Ero sivun ”Linja-auto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 22:
===Linja-autoliikenteestä tärkein joukkoliikennelaji===
Laajempi linja-autoliikenne alkoi Suomessa 1920-luvulla. Toiminta alkoi noin 20-paikkaisilla busseilla. Myös rahtia ja matkustajia kuljettavia [[seka-auto|seka-autoja]] käytettiin. Bussien omistajina oli yksityisyrittäjiä, useamman omistajan yrityksiä, valtio ([[Postilinjat]]) ja kuntia ([[Helsingin kaupungin liikennelaitos|Helsinki]], [[Tampereen kaupungin liikennelaitos|Tampere]], [[Turun kaupungin liikennelaitos|Turku]] ja [[Enon liikennelaitos|Eno]]). Linjaliikennettä harjoittivat myös muutamat [[osuuskunta|osuuskunnat]], viimeisenä 1980-luvulle saakka toiminut Saimaan Osuus-Auto [[Lappeenranta|Lappeenrannasta]].<ref> Olli J. Ojanen: ''Linja-autot'', s. 149. Helsinki: Kustannus Oy Alfamer, 2002. ISBN 952-5089-70-3.</ref> Linja-autoliikenteen harjoittajien yhdyssiteeksi ja etujärjestöksi perustettiin vuonna 1928 Linja-autoliikennöitsijäin Liitto (nykyisin [[Linja-autoliitto]]). Kun todettiin, että asiakkailla oli monia pulmia linja-autoliikenteen tarjoamien palvelujen käyttämisessä, syntyi ajatus perustaa Suomeen rautatielaitoksen tavoin matkustajista ja tavaranvälityksestä huolehtiva asemaverkosto. Ensimmäiset linja-autoasemat perustettiin vuonna 1929 Tampereelle ja [[Hämeenlinna]]an [[Shell]]in ja Nobel-Standardin (myöhemmin [[Esso]]) huoltoasemille. Ensimmäiset nimenomaan linja-autoasemaksi suunnitellut rakennukset olivat [[Viipurin linja-autoasema]] vuonna 1932 ja [[Lappeenranta|Lappeenrannan]] linja-autoasema vuonna 1933. Vuoden 1933 alussa perustettiin Oy [[Matkahuolto]] Ab hoitamaan keskitetysti koko maan asematoimintaa. Vuonna 1939 yrityksen hoidossa oli 36 linja-autoasemaa ja niiden lisäksi 56 asiamiestoimipistettä eri puolilla maata. <ref> Matti Viitaniemi: ''Viiksi-Voortista virtaviivalinjuriin''. Maantien ässät (Mobilia-vuosikirja 2005), s. 31–37. Mobilia-säätiö, 2005, Kangasala.</ref>
Kehittyvä linja-autoliikenne teki joustavuutensa ja edullisuutensa ansiosta ikivanhan [[kestikievari]]laitoksen nopeasti tarpeettomaksi. Maailmansotien välisen ajan erityispiirre olivat ns. torivuorot, joissa maaseudun asukkaat toivat tuotteitaan kaupunkien toreille myytäviksi. Tällä tavoin sisävesien höyrylaivaliikenne sai kilpailijan linja-autoliikenteestä. Linja-autot, joissa kuljetettiin miltei kaikkea ajateltavissa olevaa tavaraa maitotonkista sianruhoihin – jopa eläviä eläimiäkin –, saapuivat kaupunkiin aamulla ja lähtivät paluumatkalle iltapäivällä kello 14 aikoihin. Kärjistäen voi jopa sanoa, että linja-autot kuljettivat tavaroiden ohella matkustajiakin.<ref> Mauranen 1998.</ref> [[Kieltolaki Suomessa|Kieltolain]] aikana rehottanut [[pirtu]]n salakuljetus sivusi linja-autoliikennettä vain vähän; linja-autoissa kulki alan vaatimattomimpia yrittäjiä ja ainetta omiksi tarpeikseen hankkineita. Näin ollen [[poliisi]] tarkasti maanteillä säännöllisesti myös linja-autot, joista pidätettiin silloin tällöin satunnaisia pirtun kuljettajia.<ref>Tapani Mikola: ''Yli 50 vuotta linja-autoliikennettä: Lauttakylän Auto Oy 1934–1984'', s. 121–122. Pori: Satakunnan Kirjateollisuus Oy, 1984. ISBN 951-99514-1-5. </ref>
| |||