Avaa päävalikko

Muutokset

p
-toimesta
=== Synty ===
[[Tiedosto:Marx Engels Lenin.svg|thumb|250px|Marx, Engels ja Lenin kuvattuna lippuun.]]
Käsite leninismi syntyi 1920-luvun Neuvostoliitossa V. I. Leninin (1870-1924) sairastumisen ja kuoleman jälkeisen valtataistelun aikana tarkoittamaan niitä eri tulkintoja, joita Leninin seuraajat NKP:n johdossa esittivät entisen johtajansa avoimia kysymyksiä jättäneistä ajatuksista. Yhtenäiselle esitykselle koettiin tarvetta, vaikkei Lenin itse koskaan mitään tällaista pyrkinyt kirjoittamaan.
 
Jo 1924 ilmestyi useita johtavien bolševikkien Lenin-tulkintoja kirjallisessa muodossa. Esimerkiksi [[Lev Trotski]] (1879-1940), [[Grigori Zinovjev]] (1883-1936), [[Lev Kamenev]] (1883-1936), [[Nikolai Buharin]] (1888-1938) ja [[Josif Stalin]] (1878-1953) rakensivat omat, osittain kilpailevat, Lenininsä. Voittajaksi selviytyi lopulta Stalin, joka hankkiutui vastustajistaan eroon yksitellen. Aate nimettiin marxismi-leninismiksi, josta tuli (lähes) koko kansainvälisen kommunistisen liikkeen aate ja teoria. [[Josif Stalin|Stalinin]] saatua haltuunsa yhä enemmän valtaa NKP:ssa muodostui marxismi-leninisminkin sisältö pitkälti Stalinin versioksi [[marxismi]]sta ja [[leninismi]]stä. Stalin muotoili opin tärkeimmät lähtökohdat ensi kerran systemaattisesti jo 1924 kirjoittamassaan teoksessa ''Leninismin perusteet''.
 
==== Valtio ====
Kun kävi ilmeiseksi, ettei sosialistinen vallankumous ollut voittamassa muualla kuin [[Venäjä]]llä, alkoi Neuvostoliitto rakentaa [[Sosialismi yhdessä maassa|''sosialismia yhdessä maassa'']], mitä esimerkiksi trotskilaiset voimakkaasti kritisoivat. Stalin kehitti teorian syksyllä 1924 ja pian käsite alkoi tarkoittaa Neuvostoliiton kohtalon riippumattomuutta maailmanvallankumouksesta. [[Sosialismi]]n ja [[kommunismi]]n rakentamisesta tuli ensisijaisesti valtioon sidottu projekti. Sosialisoiminen tarkoitti valtiollistamista ja suunnittelu keskusjohtoisia 5-vuotissuunnitelmia. Neuvostoliitto pyhitettiin esimerkiksi muiden maiden kommunisteille, vaikka kansallisia erityispiirteitä aina jaksettiinkin korostaakorostettiin. NKP:n linjan seuraamisesta tehtiin varsin onnistuneesti ainoan oikean kommunismin osoitus.
 
Toisen maailmansodan aikana ''neuvostopatriotismiksi'' kutsuttu venäläinen [[nationalismi]] yhdistyi Stalinin politiikkaan ja [[Kylmä sota|kylmän sodan]] aikaista marxismi-leninismiä leimasi sitoutuminen Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden valtiollisiin etuihin. Trotskilaiset leimasivat Neuvostoliiton ''valtiokapitalistiseksi'' tai ''rappeutuneeksi työväenvaltioksi''. [[Kiina]]n ja [[Albania]]n kritisoidessa Neuvostoliittoa, ne esittivät itsensä alkuperäisen Neuvostoliiton perillisiksi. Myös leniniläinen ''anti-imperialismi'' on usein pelkistynyt valtiollisten etujen ajamiseksi.
 
