Ero sivun ”Single” versioiden välillä

'''Single''' ({{k-fi|yksi ainoa}}), arkikielessä myös ”'''sinkku'''”, on [[albumi]]a lyhyempi [[äänite]], jossa on yleensä yksi (tai harvoin kaksi) ''A-raitaa'' ja yksi tai useampi ''B-raita''. Yleensä singlelevy saa nimensä A-raidalta, jonka arvellaan olevan erityisen menestyvä kappale. B-raidat voivat olla esimerkiksi remiksauksia tai live-esityksiä kyseisestä kappaleesta tai ennen julkaisemattomia kappaleita.

 

 

[[Disko (musiikinlaji)|Diskomusiikin]] aikaan 1970-luvulla levymarkkinoille tuli ensimmäistä kertaa 12 tuuman levylle prässättyjä LP-levyn kokoisia singlejä. ”Keksintö” syntyi vahingossa, kun Media Sound -yrityksen levyä masteroivalla Jose Roriguezilla ei juuri sillä hetkellä ollut pienempiä aihioita, mutta DJ Tom Moultonilla oli tarve saada Al Downingin kappale ”I’ll be Holding On” masteroitua asetaattilevylle. Pienimmät aseteetti-aihiot olivat 10 tuumaa, ja kappale kaiverrettiin sellaiselle. Moultonin mielestä levy näytti naurettavalta, kenties jopa vialliselta, koska suurin alue levystä oli pelkkää pintaa, vain levyn ulkoreunassa oli ääniraitoja. Moulton pyysi uutta kaiverrusta, jossa olisi suurempi raitaväli. Samalla Rodriguez nosti äänenvoimakkuutta 6 dB. Tuloksena oli parempi äänenlaatu. Seuraavaksi pari kokeili 12 tuuman aihiota, ja tulos oli vielä parempi. ”Vahingosta” tuli standardi.<ref>[http://www.djsportal.com/en/pioneer/index.php?id=12]</ref> 12 tuuman singlejen suosio kasvoi nopeasti, koska levylle mahtui huomattavasti pidempiä kappaleita. Nykyäänkin, digitaalisen musiikin aikakaudella, isot vinyylisinglelevyt ovat tärkeä julkaisuformaatti monessa [[genre]]ssä, eritoten [[elektroninen musiikki|elektronisessa musiikissa]]. Osasyy vinyylien säilymiseen on sillä, että monet [[DJ|DJ:t]] haluavat yhä käyttää niitä. Myös seitsemän tuuman singlejä painetaan, ja niillä on yhä suosiota [[rock]]musiikin puolella.