Ero sivun ”Qianlong” versioiden välillä

Qianlong yritti valloittaa etelästä myös [[Burma]]n, mutta Kiinan–Burman sota (1765–1769) päättyi täydelliseen epä­onnis­tumi­seen. Aluksi hän uskoi, että tuloksena olisi ollut barbaariheimoista saatu helppo voitto, ja hän lähetti Burmaan vain raja­seudulla [[Yunnan]]issa olleet sota­joukot. Qingin tunkeutuminen Burmaan tapahtui aikana, jolloin Burman sotajoukoista suurin osa joutui samaan aikaan torjumaan [[Siam]]in hyökkäykset samana vuonna alkaneessa sodassa. Taistelujen karaisemat burmalaiset joukot onnistuivat kuitenkin voittamaan Kiinan joukot rajalla kahdella ensimmäisellä kerralla heidän tunkeutuessaan maahan, vuosina 1765–1766 ja 1766–1767. Tämä paikallinen konflikti eskaloitui nyt suureksi sodaksi, johon osallistuivat molempien maiden koko sota­voimat. Kolmas yritys (1767–1768), jota johtivat [[Kahdeksan lippukuntaa|Kahdeksan lippu­kunnan]] valiojoukot, onnistuikin pääsemään Burman keskiosiin alueelle, josta oli enää muutaman päivän matka maan pääkaupunkiin, [[Inwa]]an.<ref>Hall, s. 27–29.</ref> Pohois­kiinalaiset lippu­kunnat eivät kuitenkaan kyenneet selviyty­mään heille oudoissa trooppisissa olosuhteissa, joissa esiintyi tappavia endeemisiä tauteja, ja he joutuivat suurten tappioiden jälkeen kääntymään takaisin. Tämän jälkeen kuningas [[Hsinbyushin]] siirsi sota­joukkonsa Siamista Kiinan-rintamalle. Neljäs ja suurin hyökkäys torjuttiin rajalla. Kun Qin-joukot oli kokonaan saarrettu, joulu­kuussa 1769 molempien osa­puolten sotilasjohtajat solmivat aselevon. Qing ylläpiti edelleen vahvoja sotilaallisia varustuksia Yunnanin raja­seuduilla noin kymmenen vuoden ajan valmis­tautu­akseen uuteen sotaan, ja kauppa rajan yli kiellettiin kahdeksi­kymmeneksi vuodeksi. Kun Burma ja Kiina vuonna 1790 jälleen solmivat diplomaatti­suhteet, Qing yksi­puolisesti piti toimen­pidettä Burman antautumisena ja julistautui voittajaksi.<ref>Dai, s. 145.</ref>

Ennen kaikkea hän toimi säilyttääkseen [[mantšut|mantšujen]] perinnön, jota hän piti mantšujen moraalisen luonteen ja siten dynastian mahdin perustana. Hän määräisi toimittavaksi [[mantšun kieli|mantšun­kielisiä]] suku­luetteloja, historia­teoksia ja rituaalisia käsikirjoja, ja vuonna 1747 hän salaisesti määräsi laadittavaksi [[šamanismi]]n käsi­kirjan, jonka [[Siku Quanshu]] myöhemmin julkaisi. Hän myös lujitti dynastian kulttuurisia ja uskonnollisia vaatimuksia Keski-Aasiaan nähden määräämällä, että [[Chenge]]n keisarillisen kesä­palatsin alueelle oli rakennettava jäljennös tiibetiläisestä temppelistä, [[Potalan palatsi]]sta.<ref>Jonathan D. Spence: ''The Search for Modern China'', s. 98. New York: Norton, 2013 (3.p.). ISBN 9780393934519.</ref> Esittäytyäkseen tiibetiläisille ja mongoleille pikemminkin buddha­laisin kuin kungfutse­laisin käsittein hän maalautti itsestään [[thangka]]n, pyhän maalauksen, joka esitti häntä [[Manjusri]]na, viisauden [[Bodhisattva]]na.<ref>[http://asia.si.edu/collections/singleObject.cfm?ObjectNumber=F2000.4 Freer Sackler]</ref>

