ja pysyi vuoteessaan koko päivän, mutta osallistui päivälliselle. Hän valitti palelevansa, vaikka hänellä oli kuumetta. 2.5. toukokuuta hän pysyi hytissään ja laivan lääkäri hoiti häntä hauteilla. Kuume laski 40 asteesta 38 asteeseen. 3.5 toukokuuta lähtien laivan stuertti istui Kanōn hytin ulkopuolella. Kanōlle kehittyi keuh­kokuume. Seuraavana aamuna, 4.5. toukokuuta 1938, klokello 6.33 hän kuoli hiljaa. Laiva saapui kaksi päivää myöhemmin Yokohamaan, jossa oli vastassa n.noin 3000 surijaa. Hänet haudattiin Shinto-menoin Kōdōkanissa toukokuun 9. pnätoukokuuta 1938 klokello 10.00.