Ero sivun ”Operaatio Weserübung” versioiden välillä

p
kv
p (kv)
 
== Taustaa ==
Keväästä 1939 alkaen [[Britannian amiraliteetti]] alkoi pitää [[Skandinavia]]a mahdollisena sotanäyttämönä, mikäli uusi sota puhkeaisi Saksan kanssa. [[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] kauhut kummittelivat yhä [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittien]] mielissä, eivätkä he halunneet käydä laajaan maasotaan kevein perustein. Siksi amiraliteetti pohti suuren [[Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat|sotalaivastonsa]] käyttämistä Saksan teollisuuden heikentämiseen laivastosaarron avulla. Saksa näet tarvitsi rautamalmia, jota se osti [[Ruotsi]]lta. Malmi kaivettiin [[Kiirunan kunta|Kiiruna]]n ja [[Malmivaara (kylä)|Malmivaara]]n kaivoksilla pohjoisPohjois-Ruotsissa, josta se kuljetettiin malmirautatietä pitkin [[Luulaja]]n ja pohjoisPohjois-Norjan [[Narvik]]in satamiin lastattavaksi saksalaisiin laivoihin. Saarto Pohjanmerellä edesauttaisi myös lopullista Saksan laivaliikenteen täydellistä saartoa.
 
Saksan sotalaivaston [[Kriegsmarine]]n komentaja [[Erich Raeder]] oli havainnut vaaran ja keskusteli Skandinavian roolista [[Adolf Hitler]]in ja muun sodanjohdon kanssa lokakuussa 1939 heti [[Puolan offensiivi|Puolan valtaamisen]] jälkeen. Raeder puhui mahdollisesti Norjaan tulevien brittitukikohtien aiheuttamasta vaarasta ja myös siitä, kuinka Saksa puolestaan hyötyisi, jos sillä olisi omia tukikohtia Norjassa brittien sijasta. Hitler ei vastustanut Raederia, mutta hänen huomionsa oli kääntynyt täysin [[taistelu Ranskasta|Ranskan valtaamiseen]] tähtäävään operaatioon, jolle huono sää ei tuntunut antavan mahdollisuutta. Sen sijaan käytiin [[valesota]]a. Skandinavia ei houkutellut muutakaan [[Wehrmacht]]in johtoa sen suurempaan suunnittelutyöhön.
 
Marraskuun 1939 loppuun mennessä [[Winston Churchill]] ehdotti [[operaatio Wilfred]]iä, Norjan aluevesien miinottamistamiinoittamista, mikä pakottaisi siirtämään rautamalmikuljetusten reittiä Pohjanmeren avovesille, jossa Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat voisi keskeyttää ne. Churchillin olettaman mukaan operaatio myös provosoisi Saksaa yrittämään ottaa aloitteen Skandinaviassa, jolloin [[liittoutuneet]] soveltaisivat Suunnitelma R 4:ä ja valtaisivat Norjan ilman pelkoa suurista diplomaattisista seurauksista ja saavuttaen omat strategiset tavoitteensa. Vaikka operaatio Wilfred otettiin käyttöön myöhemmin, pääministeri [[Neville Chamberlain]] ja ulkoministeri [[Lordi Halifax]] kielsivät sen tässä vaiheessa peläten [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] ja muiden neutraalien maiden reaktiota. [[Talvisota|Talvisodan]] syttyminen muutti diplomaattista tilannetta, sillä länsiliittoutuneet sympatisoivat [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] hyökkäyksen kohteeksi joutuneen [[Suomi|Suomen]] taistelua. Valesodan keskeyttäneessä alkuhuumassa esitettiin useita suunnitelmia Suomen auttamiseksi ja kirjavia päätöslauselmia muotoiltiin, mutta niistä ei juuri ollut käytännön hyötyä. Churchill yritti tarjota tilanteeseen sopivaa suunnitelmaansa uudelleen, mutta se kiellettiin jälleen.
 
Joulukuussa 1939 [[Yhdistynyt kuningaskunta]] ja [[Ranska]] aloittivat todellisten suunnitelmien laatimisen Suomen auttamiseksi. Heidän ajatuksenaan oli lähettää maihinnousujoukko [[Narvik]]iin pohjoisPohjois-Norjaan ja vallata malmirautatie sekä muut mahdolliset kulkureitit. Suunnitelma salli sopivasti liittoutuneiden vallata myös Ruotsin alueella olevat kaivokset. Tämän suunnitelman Chamberlain ja Halifax hyväksyivät. He luottivat lisäksi Norjan tekevän yhteistyötä liittoutuneiden kanssa, joka poistaisi osan laillisuuden mukanaan tuomista esteistä.
 