==== Henkilöityminen ====
Synnystään asti on marxismi-leninismi (jo itse nimestä lähtien) on henkilöitynyt voimakkaasti. TätäHenkilöitymistä onovat tapahtunutedistäneet niin kommunistienkommunistit itsensäitse kuin myös vastustajien toimestavastustajat, vaikka marxilais-leniniläisen historiakäsityksen mukaan henkilöillä onkinon vain suhteellinen merkitys tapahtumissa ja johtajat ikään kuin nousevat asemaansa vallankumouksellisen tilanteen ansiosta. NKP(b):n intresseissä 1920- ja 1930-luvuilla oli tehdä puolueesta itseoikeutettu Leninin työn jatkaja, ja siinä sivussa ainoa todellinen Marxin tulkitsija. [[Lenin-kultti]]a korostettiin muun muassa balsamoimalla kuollut johtaja. Samanaikaisesti Stalin alettiin propagandassa esittää Leninin perillisenä. Stalinista tehtiin johtaja, jonka palvominen sai uskonnollista ritualismia muistuttavia piirteitä. Stalin ei suinkaan jäänyt viimeiseksi marxilais-leniniläisen "jumaloinnin" kohteeksi. Monissa maissa nousi vastaavia karismaattisia tapauksia kuten [[Mao Zedong]], [[Fidel Castro]], [[Kim Il-Sung]], [[Ho Tši Minh]], [[Enver Hoxha]] tai [[Abimael Guzmán]].
 
== Tulkinnat ==
Stalinin kuoltua 1953 Neuvostoliitto joutui mullistusten kouriin ja parin vuoden valtataistelun jälkeen Hruštšov “julkisti” Stalinin aikana tehtyjä lukuisia vääryyksiä. NKP:n linjaa alettiin muuttaa, mutta käsitteestä marxismi-leninismi ei luovuttu. 1950-luvun lopussa Neuvostoliiton suuntaa nousivat vastustamaan muun muassa Kiinan ([[Kiinan kommunistinen puolue|KKP]]) ja Albanian ([[Albanian työn puolue|ATP]]) hallitsevat marxilais-leniniläisiksi itseään kutsuneet puolueet, joiden mielestä vallan NKP:ssa olivat saaneet revisionistit. Kiinan johtaja [[Mao Zedong]] nousi 1960-luvulla kansainvälisen anti-revisionistisen marxilais-leniniläisen liikkeen keulakuvaksi. Lukuisiin maihin perustettiin kilpailevia [[maolaisuus|maolaisia]] kommunistipuolueita, jotka usein ilmoittivat sitoutumisensa marxismi-leninismiin jo nimissään. Maolaiset ylistivät Stalinia, vaikkeivät aivan kaikessa samaa mieltä olleetkaan.
 
Maon alettiin nähdä teoreettisilla aikaansaannoksillaan korottaneen marxismin jälleen uuteen vaiheeseen, ''marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajatteluun''. 1980-luvulla osa maolaisista alkoi itsekin kutsumaankutsua itseään maolaisiksi, ja alettiin puhua ''marxismi-leninismi-maoismista''. Esimerkiksi tämän hetken ehkä vaikutusvaltaisimman maolaispuolueen nimi on [[Nepalin kommunistinen puolue (maolainen)]].
 
Maon kuoltua (1976) [[Enver Hoxha]]n johtama [[Albania]] joutui törmäyskurssille lähimmän liittolaisensa Kiinan uuden johdon kanssa ja koki olevansa nyt ainut todellisen marxismi-leninismin edustaja. Anti-revisionistiset puolueet jakautuivat maolaisiin ja [[hoxhalaisuus|hoxhalaisiin]].
 
=== Sissiliikkeet ===
1960- ja 1970-luvuilla marxismi-leninismiä kokivat edustavansa lukuisat ns. [[kolmas maailma|kolmannen maailman]], mutta myös lännen, vapautus- ja [[sissiliike|sissiliikkeet]]. Jotkut näistä pääsivät myös toteuttamaan visioitaan, jolloin marxismi-leninismi saattoi tarkoittaa hyvinkinhyvin erilaisia käytäntöjä.
 
=== Uusvasemmisto ===
3 759

muokkausta