Ero sivun ”Georgian historia” versioiden välillä

1950-luvun puolivälin hallinnon hajauttamisohjelma antoi pian Georgian kommunistiselle puolueelle mahdollisuuden rakentaa omaa valtakeskittymäänsä. Kukoistava harmaa kapitalistinen talous syntyi kommunistisen valtiontalouden rinnalle, ja Georgiasta tuli yksi menestyneimmistä neuvostotasavalloista. Toisaalta myös [[korruptio]] lisääntyi voimakkaasti. Vaikka se oli tavallista myös muualla Neuvostoliitossa, korruptiosta tuli Georgiassa niin yleistä, että siitä tuli ongelma Moskovan viranomaisille. Maan sisäministeri 1964–1972, [[Eduard Ševardnadze]], sai mainetta korruption vastustajana ja masinoi Georgian kommunistisen puolueen sihteerin [[Vasil Mžavanadze]]n eron. Ševardnadze nousi hänen paikalleen Moskovan siunauksella. Hän oli Georgian kykenevä johtaja vuosina 1972–1985 ja paransi muun muassa maan taloutta.

 

 

Kun Ševardnadze nimitettiin Neuvostoliiton ulkoministeriksi 1985, hänet korvasi Georgiassa [[Džumber Patiašvili]], joka oli konservatiivi ja pärjäsi huonosti [[perestroika]]n asettamien haasteiden kanssa. 1980-luvun lopulla oli enenevässä määrin yhteenottoja kommunististen viranomaisten, georgialaisen nationalistisen liikkeen ja vähemmistöjen asuttamien alueiden separatistien (erityisesti [[Etelä-Ossetia]]) välillä. 9. huhtikuuta 1989 neuvostojoukot [[huhtikuun 9. päivän tragedia|tukahduttivat rauhanomaisen mielenosoituksen]] Tbilisissä – 20 georgialaista kuoli ja satoja haavoittui tai myrkyttyi. Tapahtuma radikalisoi Georgian politiikkaa, mikä pani jopa monet kommunistit pitämään itsenäisyyttä varteenotettavana vaihtoehtona.