Ero sivun ”August Bebel” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Removing Link FA template (handled by wikidata) |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 4:
Vuonna 1875 pidetyssä [[Gotha]]n kongressissa puolue yhdistyi [[Ferdinand Lassalle]]n perustaman ''Yleissaksalaisen työväenyhdistyksen'' kanssa ''Saksan sosialistiseksi työväenpuolueeksi'' (Sozialistische Arbeiterpartei Deutschlands, SAPD). August Bebelistä tuli puolueen keskeinen vaikuttaja. Varsinkin niin sanotun [[Sosialistilaki|Sosialistilain]] voimassaoloaikana hän organisoi taitavasti illegaalia puoluetyötä ja keräsi rahaa vainoamisen kohteiksi joutuneille puoluetovereilleen. Saksan valtakunnankanslerin [[Otto von Bismarck]]in aloitteesta 1878 säädetty laki, jonka tarkoituksena oli estää kaikki sosiaalidemokraattinen järjestö- ja julkaisutoiminta, kumottiin kuitenkin vuonna 1890. Tämän jälkeen puolue muutti nimensä [[Saksan sosiaalidemokraattinen puolue|Saksan sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi]] (Sozialdemokratische Partei Deutschlands, SPD). August Bebel valittiin toiseksi puolueen kahdesta puheenjohtajasta, mitä tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti, vuoteen 1913.
Vuosina 1872–75 Bebel kärsi vankeusrangaistuksen saatuaan Wilhelm Liebknechtin kanssa [[Pariisin kommuuni]]a tukevien lausuntojen vuoksi syytteen valtiopetoksesta, Bebel lisäksi syytteen [[majesteettirikos|majesteettirikoksesta]]. Bebel oli tullut tunnetuksi myös voimakkaasta kritiikistään
1870-luvulta elämänsä loppuvuosiin asti Bebel oli puolueensa edustaja Saksan keisarikunnan valtiopäivillä (Reichstag). Sosiaalidemokraattinen parlamentaarikkoryhmä kasvoi vaali vaalilta ja oli vuoden 1912 vaalien jälkeen valtiopäivien suurin (34,8 prosenttia äänistä ja 110 edustajaa). Bebel oli ryhmän kiistaton johtohahmo, joka loistavana puhujana hyökkäsi muun muassa keisarikunnan Lounais-Afrikassa toteuttamaa brutaalia siirtomaapolitiikkaa vastaan, kritisoi jatkuvasti maansa asevarustelua, keräsi todistusaineistoa sotilaiden epäinhimillisestä simputuksesta armeijassa sekä vastusti valtakunnan itäosissa toteutettua saksalaistamispolitiikkaa. Viimeisessä valtiopäiväpuheessaan [[Toinen Marokon kriisi|toisen Marokon kriisin]] aikana vuonna 1911 hän ennusti, että Eurooppa olisi ajautumassa miljoonia ihmisuhreja vaativaan verilöylyyn.
| |||