Ero sivun ”Haymarketin tapaus” versioiden välillä

Välikohtauksen taustalla oli työläisten vaatimus kahdeksantuntisesta työpäivästä, jota oli Chicagossa vaadittu jo vuodesta 1867 lähtien. Joissakin Yhdysvaltain kaupungeissa siihen siirryttiin tietyillä ammattialoilla jo 1860- ja 1870-lukujen aikana, mutta Chicagossa ajatus voimistui vasta 1880-luvulle tultaessa. Vuonna 1884 kaupungissa järjestettiin valtakunnallinen ammattiliittojen kokous, joka päätti 1. toukokuuta 1886 käynnistää maanlaajuisen kahdeksan tunnin työaikaan siirtymistä vaativan liikkeen 1. toukokuutaVuosina 1886. Väliin jäävän kahden vuoden aikana1884–1886 oli tarkoitus selvittää työläisten mielipiteitä asiasta sekä myösja muita työolojen parantamiseen liittyviä kysymyksiä, kuten esimerkiksi [[lapsityövoima]]n käyttö. Kampanjaa varten tehtiin aiheeseen liittyviä lauluja ja keksittiin iskulauseita, joista tunnetuimmaksi muodostui ''"Eight”Eight Hours for Work, Eight Hours for Rest, Eight Hours for What We Will!"''” ("Kahdeksan”Kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia lepoa, kahdeksan tuntia vapaa-aikaa!"”). Mukana oli maltillisia sosialisteja, radikaaleja anarkisteja sekä myösja osa oikeistolaisen [[Knights of Labor]] -työväenjärjestön jäsenistöstä, vaikka sen puheenjohtaja [[Terence V. Powderly]] kieltäytyikin liittymästä.<ref name=adelman>[http://www.illinoislaborhistory.org/haymarket/the-story-of-the-haymarket-affair.html Adelman, William J.: ”The Story of the Haymarket Affair”] Illinois Labor History Society. Viitattu 2.1.2015.</ref>

Kahdeksan tunnin työaikaa vaativan liikkeen johtohahmoksi nousi Chicagossa sanomalehtimies [[Albert Parsons]], aikaisemmin [[Republikaanit|republikaaneissa]] ja [[Sosialidemokratia|sosialidemokraateissa]] vaikuttanut anarkisti. Merkittävässä asemassa oli myös Parsonsin toimittajana työskennellyt puoliso [[Lucy Parsons]]. Lauantaina 1. toukokuuta 1886 he johtivat yli 80 &nbsp;000 osallistujan marssia läpi kaupungin pääkadun Michigan Avenuen. Osa työnantajista suostui allekirjoittamaan vaatimukset jo tämän ensimmäisen mielenosoituksen jälkeen. Seuraavana päivänä Albert Parsons matkusti mielenosoitukseen [[Ohio]]n [[Cincinnati]]in ja Lucy Parsons puolestaan osallistui Chicagossa järjestettyyn 35 &nbsp;000 osallistujan marssiin.<ref name=adelman/>

