Ero sivun ”Magnus Krog” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 12:
Nuorten MM-kilpailuissa Krog voitti joukkuekilpailun pronssia vuonna 2007. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2013|Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013]] hän oli normaalimäen Gundersen-kilpailussa kymmenes. Normaalimäen joukkuekilpailusta Krog voitti hopeaa yhdessä Norjan joukkueen kanssa. [[Talviolympialaiset 2014|Sotšin olympialaisissa 2014]] hän saavutti normaalimäen Gundersen-kilpailussa pronssia ja voitti joukkuekilpailussa kultaa. Suurmäen kilpailussa hän oli kahdestoista.<ref name="FIS"/>
 
[[Yhdistetyn maailmancup|Maailmancupissa]] Krog kilpaili ensimmäisen kerran [[Trondheim]]issa 6. joulukuuta 2008. Maailmancupin pisteille hän pääsi ensimmäisen kerran maaliskuussa 2011 [[Lahti|Lahden]] kilpailussa, jossa hän sijoittui 18:nneksi. Ensimmäisen maailmancupin voittonsa hän saavutti 25. marraskuuta 2011 [[Kuusamo]]ssa. Lisäksi hän on sijoittunut neljäviisi kertaa toiseksi ja kerran kolmanneksi (kauden 2013–2014 loppuun12.1.2015 mennessä). [[Yhdistetyn maailmancup 2012–2013|Kauden 2012–2013]] kokonaispisteissä hän sijoittui 18:nneksi ja [[Yhdistetyn maailmancup 2013–2014|kaudella 2013–2014]] kymmenenneksi.<ref name="FIS"/>
 
Krog sijoittui kaudella 2010–2011 [[Yhdistetyn Continental Cup|Continental Cupin]] kokonaispisteissä toiseksi.<ref name="FIS"/>