Ero sivun ”Voitto-osuus” versioiden välillä

24 merkkiä poistettu ,  7 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Samasta sijoitusrahastosta on usein tarjolla sekä tuotto- että kasvuosuuksia. Tuotto-osuuksien omistajat saavat voitto-osuuden tavallisesti vuosittain, ETF:ssä myös vuosineljänneksittäin tai kuukausittain. Kasvuosuuksien omistajille kuuluva voitto sijoitetaan uudelleen ja näin voitot kertyvät kasvuosuuden arvoon riippuen arvon tulevasta kehityksestä.
 
Tuotto-osuudet ovat lähinnä instituutioiden suosimia kohteita{{lähde}}, sillä niistä saa vuotuista [[kassavirta]]a käteisen muodossa pankkitilille. Piensijoittajille suositellaan yleensä sijoitusrahaston kasvuosuuksia, jotka siis sijoittavat voitot uudelleen. Näin verot maksetaan vasta silloin, kun sijoittaja myy osuutensa. Tällöin syntyy tehokkaampi korkoa korolle -efekti, mutta joutuu maksamaan vuotuisen hallinnointipalkkion. Tuotto-osuus antaa tavallaan kasvuosuuksia varmempaa tuottoa, koska voitto-osuus on sijoittajan käytössä aiemmin. Kasvuosuuksista saa rahaa vasta sijoituksesta luovuttaessa, minkä vuoksi niihin sisältyy periaatteessa korkeampi kurssilaskun riski. Asian merkitys on kuitenkin melko vähäinen, sillä kasvuosuuksien haltija voi tavallisesti koska tahansa luopua sijoituksesta osittain, esimerkiksi voitto-osuuden verran. Tällöin hän saa käteensä haluamansa määrän rahaa ilman, että hänen täytyisi odottaa voitto-osuuden maksamista. Kasvuosuuksien haltijan ei myöskään tarvitse ottaa vastaan voitto-osuuksia silloin, kun hän ei niitä tarvitse, vaan hän voi käyttää korkoa korolle -efektin täysimääräisesti hyväkseen.
 
[[Luokka:Sijoittaminen]]
Rekisteröitymätön käyttäjä