Maanantaina 3. toukokuuta oli jälleen työpäivä, mutta viikonlopun mielenosoitukset laajenivat Chicagossa nyt yli 400 &nbsp;000 työläisen lakoksi, joka pysäytti kaupungin teollisen tuotannon käytännössä kokonaan. Illalla Chicagossa järjestettiin puutavaranlastaajien radikaalin Lumber-shovers' Shovers’ Union -ammattiliiton 6 &nbsp;000 hengen joukkokokous, johon liittyi myös 500 viereisen [[International Harvester|McCormickin]] puimuritehtaan lakossa olevaa työntekijää. Tilaisuudessa puhui saksalaissyntyinen anarkisti [[August Spies]], joka oli saksankielisen ''[[Arbeiter-Zeitung (Chicago)|Chicagoer Arbeiter-Zeitung]]'' -sanomalehden päätoimittaja. Häneen puheensa aikana syntyi pieni välikohtaus, kun kokouksen osanottajat eivät päästäneet McCormickin työnjohtajia ja lakkorikkureita poistumaan tehtaan alueelta, vaan pakottivat heidät takaisin laitoksen porttien sisäpuolelle. Pian paikalle saapui 200 poliisia, jotka pampuin ja revolverein varustautuneina hyökkäsivät aseettomien lakkolaisten kimppuun. Syntyneessä välikohtauksessa sai surmansa useita työläisiä, kuolonuhrien määrä vaihtelee lähteestä riippuen yhden ja kuuden<ref name=adelman/> välillä. Tapauksesta raivostunut Spies lähti kokouksesta välittömästi sanomalehtensä toimitukseen, jossa hän laati lentolehtisen Haymarketin torilla seuraavana päivänä järjestettävää poliisiväkivallan vastaista protestia varten.<ref name=libcom>{{Verkkoviite | Osoite = http://libcom.org/history/1886-haymarket-martyrs-mayday | Nimeke = A Short History of May Day | Ajankohta = 11.9.2006 | Julkaisija = Libcom | Viitattu = 2.1.2015}}</ref> Tilaisuutta varten hankittiin myös viranomaisten lupa, jonka antoi työläisille myötämieleinen Chicagon pormestari [[Carter Harrison, Sr.|Carter Harrison]].<ref name=adelman/>

Haymarketin mielenosoitukseen odotettiin saapuvaksi noin 20 &nbsp;000 ihmistä, mutta lopulta paikalle ilmestyi vain vajaat 3 &nbsp;000.<ref name=adelman/> Parsonsin ja Spiesin ohella puoli kahdeksalta illalla alkaneessa tilaisuudessa puhui myös kolmas anarkisti, englantilaissyntyinen [[Metodismi|metodistipastori]] [[Samuel Fielden]]. Alkuvaiheessa paikalla oli lisäksi pormestari Harrison, joka totesi mielensosoituksen rauhalliseksi ja kehotti poliisijohtajaa vapauttamaan läheiselle poliisiasemalle tilaisuutta varten kootut joukot. Kokouksen jatkuessa alkoi sade, jonka vuoksi Parsonsin pariskunta siirtyi lapsineen läheiselle työväentalolle. Kellon lähentyessä kymmentä tapahtuma oli jo lähes ohitse, eikä paikalla rankkasateessa ollut enää kuin parisataa henkeä.<ref name=libcom/> Torille ehti kuitenkin ilmestymään vielä lähes 170 miehen vahvuinen [[Winchester (kivääri)|Winchester]]-merkkisin kiväärein varustatunut poliisiosasto, jonka johtaja kehotti mielenosoittajia hajaantumaan. Samuel Fieldenin lopetellessa puhettaan, räjähti heidän keskellään räjähti dynamiitista valmistettu pommi, joka surmasi välittömästi yhden poliiseista. Räjähdystä seurasi poliisien aloittama summittainen ammuskelu, jonka yhteydessä he osuivat pimenevässä illassa myös omiin miehiinsä. Paikalla olleet mielenosoittajat puolestaan vastasivat kiväärituleen revolvereillaan. Välikohtaus vaati lopulta 11 kuolonuhria, joista seitsemän oli poliiseja ja neljä mielenosoitukseen osallistuneita työläisiä.<ref name=adelman/>

Pommin räjäyttäjää ei koskaan ole saatu selville. Anarkistien lisäksi epäilyt ovat kohdistuneet yksittäisiin työläisiin sekä poliisin tai [[Pinkertonin etsivätoimisto]]n provokaattoreihin. Tapahtuneen johdosta julistettiin seuraavana päivänä julistettiin maanlaajuinen poikkeustila [[Sotalaki|sotalakeineen]], koska työläisten mielenosoituksia oli ollut lähes joka puolella Yhdysvaltoja. Kaikkien voimakkaimmat toimet nähtiin kuitenkin Chicagon alueella, jossa ammattiyhdistysaktiiveja otettiin kiinni, työväentaloihin ja kokoontumistiloihin tehtiin ratsioita ja sanomalehtien julkaiseminen estettiin. Haymarketin välikohtausta käytettiin tekosyynä ay-liikkeen vastaisille toimille myös Yhdysvaltain ulkopuolella.<ref name=adelman/>

