Ero sivun ”Suuri gangsterisota” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
w
Rivi 27:
'''''Suuri gangsterisota''''' (''Once Upon a Time in America'') on [[Sergio Leone]]n ohjaama elokuva vuodelta 1984. Käsikirjoitus perustuu [[Harry Grey]]n osin omaelämäkerralliseen romaaniin ''The Hoods'' (1952). Elokuvan musiikin on säveltänyt [[Ennio Morricone]]. Elokuvan pääosia näyttelevät [[Robert De Niro]] ja [[James Woods]]. Nuori [[Jennifer Connelly]] tekee näyttelijädebyyttinsä elokuvassa. Leonelle puolestaan elokuva oli viimeinen ohjaustyö.
 
Leone olisi halunnut tehdä tämän elokuvan jo ''Hyvien, pahojen ja rumien'' jälkeen, mutta idealle ei löytynyt kiinnostunutta tuottajaa. ''Suuri gangsterisota'' oli Leonen haaveiden toteutuma, jonka tekoon kului yhteensä 18 vuotta. Vastoin yleistä luuloa elokuva ei kerro [[mafia]]sta, vaan amerikanjuutalaisista gangstereista [[KieltolakiYhdysvaltain kieltolaki|kieltolain]] aikana. Elokuvassa liikutaan kolmella eri vuosikymmenellä: 1920-, 1930- ja 1960-luvuilla.
 
[[Muisti]]n ja muistamisen teemojen käsittely on elokuvassa niin syvällistä, että sitä on kirjallisuuden puolella verrattu jopa [[Marcel Proust]]in romaanisarjaan ''[[Kadonnutta aikaa etsimässä]]''.<ref>{{kirjaviite|Tekijä=Jack Shadoian|Nimeke=Dreams & dead ends: the American gangster film|Vuosi=2003|Sivu=298|Julkaisija=Oxford University Press US|Tunniste=ISBN 0195142926}}</ref>