Keisari Qianlong oli kungfutse­laisen kulttuurin merkittävä "säilyttäjä ja palauttaja". Hänellä oli kyltymätön keräilyn halu, ja ja hän sai haltuunsa monet Kiinan yksityiset kokoelmat kulloinkin tarpeellisin keinoin ja "yhdisti heidän aarteensa keisarilliseen kokoelmaan."<ref name=Holzworth>{{verkkoviite|Tekijä = Gerald Holzworth | Nimeke = China: the Three Emperors 1662–1795|Julkaisija=The Royal Academy of Arts|Ajankohta = 12.11.2005 |Osoite=http://www.threeemperors.org.uk/index.php?pid=19}}</ref> Hän saikin eri tavoin suuresti laajennetuksi keisarillista taide­kokoelmaa, joka oli saanut alkunsa jo ennen ajan­laskumme alkua ja vuosisatojen kuluessa säästynyt monilta tulipaloilta ja sodilta. Kuitenkin ainakin mantšu­keisareista juuri Qianlong omisti sille eniten huomiota. Hän seurasi huolellisesti, milloin harvinaisia maalauksia ja antiikki­esineitä oli myynnissä, ja hänen palveluksessaan oli kulttuurin asian­tuntijoiden muodostama työryhmä, johon kuului sekä vanhoja kiinalaisia oppineita että vastikään opiskelleita mantšuja. Nämä raportoivat keisarille, milloin suuria yksityisiä kokoelmia saattasi tulla myyntiin joko siksi, koska jokin aikaisemmin rikas perhe oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin tai koska mantšu- tai kiinalaiten ylimysten perilliset eivät enää pitäneet arvossa esineitä, jotka heidän sukunsa oli saanut haltuunsa mantšu­valloituksen aikaisen seka­sorron aikana. Toisinaan Qian long myös painosti tai jopa pakotti hovin varakkaita jäseniä hankkimaan taide-esineitä; tämän hän saattoi tehdä esimerkiksi huomauttamalle heille joistakin heidän tekemistään virheistä, jotka he saisivat anteeksi, jos hankkisivat keisarille jonkin sopivan taide- tai antiikkiesineen. Qianlon hankki useita maalauksia ja arvoesineitä myös selittämällä niiden sillloisillesilloisille omistajille, että ainoastaan [[Kielletty kaupunki|Kielletyn kaupungin]] lujien muurien ja vartijoiden suojissa ne olisivat varmassa turvassa varkailta ja tulipaloilta. <ref name="ICON">{{lehtiviite | Tekijä = Jonathan Spence | Otsikko = Portrait of an Emperor, Qianlong: Ruler, Connoisseur, Scholar | Sivut = 24–30 | Ajankohta = talvi 2003–2004 | Julkaisu = World Monuments Fund | www = http://www.wmf.org/sites/default/files/wmf_article/pg_24-30_qianlong.pdf}}</ref>

Hänen suuresta taide­kokoelmastaan tuli tärkeä osa hänen elämääntä. Matkustaessaan hän otti maisemamaalauksia mukaansa voidakseen verrata niitä todellisiin maisemiin tai ripustaakseen niitä niiden palatsien seinille, joihin majoittui, jolloin hän merkitsi niihin jokaisen keran, jolloin oli käynyt kyseisessä paikassa.<ref name=Holzworth/> Seuraten [[Song-dynastia]]n keisareiden ja [[Ming-dynastia]]n aikaisten taiteilijoiden esimerkkiä hän myös säännöllisesti lisäsi keisarillisen kokoelman maalauksiin runollisia merkintöjä. Ne osoittivat teoksen olevan erityisen merkittävä ja olivat samalla osoitus hänen oikeutetusta asemastaan keisarina. Nimenomaan Qianlongille ominaisia ovat toisenlaiset merkinnät, jotka osoittavat hänen käsitelleen ainut­laatuisella tavalla teoksia, jotka hän ilmeisesti oli itse tehnyt. Muutaman kerran sinä pitkänä aikana, jolloin hän tutkiskeli joukkoa maalauksia ja käsikirjoituksia, joilla oli hänelle erityinen merkitys, hän teki niihin yksityisiä merkintöjä käyttäen niitä melkein päivä­kirjan tavoin.<ref name=Holzworth/>

Yksi Qianlongin suurista hankkeista oli "koota Kiinan parhaista oppineista työryhmä kokoamaan, toimittamaan ja painattamaan kaikkien aikojen laajin Kiinan filosofian, historian ja kirjalli­suuden kokoelma.<ref name="ICON"/> Tämä hanke tunnetaan "Neljän aarteen projektina", ja siihen osallistui 15&nbsp;000 kopioijaa. Sen tuloksena saatiin kokoelma, [[Siku Quanshu]] (四庫全書), joka julkaistiin 36&nbsp;000 niteenä, jotka sisälsivät 3450 täydellistä teosta. Monet teokset ovat säilyneet nimenomaan sen ansioista, mutta tarkoituksena oli myös saada selville ja syrjäyttää poliittiset vastustajat, sillä yksityiset kirjastot määrättiin tarkoin tutkittaviksi, jotta saatiin kootuksi luettelo 11&nbsp;000 vanhasta teoksesta, joista noin kolmas­osa valittiin julkaistaviksi. Teoksista, joita ei kokoelmaan kelpuutettu, tehtiin joko lyhyt yhteenveto, tai monessa tapauksessa ne määrättiin hävitettäviksi.

Alanko­maiden ja samalla [[Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppania]]n edustajana [[Isaac Titsingh]] matkusti vuosina 1794-17951794–1795 [[Peking]]iin Qianlongin valtakauden 60-vuotisjuhliin.<ref>Duyvendak, J.J.L. (1937). 'The Last Dutch Embassy to the Chinese Court (1794–1795).' ''T'oung Pao'' 33:1–137.</ref> Titsinghin seurueeseen kuului myös amerikan­hollantilainen [[Andreas Everardus van Braam Houckgeest]],<ref>van Braam Houckgeest, Andreas Everardus. (1797). ''Voyage de l'ambassade de la Compagnie des Indes Orientales hollandaises vers l'empereur de la Chine, dans les années 1794 et 1795;'' englanninkielinen käännös vuodelta : [http://ebook.lib.hku.hk/CTWE/B2962471X/ ''An authentic account of the embassy of the Dutch East-India company, to the court of the emperor of China, in the years 1974 and 1795,'' Vol. I.]</ref>