Lukuisten pidätettyjen joukosta asetettiin lopulta syytteeseen kahdeksan miestä, jotka kaikki olivat anarkisteja. Parsonsin, Spiesin ja Fieldenin lisäksi oikeuteen joutuivat ''Chicagoer Arbeiter-Zeitungin'' toimituksessa työskennelleet latoja [[Adolph Fischer]] ja apulaispäätoimittaja [[Michael Schwab]], sekä niin ikään lehden palveluksessa ollut [[Oscar Neebe]]. Syytteeseen joutuivat myös pommin valmistajaksi väitetty puuseppä [[Louis Lingg]] ja anarkistisen [[International Working People'sPeople’s Association]] -ammattiliiton aktiiveihin lukeutunut [[George Engel]]. Albert Parsons ei ollut alun perin pidätettyjen joukossa, mutta hän antautui vapaaehtoisesti solidaarisuudenosoituksena tovereitaan kohtaan.<ref name=autobiography>[http://law2.umkc.edu/faculty/projects/ftrials/haymarket/autobiography1.html The Autobiography of Albert Parsons (1887)] University of Missouri-Kansas City. Viitattu 2.1.2015.</ref> Syytetyistä ainoastaan Spies ja Fielden olivat torilla pommin räjähtäessä ja hekin todistettavasti puhujalavalla. Fischer ja Parsons olivat Zepf'sZepf’s Hallin työväentalolla oluella, Engel kotonaan pelaamassa korttia ja Schwab puolestaan puhumassa toisessa lakkotilaisuudessa.<ref name=adelman/>

Tuomiot annettiin 20. elokuuta 1886, jolloin Oscar Naabe sai 15 vuoden vankeustuomion ja loput seitsemän tuomittiin kuolemaan. Oikeuden päätöksestä tehtiin vuoden 1887 aikana valitus ensin [[Illinois]]’nin osavaltion korkeimpaan oikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut tuomioita, sekäja vielä [[Yhdysvaltain korkein oikeus|Yhdysvaltain korkeinpaan oikeuteen]], joka puolestaan ei myöntänyt [[valituslupa]]a. Amerikkaisen työväenliikkeen merkittävimpiin hahmoihin kuuluneen [[Samuel Gompers]]in käymien neuvottelujen sekä laajan kansainvälisen kampanjoinnin ja painostuksen on katsottu olleen syyna siihen, että lopulta Illinois’nIllinoisin kuvernööri [[Richard J. Oglesby]] suostui muuttamaan Schwabin ja Fieldenin tuomiot elinkautisiksi. Hän teki päätöksen marraskuun 10. päivänä 1887, eli vain vuorokautta ennen teloitusten ajankohtaa. Saman päivän aamuna oli Louis Lingg löydetty sellistään kuolleena. Hänen väitettiin tehneen itsemurhan dynamiitin räjäyttämiseen tarkoitetulla [[nalli]]lla. Tapaus herätti kuitenkin epäilyksiä, koska myös Lingg oli elätellyt toiveita tuomionsa kumoamisesta.<ref name=adelman/>

Neljä jäljelle jäänyttä kuolemantuomittua, Adolph Fischer, George Engel, Albert Parsons ja August Spies, hirtettiin 11. marraskuuta 1887. Joidenkin tietojen mukaan he olisivat hirttolavalla laulaneet ''”[[Kansainvälinen|Kansainvälistä]]''”, mutta toisten lähteiden mukaan esimerkiksi Albert Parsons olisi pitänyt kesken jäänyttä puhetta.<ref>"Day of Martyrdom", The Alarm, 19.11.1887. Viitattu 2.1.2015.</ref> Tammikuussa 1893 Illinois’nIllinoisin uudeksi kuvernööriksi tuli [[John P. Altgeld]], joka päätti armahtaa vankilatuomioitaan kärsineet Oscar Neeben, Michael Schwabin ja Samuel Fieldenin. Hän piti miehiä syyttöminä,syyttöminäja kutsuenkutsui heitä massahysterian uhreiksi, jotka tuomitsi puolueellinen valamiehistö.<ref name=libcom/>

