Ero sivun ”Chilen sotilasvallankaappaus 1973” versioiden välillä

==Ulkomaisia reaktioita==

[[Suomi]], [[Ruotsi]] ja [[Tanska]] jäädyttivät [[kehitysapu]]nsa Chilelle 13. syyskuuta 1973.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975,'' s. 13.</ref> Ruotsin Chilen-suurlähettiläs Harald Edelstam esiintyi ja toimi aktiivisesti Chilen sotilasjuntan vainon kohteeksi joutuneiden puolesta, minkä vuoksi hänet karkotettiin Chilestä.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 29.</ref> Suomen poliittinen äärivasemmisto vaati diplomaattisuhteiden katkaisemista Chileen. Presidentti [[Urho Kekkonen]] sanoi 14. syyskuuta, että Chilen tapahtumien vaikutukset eivät tule rajoittumaan Chilen omien rajojen sisäpuolelle.<ref> Olavi Koskinen (toim.): ''Vuosifakta 1974'', s. 240. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05947-1.</ref> [[Neuvostoliitto]] ja [[Itä-Saksa]] katkaisivat diplomaattisuhteensa Chileen 21. syyskuuta. Seuraavana päivänä [[Yhdistynyt kuningaskunta|Iso-Britannia]] tunnusti Chilen sotilashallituksen.<ref>''Vuosifakta 1974'', s. 244. </ref> Suomen eduskuntapuolueet esittivät 27. syyskuuta vakavan huolestumisensa Chilen tapahtumien vuoksi ja vetosivat maan vallanpitäjiin kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseksi ja laillisen [[demokratia]]n palauttamiseksi.<ref>''Vuosifakta 1974'', s. 248.</ref> [[Sorsan I hallitus|Suomen hallitus]] päätti 24. lokakuuta, että Suomi ottaa vastaan sata chileläistä poliittista pakolaista<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 19.</ref>, ja ensimmäiset pakolaiset saapuivat [[Helsinki]]in 19. marraskuuta.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 27.</ref> Suomi irtisanoi Chilen kanssa elokuussa 1973 solmimansa kehitysluottosopimuksen 4. tammikuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975,'' s. 34.</ref>

 

==Populaarikulttuurissa==