Ero sivun ”MM-rallikausi 2004” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti poisti 17 Wikidatan sivulle d:q839615 siirrettyä kielilinkkiä
Määritelmä
Rivi 1:
'''Rallikautta[[Rallin MM-sarja]]n kausi [[2004]]''' oli järjestyksessään 31. MM-rallikausi. Kautta ravistelivat sääntömuutokset. Kansainvälinen autourheiluliitto FIA oli vuonna [[2003]] lyönyt läpi joukon sääntöjä, joita oli voimakkaasti kritisoitu jo ennen kauden alkua. Säännöissä kiellettiin muun muassa kolmen tehdaskuljettajan ajattaminen, kaksi tehdasautoa, jotka ajavat MM-pisteistä olisi enimmäismäärä. Tämä vähensi tuntuvasti tallipaikkoja huipputalleissa ja luonnollisesti myös kilpailua kärjessä. Lisäksi kaudella 2004 sarjaan lisättiin kaksi osakilpailua, eli kauden aikana ajettiin peräti 16 kilpailua. Mukaan olivat tulleet kaukokisat Meksikossa ja Japanissa. Tallit valittivat jatkuvasti kasvavia kustannuksista. Sen sijaan että kisoja olisi vähennetty, ja kuluja siten vähennetty, kisoja lisättiin. Säästösyistä kiellettiin etuautojen käyttö kaikissa muissa paitsi Monte Carlossa. Etuauto on auto, joka ajaa erikoiskokeen läpi ennen kilpailijaa ja ilmoittaa kuljettajalle mahdolliset muutokset reitillä. Nuotit tehdään viikolla ja kisa ajetaan viikonloppuna, joten olosuhteet saattavat hyvin muuttua. Nyt muuttuvista olosuhteista ei saatu tietoa, ja tämä kuljettajien mukaan heikensi turvallisuutta. Lisäksi oli otettu käyttöön ns. “Super Ralli” -sääntö, jonka mukaan keskeyttänyt kuljettaja saa jatkaa kisaa seuraavana päivänä, mutta pisteitä ko. kuljettaja ei saa.
{{Korjattava/määritelmä}}
'''Rallikautta 2004''' ravistelivat sääntömuutokset. Kansainvälinen autourheiluliitto FIA oli vuonna [[2003]] lyönyt läpi joukon sääntöjä, joita oli voimakkaasti kritisoitu jo ennen kauden alkua. Säännöissä kiellettiin muun muassa kolmen tehdaskuljettajan ajattaminen, kaksi tehdasautoa, jotka ajavat MM-pisteistä olisi enimmäismäärä. Tämä vähensi tuntuvasti tallipaikkoja huipputalleissa ja luonnollisesti myös kilpailua kärjessä. Lisäksi kaudella 2004 sarjaan lisättiin kaksi osakilpailua, eli kauden aikana ajettiin peräti 16 kilpailua. Mukaan olivat tulleet kaukokisat Meksikossa ja Japanissa. Tallit valittivat jatkuvasti kasvavia kustannuksista. Sen sijaan että kisoja olisi vähennetty, ja kuluja siten vähennetty, kisoja lisättiin. Säästösyistä kiellettiin etuautojen käyttö kaikissa muissa paitsi Monte Carlossa. Etuauto on auto, joka ajaa erikoiskokeen läpi ennen kilpailijaa ja ilmoittaa kuljettajalle mahdolliset muutokset reitillä. Nuotit tehdään viikolla ja kisa ajetaan viikonloppuna, joten olosuhteet saattavat hyvin muuttua. Nyt muuttuvista olosuhteista ei saatu tietoa, ja tämä kuljettajien mukaan heikensi turvallisuutta. Lisäksi oli otettu käyttöön ns. “Super Ralli” -sääntö, jonka mukaan keskeyttänyt kuljettaja saa jatkaa kisaa seuraavana päivänä, mutta pisteitä ko. kuljettaja ei saa.
Kaudella 2004 sarjasta oli poissa monta maineikasta kuljettajaa: [[Didier Auriol]] (ei halunnut jatkaa Skodalla), [[Colin McRae]] (jäi työttömäksi), [[Tommi Mäkinen]] (lopetti uransa kauteen 2003) ja [[Richard Burns]], jonka aivokasvain esti osallistumisen sarjaan. Vanhoista mestareista vain [[Carlos Sainz]] oli lähtöpaikalla kauden avauksessa Monte Carlossa. Mestaruudesta uskottiin kehkeytyvän taistelu [[Sebastien Loeb]]in, [[Marcus Grönholm]]in, Carlos Sainzin, [[Petter Solberg]]in ja [[Markko Märtin]]in välille.