Ero sivun ”Olympiatammi” versioiden välillä

65 merkkiä poistettu ,  7 vuotta sitten
Poistin arvelun Saarvalan tammen nykyisestä sijaintipaikasta "Tampere". Olen itse laittanut huhun liikkeelle ja todennut sittemmin sen perusteettomaksi. Pasi Moisander
Ei muokkausyhteenvetoa
(Poistin arvelun Saarvalan tammen nykyisestä sijaintipaikasta "Tampere". Olen itse laittanut huhun liikkeelle ja todennut sittemmin sen perusteettomaksi. Pasi Moisander)
 
== Suomalaisten olympiatammet ==
Suomi saavutti Berliinin olympialaisissä yhteensa kahdeksan kultamitalia, kun mukaan lasketaan myös [[Urho Karhumäki|Urho Karhumäen]] taidelajien voitto. Tunnetuin suomalaisten tammista on nyrkkeilijä [[Sten Suvio]]n saama puu. Se istutettiin vuonna 1937 yhdessä voimistelija [[Ale Saarvala]]n tammen kanssa [[Viipurin keskusurheilukenttä|Viipurin keskusurheilukentän]] pääportin läheisyyteen, josta molemmat siirrettiin [[Jatkosota|jatkosodan]] perääntymisvaiheessa 1944 [[Joutseno]]on. Nykyään Suvion tammi on [[Martikanpellon koulu]]n pihamaalla, jossa vuonna 2011 hänen syntymänsä 100-vuotisjuhlan yhteydessä paljastettiin muistolaatta. Ale Saarvalan tammen nykyinen sijainti ei ole selvillä, mutta joidenkin tietojen mukaan se saattaa olla [[Tampere]]ella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://willimiehenjaljilla.blogspot.fi/2012/08/olympiavoittaja-sten-suvio.html | Nimeke = Joutseno / Olympiavoittaja Sten Suvio | Ajankohta = 8.8.2012 | Julkaisija = Willimiehen jäljillä | Viitattu = 8.11.2014}}</ref> Tunnettu on myös painija [[Lauri Koskela]]n muistolaatalla varustettu tammi, joka vuodesta 1939 lähtien on kasvanut [[Lapuan kaupungintalo]]n puistossa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://helemi.lapua.fi/index.php?iContentID=786 | Nimeke = Lauri Koskela (1907–1944) | Ajankohta = 24.7.2013 | Julkaisija = Helemi – Lapuan historiallinen tietokanta | Viitattu = 8.11.2014}}</ref>
 
Muista suomalaisista olympiavoittajista 10&nbsp;000 metrin kultamitalistin [[Ilmari Salminen|Ilmari Salmisen]] puu ei selvinnyt hengissä matkasta Suomeen, 5&nbsp;000 metrin voittajan [[Gunnar Höckert]]in tammi istutettiin [[Helsingin olympiastadion]]in läheisyyteen, mutta se ilmeisesti kuoli jo varhaisessa vaiheessa. Samoin kävi myös 3&nbsp;000 metrin estejuoksun voittajan [[Volmari Iso-Hollo]]n sekä painija [[Kustaa Pihlajamäki|Kustaa Pihlajamäen]] puille. Iso-Hollon tammi kasvoi hänen kotitalonsa pihalla [[Kerava]]lla ja kuoli 1940-luvun lopulla, Pihlajamäen tammi puolestaan istutettiin Helsinkiin [[Talin kartano]]n puistoon, missä se jäätyi talvella 1940.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kysy.fi/kysymys/xi-olympiadin-kisoissa-berliinissa-1936-jaettiin-voittajille-tammentaimet | Nimeke = XI olympiadin kisoissa Berliinissä 1936 jaettiin voittajille tammentaimet | Ajankohta = 23.9.2007 | Julkaisija = Helsingin kaupunginkirjasto | Viitattu = 8.11.2014}}</ref> Taidelajien kultamitalin saavuttaneen kirjailija Urho Karhumäen palkintotammi on Vihdin Tervalammella. Tammi on kuollut mutta siitä on pystyssä parimetrinen runko (2014).
Rekisteröitymätön käyttäjä