Ero sivun ”Niels Henrik Abel” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Wgn (keskustelu | muokkaukset)
p kv
Rivi 57:
Syksyllä 1827 ilmestyi kaksikin artikkelia elliptisistä funktioista. Yksi oli Abelin Berliinissä kirjoittaman artikkelin ensimmäinen osa, ja toinen oli saksalaisen [[Jacob Jacobi]]n artikkeli, jossa oli joitakin Abelin artikkeliin läheisesti liittyviä tuloksia. Koska aihe tuntui olevan muidenkin tutkimuksen kohteena, Abel kiirehti artikkelinsa toisen osan julkaisemista ja teki siihen muutoksia joista näkyi, miten Jacobin tulokset saadaan hänen tuloksistaan.
 
Vasta nyt alettiin Abelin suuruus matemaatikkona huomata Euroopassa. Tieto tämän vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolestutti myös monia. Se kirvoitti mm. neljän Ranskan tiedeakatemian matemaatikkojäsenen vetoomuksen Ruotsin ja Norjan silloiselle kuninkaalle asiassa. Kuningas [[Kaarle XIV]] ei kuitenkaan asiaan puuttunut.
 
Vuoden 1828 puolella Abel sai professori Hansteenin sijaisuuden ja vihdoinkin säännöllisiä tuloja. Samalla kuitenkin finanssiministeri vaati hänen aiemman stipendinsä perimistä takaisin palkasta nyt, kun hänellä kerrankin oli tuloja. Yliopisto ei sitä kuitenkaan tehnyt, mutta silti aiempien vuosien taloudellisten rasitusten johdosta Abel eli edelleen äärimmäisessä köyhyydessä.