Ero sivun ”Linja-auto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 24:
Laajempi linja-autoliikenne alkoi Suomessa 1920-luvulla. Toiminta alkoi noin 20-paikkaisilla busseilla. Myös rahtia ja matkustajia kuljettavia [[seka-auto|seka-autoja]] käytettiin. Bussien omistajina oli yksityisyrittäjiä, useamman omistajan yrityksiä, valtio ([[Postilinjat]]) ja kuntia ([[Helsingin kaupungin liikennelaitos|Helsinki]], [[Tampereen kaupungin liikennelaitos|Tampere]], [[Turun kaupungin liikennelaitos|Turku]] ja [[Enon liikennelaitos|Eno]]). Linja-autoliikenteen harjoittajien yhdyssiteeksi ja etujärjestöksi perustettiin vuonna 1928 Linja-autoliikennöitsijäin Liitto (nykyisin [[Linja-autoliitto]]). Kun todettiin, että asiakkailla oli monia pulmia linja-autoliikenteen tarjoamien palvelujen käyttämisessä, syntyi ajatus perustaa Suomeen rautatielaitoksen tavoin matkustajista ja tavaranvälityksestä huolehtiva asemaverkosto. Ensimmäiset linja-autoasemat perustettiin vuonna 1929 Tampereelle ja [[Hämeenlinna]]an [[Shell]]in ja Nobel-Standardin (myöhemmin [[Esso]]) huoltoasemille. Ensimmäiset nimenomaan linja-autoasemaksi suunnitellut rakennukset olivat [[Viipurin linja-autoasema]] vuonna 1932 ja [[Lappeenranta|Lappeenrannan]] linja-autoasema vuonna 1933. Vuoden 1933 alussa perustettiin Oy [[Matkahuolto]] Ab hoitamaan keskitetysti koko maan asematoimintaa. Vuonna 1939 yrityksen hoidossa oli 36 linja-autoasemaa ja niiden lisäksi 56 asiamiestoimipistettä eri puolilla maata. <ref> Matti Viitaniemi: ''Viiksi-Voortista virtaviivalinjuriin''. Maantien ässät (Mobilia-vuosikirja 2005), s. 31–37. Mobilia-säätiö, 2005, Kangasala.</ref>
Kehittyvä linja-autoliikenne teki joustavuutensa ja edullisuutensa ansiosta ikivanhan [[kestikievari]]laitoksen nopeasti tarpeettomaksi. Maailmansotien välisen ajan erityispiirre olivat ns. torivuorot, joissa maaseudun asukkaat toivat tuotteitaan kaupunkien toreille myytäviksi. Tällä tavoin sisävesien höyrylaivaliikenne sai kilpailijan linja-autoliikenteestä. Linja-autot, joissa kuljetettiin miltei kaikkea ajateltavissa olevaa tavaraa maitotonkista sianruhoihin – jopa eläviä eläimiäkin –, saapuivat kaupunkiin aamulla ja lähtivät paluumatkalle iltapäivällä kello 14 aikoihin. Kärjistäen voi jopa sanoa, että linja-autot kuljettivat tavaroiden ohella matkustajiakin.<ref> Mauranen 1998.</ref> [[Kieltolaki Suomessa|Kieltolain]] aikana rehottanut [[pirtu]]n salakuljetus sivusi linja-autoliikennettä vain vähän; linja-autoissa kulki alan vaatimattomimpia yrittäjiä ja ainetta omiksi tarpeikseen hankkineita. Näin ollen [[poliisi]] tarkasti
Linja-autot olivat aluksi avolavaisia [[kuorma-auto]]ja, joiden lavaa reunustivat pitkittäissuuntaiset penkit. Hienommissa autoissa lavan yläpuolelle viritettiin kangaskatto metalliputkien varaan. Kangaskaton sivuilla saattoi olla alaslaskettavat kangasrullakaihtimet suojaksi maantiepölyltä, sateelta tai auringolta. Seuraava kehitysaskel olivat ”suflettikorien” pellistä tai vanerista tehdyt seinät läpinäkyvällä [[selluloidi]]lla päällystettyine pienine ikkunoineen. Sisään busseihin kavuttiin auton takaa irrotettavia tikkaita pitkin. 1920-luvun lopulla alettiin rakentaa umpikoreja lasi-ikkunoineen ja pehmustettuine, eteenpäin katsovine istuimineen.<ref name = AKIMAKI />
| |||