Ero sivun ”Elokuvatuottaja” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Viherio (keskustelu | muokkaukset)
Lähteetön
Rivi 15:
Eri elokuvalajien, kuten dokumentti- ja lyhytelokuvien kohdalla tuottajan tehtävien painopisteet saattavat hieman vaihdella, esimerkiksi markkinointiosuuksien suhteen. Tuottamisen työkokonaisuudet toteutuvat kuitenkin kaikissa tapauksissa. Pitkän elokuvan tekemisessä kaupallisuus ja katsojakokemus vaikuttavat tuottajan ja ohjaajan suhteeseen, kun taas esimerkiksi dokumenttielokuvan tuotannossa voi korostua ohjaajan taiteellinen näkemys.
 
Tuottaja on se tekijä, joka on pisimpään kiinni elokuvan tuotannossa. Hänen aktiivisuhteensa elokuvaan voi pysyä yllä jopa vuosia, mikäli elokuva esimerkiksi menestyy kansainvälisesti. Tuottajalle myös yleensä jää suurin osa elokuvan tekijänoikeuksista eli sen taloudellisista ja taiteellisista hyödyntämisoikeuksista. Tällöin hän ikäänkuinikään kuin "omistaa" elokuvan.
 
Koska tuottaja vastaa elokuvasta rahoittajille ja yhteistyökumppaneille, hän myös päättää sen valmistumisesta ja lopullisesta muodosta. Tämä ei tarkoita, että tuottaja leikkaisi elokuvan uudelleen tai "jyräisi" leikkaajan tai ohjaajan näkemykset päätöstensä alle, vaan sitä, että tuottaja asettaa rajat, joissa elokuvan tulee valmistua (ns. "final cut"-oikeus). Esimerkiksi leikkauspäiviin budjetoidut palkkavarat asettavat leikkaukselle ohjeelliset ajalliset puitteet.