Ero sivun ”Maaltamuutto” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
Kymmenkunta vuotta [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeistä aikaa olivat jälleenrakennuskautta, jota voi pitää hiipivän rakennemuutoksen ja voimakkaan kaupungistumisen jaksona. Maan sisäinen muutto vilkastui 1950-luvun puoliväliin mennessä niin, että 1950-luvun puolivälissä jo yli neljä prosenttia suomalaisista vaihtoi vuosittain kotikuntaansa. Maaseudun väestö alkoi vähentyä aluksi niillä seuduilla, jotka olivat lähellä vanhoja teollisuuspaikkakuntia. Sen sijaan heikommin teollistuneissa Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien väkiluku kasvoi vielä 1950-luvun lopulle saakka. Siirtoväki ja rintamamiehet asuttivat erämaita ja metsätyöt toivat talvisin pientilallisille lisäansioita.<ref name="vartiainen"> [[Perttu Vartiainen]]: ''Kotikylän varjoista esikaupunkien valoihin: maassamuuton ongelmat ja mahdollisuudet.'' Teoksessa Anne-Maria Latikka (toim.): ''Puoli vuosisataa: Mitä-Missä-Milloin Juhlakirja'', s. 120–125. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15505-9.</ref>
 
Suomessa maaltamuuttoa on tapahtunut 1800-luvun loppupuolelta asti. Vuonna 1860 maa- ja metsätalouden parissa työskenteli yli 90&nbsp;% työvoimasta, vuonna 1900noin 75&nbsp;%, vuonna [[1960]] 35&nbsp;% ja vuonna 2000 alle 10%. Yksinomaan vuosina 1960–1970 maa- ja metsätaloudesta katosi lähes 300&nbsp;000 työpaikkaa. Perheenjäsenet mukaan lukien tämä muutos koski yli puolta miljoonaa suomalaista ja se oli ilmeisesti rajuin koko Euroopassa. Vastaava muutos oli koettu myös Ruotsissa, mutta pari kolme vuosikymmentä aikaisemmin ja maltillisempana.<ref name="vesikansa"> [[Jyrki Vesikansa]]: ''Pienviljelystä jälkiteolliseen yhteiskuntaan''. Teoksessa Anne-Maria Latikka (toim.): ''Puoli vuosisataa: Mitä-Missä-Milloin Juhlakirja'', s. 126–131. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15505-9.</ref> Rakennemuutoksen synnyttämä maaltamuutto suuntautui paitsi Etelä-Suomeen suurkaupunkien liepeille rakennettuihin [[lähiö]]ihin, myös [[Ruotsi]]in etenkin [[Tukholma]]n ja [[Göteborg]]in seuduille. SelvimminVäestöä maaltamuuttomenettivät tuntuipääosin Itä- ja Pohjois-SuomessaSuomi, [[Pohjois-Savo]]n, [[Pohjois-Karjala]]n, [[Kainuu]]n ja [[Lappi|Lapin]] maakunnissamaakunnat; vastaavasti väestö lisääntyi etenkin [[Uusimaa|Uudellamaalla]], mutta myös [[Varsinais-Suomi|Varsinais-Suomessa]], [[Häme]]essä, [[Satakunta|Satakunnassa]] ja [[Pirkanmaa]]lla.<ref name="vesikansa"/> Ruotsiin muuttajat lähtivät varsinkin Pohjois-Suomesta ja [[ruotsin kieli|ruotsinkielisiltä]] rannikkoseuduilta, kun taas etelän kasvukeskuksiin siirtyi keskimäärin muuta väestöä paremmin koulutettuja. Maaltamuuttoon liittyi kiinteästi jälleenrakentaja- ja raivaajasukupolven lasten, [[suuret ikäluokat|suurten ikäluokkien]] tulo työikään juuri 1960-luvun jälkipuoliskolla.<ref name="vartiainen"/>
 
Voimakkaimman muuttoaallon seurauksena Suomi näytti jakaantuvan kahtia vauraaseen teollisuus-Suomeen ja sen raaka-ainereservinä toimivaan muuhun Suomeen. Tästä kahtiajaosta sai kasvuvoimansa uusi poliittinen ilmiö [[vennamolaisuus]]. "Talonpojan tappolinja" -käsitteen luoneen [[Veikko Vennamo]]n perustama ja johtama [[Suomen Maaseudun Puolue]] sai suurvoiton [[eduskuntavaalit 1970|vuoden 1970 eduskuntavaaleissa]], mikä herätti muutkin puolueet ajamaan maaseudun ja kehitysalueiden asiaa. Suomen eri osien väliset muuttovirrat tasaantuivat 1970-luvun puolivälissä, jolloin alkoi hyvinvointiyhteiskunnan voimakas rakennusvaihe. Valtiovalta tuki maaseutua etenkin [[Suomen Keskusta|Keskustan]] ajamalla aluepolitiikalla, jonka ansiosta maaseutukuntiin syntyi runsaasti lähinnä alihankintateollisuutta. Ajanjakso 1970-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuolelle oli myös suvantovaihe maaltamuutossa. Maaseudun kirkonkylät, joita alettiin kutsua kuntakeskuksiksi, saivat entistä kaupunkimaisempia piirteitä moderneine julkisine rakennuksineen ja pankkeineen. Syrjäseuduilla muuttoliike jatkui, mutta yleensä se pysähtyi näihin lähikeskuksiin. Muuttoliikettä tapahtui jopa kaupungeista takaisin maaseudulle – lähinnä ns. kehyskuntiin –, kun kaupunkien pientalojen ja omistustonttien hinnat karkasivat usein tavallisten palkansaajien ulottumattomiin.<ref name="vartiainen"/>