Ero sivun ”Tietokonesimulointi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
turhaa juttua..
Rivi 16:
 
Tietokonesimulointi vaatii runsaasti laskentetehoa. Nykyiset supertietokoneetkaan eivät ole niin tehokkaita kuin tutkijat haluaisivat, sillä aina löytyy simulaatio, jota tutkijat eivät kykene tehokkassakaan tietokoneessa ajamaan.
Nykyajan tietokoneet ovat huomattavasti tehokkaampia kuin 1950-luvun tietokoneet.
 
Tietokoneen kapasiteetin valtava kasvu on mahdollistanut simuloinnin aivan uudella tavalla. Esimerkiksi ''n'':n muuttujan lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen vaatii noin ''n·n'' kertolaskua. Suuret lineaariset yhtälöryhmät käsittävät miljoonia muuttujia. Miten tällaisen miljoonan muuttujan linaarisen yhtälöryhmä ratkaiseminen on kehittynyt?
Rivi 27 ⟶ 26:
# Suomen vuoden 2004 [[supertietokone]]ella hieman alle sekunti (1 200 000 miljoonaa kertolaskua sekunnissa) ja maailman parhaalla supertietokoneella vielä 70 kertaa nopeammin
 
Yksinkertaistettuna yhden ihmisen kyky ratkaista edellä mainitun tyyppinen yhtälöryhmä on siis pudonnut noin yhteen 60. miljardisosaan paperiversiosta. [[Tietokone]] on edelleen keskeisesti laskin (computer). Mihin tämä kehitysKehitys perustuu? Muunmuun muassa tekniikan kehitykseen ja kasvavaan [[erikoistuminen|erikoistumiseen]]. Paperilla taustaorganisaatioksi riittää ehkä heimo (paperin (vast.) valmistus ja laskijan elättäminen), tietokonetapauksessa se on käytännössä globaali taso, ihmiskunta.
 
==Simulointiasanastoa==