Teloitettujen hautajaiset pidettiin kahden päivän kuluttua, jolloin heidän muistokseen järjestettyyn marssiin arvioitiin lähteestä riippuen osallistuneen 150 &nbsp;000–600 &nbsp;000 työläistä.<ref name=chronology/><ref name=libcom/> Miehet haudattiin Chicagon saksalaisen yhteisön ylläpitämälle Waldheimin hautausmaalle, joka nykyään tunnetaan Forest Home Cemeteryn nimellä. Myös Michael Schwab ja Oscar Neebe saivat kuolemansa jälkeen viimeisen leposijansa samalta hautausmaalta. Vuonna 1893 paikalle pystytettiin kuvanveistäjä [[Albert WeinertinWeinert]]in suunnittelema muistomerkki. [[Yhdysvaltain sisäministeriö]] luokitteli sen [[National Register of Historic Places]] -luetteloon kuuluvaksi vuonna 1998. Vuosikymmenten kuluessa Haymarketin marttyyrien muistomerkin läheisyyteen on haudattu myös lukuisia muita amerikkalaisia työväenliikkeen aktiiveja, kuten Albert Parsonsin puoliso Lucy Parsons, [[Emma Goldman]] sekä [[IWW]]-ammattiliiton perustajiin kuulunut [[Bill Haywood]]. Myös vuonna 1915 syyttömänä teloitetun amerikanruotsalaisen lauluntekijän [[Joe Hill]]in tuhkat siroteltiin monumentille.<ref name=tribune>{{Verkkoviite | Osoite = http://articles.chicagotribune.com/1998-05-01/features/9805010255_1_labor-college-student-young-woman | Nimeke = Still-heard Voices: Haymarket Monument Gets Landmark Status | Ajankohta = 1.5.1998 | Julkaisija = Chicago Tribune | Viitattu = 2.1.2015}}</ref>

Haymarketin verilöylyn tapahtumapaikka oli liitetty sisäministeriön historiallisten paikkojen luetteloon jo 1992 ja viimein vuonna 2004 paikalle pystytettiin myös oma muistomerkki. Kuvanveistäjä [[Mary BroggerinBrogger]]in tekemä hevoskärryjä kuvaava veistos on täsmälleen samalla paikalla, jolla Haymarketin mielenosoituksen aikana olivat puhujanlavana toimineet heinäkärryt. Veistoksen tarkoituksena on Haymarketin verilöylyn lisäksi kunnioittaa myös [[Sananvapaus|sananvapautta]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nytimes.com/2004/09/15/national/15memorial.html?_r=0 | Nimeke = In Chicago, an Ambiguous Memorial to the Haymarket Attack | Ajankohta = 15.9.2004 | Julkaisija = The New York Times | Viitattu = 2.1.2015}}</ref> Jo vuonna 1889 keskelle Haymarketin toria oli pystytetty käsi koholla olevaa poliisia esittävä suurikokoinen patsas. Toukokuussa 1927 siihen törmäsi kiskoilta suistunut raitiovaunu, jonka kuljettaja kertoi kyllästyneensä keskellä toria seisovaan poliisiin. 1960-luvulla vasemmistolainen [[The Weather Underground]] -ryhmä vaurioitti patsasta ainakin kahdesti, muun muassa protestina [[Vietnamin sota|Vietnamin sodalle]]. Nykyään veistos sijaisee Chicagon pääpoliisiaseman edustalla.<ref>[http://www.chicagohistory.org/dramas/epilogue/toServeAndProtect/monumentOnTheMove.htm Monument on the Move] Chicago History Museum. Viitattu 2.1.2015.</ref>