Ero sivun ”Lapset laulavat lapsille” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 11:
Mariele Ventren kuoltua vuonna [[1995]] Piccolo-kuoron virallinen nimi muutettiin muotoon ''Piccolo Coro "Mariele Ventre" dell' Antoniano'' ja sen johtajaksi tuli entinen Ventren avustaja [[Sabrina Simoni]].
 
Vuonna 2007 kilpailu järjestettiin 50. kerran. Tuona vuonna Cino Tortorella oli viimeistä kertaa juontamassa kilpailua täysipainoisesti ja edellä mainittua 14 (7+7) laulun kilpailukaavaa käytettiin viimeisen kerran. zVuosina 2007-2011 valittiin ensimmäisen kerran myös puhelinäänestyksellä kotikatsomon suosikkikappale, joka saa niin kutsutun telesekiinin (''Telezecchino''). Telesekiini valittiin vuoteen 2011 saakka, ja vuodesta 2013 eteenpäin on valittu "somesekiini" (''Zecchino Social''), jota on voinut äänestää Internetissä.
 
Vuonna 2008, jolloin kilpailu järjestettiin 51. kertaa, kilpailukaavaa muutettiin nykyisenlaiseksi. Nykyään kilpailussa on 12 laulua, joista vain neljä on ulkomaalaisten lasten esittämiä ja loput kahdeksan italialaisten. Vuodesta 2008 asti lapset ovat esittäneet kappaleitaan myös tunnettujen italialaisten ammattilaulajien, kuten [[Cristina D'Avena]]n, kanssa. Samana vuonna käyttöön tulivat uudenlaiset niin kutsutut "sekiinivärit": punasekiini (''Zecchino rosso''), vihersekiini (''Zecchino verde''), sinisekiini (''Zecchino blu''), valkosekiini (''Zecchino bianco'') ja kultasekiini (''Zecchino d'oro''). Telesekiinin (''Telezecchino'') tunnusväri on violetti. Kilpailun jokaisena viitenä päivänä valitaan jokaisen "värisekiinin" voittajakappaleet: tiistaina punasekiini, keskiviikkona valkosekiini, torstaina sinisekiini, perjantaina vihersekiini ja viimeisenä päivänä lauantaina violetti telesekiini sekä koko kilpailun voittava kultasekiini.
 
Vuonna 2008 kilpailu valittiin [[Unicef]]in Italian rauhan kulttuurin hyvän tahdon lähettilääksi ja nimikkeen myöntäjien mukaan samaisen vuoden kilpailukappaleista laulun ''Io più te fa noi'' (Minä plus sinä on me) sanoitus sopii mainiosti tähän tehtävään.
 
Vuonna 2011 valittiin viimeisen kerran telesekiini, jonka tilalle tuli vuonna 2013 samankaltainen titteli "somesekiini" (Zecchino Social). "Somesekiiniksi" valitaan kappale, jota on äänestetty eniten "Tykkää"-painikkeella Zecchino d'Oron Facebook-sivulla.
 
Laulukilpailussa on ajan saatossa esiintynyt muutamia myöhemmin laulajauralle siirtyneitä, kuten esimerkiksi [[Cristina D'Avena]]. Myös monista kilpailukappaleista on muodostunut vielä myöhemminkin muistettavia klassikoita. Viimeisimpien laulukilpailujen esityksistä on myös vuosittain koottu CD-levy.