Ero sivun ”Kemi (yritys)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 48:
 
== Sodan ja sodan jälkeinen aika ==
Syyskuussa 1939 alkanut maailmansota Saksan hyökkäyksellä Puolaan katkaisi kauppareitit. Sahatavaran toimitukset päämarkkinoille olivat käytännössä poikki. Polttoainehuollon vuoksi [[puolustusneuvosto]] aloitti keskustelut sulfiittiteollisuuden kanssa [[sprii]]n tuotannon lisäämisestä. Kemi-yhtiössä spriihanke käsiteltiin yhtiön hallituksessa lokakuussa 1939. Spriitehtaan rakentamiseen päästiin helmikuussa 1941. [[Talvisota|Talvisodan]] aikana [[puolustusministeriö]]n toimeksiannosta alettiin Kemissä sorvata kranaatteja, joiden valmistus siirtyi yrhtiön Pajusaaren konepajalle vuoden 1941 aikana. Pajusaaren konepajalla alettiin valmistaa jo aiemmin välirauhan[[välirauha]]n aikaan vuonna 1940 puukaasuttimia[[puukaasu]]ttimia, joita asennettiin niin henkilö- kuin kuorma-autoihin.
 
Sahatavaran tuotanto supistui sotavuosina 1939-1945 ollen 100-130 000 kuutiota eli sahatavaran tuotanto oli karkeasti 40% huippuvuoden 1937 tuotannosta. Sulfiittitehtaan käynti oli sotavuosina katkonaista. Pisin yhtäjaksoinen tuootantoseisokki kesti marraskuussa 1941 loka-marraskuun vaihteeseen 1943, jolloin tehdas käynnistettiin viranomaisten vaatiman spriituotannon aloittamiseksi. Sulfaattitehtaan käynti oli säännöllisempää, mutta senkin tuotanto jäi noin puoleen rauhan aikaisesta.
 
Sodan aikana kemiallisen teollisuuden sivutuotteet saivat merkittävämmän roolin yhtiön toiminnassa. Sulfaattitehtaan sivutuotteet mäntyöljy ja tärpätti käytettiin omaan jatkojalostukseen, josta syntyi ns. Hako-tuotteita [[maaliöljy]]nä, [[voiteluöljy]]nä, [[paperiliima]]na. [[Rehusellu]]a, jota toimitettiin Saksaan, voidaan pitää myös jatkojalosteena. [[Puolustusministeriö]] oli myös uuden tuotteen, elementtivalmisteisten puu[[parakki|puuparakkien]]en, rakentamisen käynnistäjänä. Syyskuussa 1940 KemiyhtiöKemi-yhtiö sai ensimmäisen toimituksen valmistaa miehistöparakkeja [[Wehrmacht|Saksan armeija]]lle [[Pohjois-Norja]]an. Sodan jälkeen taloja valmistettiin [[jälleenrakennus|jälleenrakennuksen]] tarpeisiin sekä Neuvostoliiton vientiin ja [[sotakorvausSuomen sotakorvaukset|sotakorvauksiin]]. Puutalot olivat ainoa sota-ajan tuote, joka yksinään pystyi kilpailemaan merkityksellään Kemi-yhtiön perinteisten tuotteiden kanssa. [[Sakari Virtanen]] tiivistää sota-ajan merkityksen yhtiöhistoriikissaan seuraavasti: {{Sitaatti|Vaikka muiden uusien tuotteiden yhteinen osuus suurimmillaankin jäi alle kymmeneen prosenttiin yhtiön liikevaihdosta, niillä epäilemättä oli taloudellista merkitystä suurempi henkinen merkitys raskaina sotavuosina. Ne osoittivat, ettei yhtiö ollut täysin riippuvainen perinteisistä tuotteistaan ja markkinoistaan. Samalla ne oikeastaan ensimmäisen kerran kytkivät puhtaana vientiyrityksenä toimineen Kemi-yhtiön kotimarkkinoihin. Uutta yhtiön johdolle oli myös tiivis yhteydenpito viranomaisiin.}}
 
[[Talvisota|Talvi-]] ja [[Jatkosota|jatkosodan]] aikana Kemi ja Pajusaaren tehtaat eivät joutuneet pommituksen kohteeksi. Tilanne oli aivan toinen lokakuun alussa 1944 käynnistyneiden [[Lapin sota|Lapin sodan]] taistelujen aikaan. Lokakuun 5. päivä [[Lothar Rendulic|saksalaisten joukkojen komentaja]] määräsi mm. Pajusaaren selluloosatehtaat ja puuvarastot ehdottomasti hävitettäväksi. Suomalaiset olivat tuoneet syyskuussa ns. [[OsastoTaisteluosasto Pennanen|osasto Pennasen]] Pajusaaren ja [[Veitsiluoto|Veitsiluodon]] tehtaiden suojaksi. Lokakuun 7. ja 8. päivä käydyt taisteluissa tehdasalueet vaurioituvat, mutta säästyivät täydelliseltä tuholta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Ahto, Sampo | Nimeke = Aseveljet vastakkain - Lapin sota 1944--1945 | Vuosi = 1979 | Luku = Luku V - Sota | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kirjayhtymä | Sivu = 215 | Isbn = 951-26-1726-9 }}</ref>
 
Suuremman tuhon Karihaaran sahalle aiheutti sodan jälkeen syyskuussa 1949 hinaajan piipun kipinästä alkunsa saanut lautatarhan suurpalo, joka tuhosi lautatarhan lähes kokonaan eli 105 000 kuutiota sahatavaraa. Onnena onnettomuudessa oli se, että markkinat olivat juuri silloin hiljaiset ja täysmääräinen varaston vakuutus korvasikin tulipalon aiheuttamat menetykset. Tulipalon vaatimat uudistukset eivät kaikilta osin kuitenkaan valmistuneet seuraavaan 1950-luvun alun korkeasuhdanteeseen eli [[Korean sota|Korean sodan]] aiheuttamaan talouden nousuun.