Kun liittoutuneet varoittivat Ruotsia ja Norjaa diplomaattisesti, saivat he aikaan tiukan kielteisen vastaanoton kummassakin maassa. Natsimielinen norjalainen [[Vidkun Quisling]] jopa lähestyi Saksaa varoituksineen ja avunpyyntöineen liittoutuneiden muodostaman uhan vuoksi ja Hitler lupasi lähettää pieniä joukkoja apuun ”pitääkseen Norjan neutraalina” mikäli uhka toteutuisi. Liittoutuneet jatkoivat sotaretkensä suunnittelua, mutta se menetti laillisen pohjansa, kun Suomi solmi [[Moskovan rauhansopimus (1940)|aselevon]] Neuvostoliiton kanssa maaliskuussa 1940.
{{Pääartikkeli|[[Altmarkin tapaus]]}}
 
Saksalainen tankkeri ja [[tukialus Altmark]] oli palaamassa Saksaan lastinaan 299 taskutaistelulaiva [[Graf Spee]]n vangitsemaa brittilaivaston merimiestä. 15. helmikuuta 1940 Altmark kulki Norjan aluevesillä ja joutui kolme kertaa Norjan laivaston torpedoveneiden pysäyttämäksi. Jokaisella kerralla norjalaiset nousivat laivaan ja tutkivat sen, vaikka miehistö vakuutti laivan olevan vain tavallinen kauppalaiva. Ruumaan he eivät katsoneet. Vaikka sinne piilotetut brittivangit pitivät kovaa meteliameteliä norjalaiset eivät joko välittäneet tai kuulleet mitään häiritsevää, vaan antoivat Altmarkille luvan jatkaa matkaa.
 
Brittien meritiedustelukone huomasi Altmarkin myöhemmin samana päivänä. Laivasto lähetti sen perään hävittäjä [[HMS Cossack (F03)|HMS Cossackin]] ja Altmark joutui vetäytymään piiloon Jøssingfjordin vuonoon. Seuraavana päivänä Cossack seurasi Altmarkia vuonoon ja pakotti sen ajamaan rantahietikolle. Ryhmä brittejä jalkautui ja otti Altmarkin haltuunsa lyhyen käsikähmän jälkeen. Altmarkia saattaneet norjalaiset tykkiveneet protestoivat, mutta eivät ottaneet osaa kahakkaan. Britit vapauttivat sotavangit ja jättivät Jøssingfjordin taakseen varhain aamulla 18. helmikuuta.
Kuultuaan Altmarkista Hitler puhkesi silmittömään raivoon. Erich Raederin mukaan tapaus näytti asettaneen Norjan kyvyn säilyttää neutraaliutensa kokonaan uuteen valoon. 19. helmikuuta Hitler määräsi operaatio Weserübungin suunnittelemista vauhditettavaksi. Seuraavana päivänä hän oli jo vakuuttanut itsensä, että britit olivat nousemassa maihin Norjaan hetkellä millä hyvänsä ja antoi määräyksiä joukkojen siirtämisestä. [[Alfred Jodl]] rauhoitti tilannetta, koska operaatiolla ei ollut edes johtajaa. [[Wilhelm Keitel]] ehdotti tehtävään vasta kenraaliksi ylennettyä [[Nikolaus von Falkenhorst]]ia. Vaikka Hitler tunsi epäluuloa aatelissukuisia upseereja kohtaan, Falkenhorstia pidettiin eräänlaisena pohjoisten sotaolojen asiantuntijana, sillä hän oli ollut [[Rüdiger von der Goltz]]in esikuntapäällikkönä saksalaisten sotaretkellä [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodassa]] 1918. Falkenhorst komennettiin saapuvaksi jo seuraavana päivänä. <ref name="NOR"/>
 
21. helmikuuta Hitler kyseli Falkenhorstilta tämän kokemuksista Suomessa ja antoi hänelle tehtäväksi laatia nopeasti toteutettava suunnitelma Norjan valtaamiseksi. Kenraali Jodlin mukaan pelkäksi työhaastatteluksi aiottu tapaaminen päättyi Hitlerin pitkään [[monologi]]in Norjan tärkeydestä Saksalle sekä käytettävissä olevitaolevista mahdollisuuksista. Hitler näytti tempautuneen mukaan hankkeeseen. Falkenhorst sai kuulla vain osia edellisistä suunnitelmista, koska Hitler antoi uusia ohjeita ja koska hanke tahdottiin pitää salassa. Jopa niin salassa, ettei kenraali saanut edes käyttää sotatoimiston karttoja, vaan hän joutui poikkeamaan kirjakaupassa ostamassa Norja-aiheisen [[Baedeker]]-matkaopaskirjasen matkallaan hotellihuoneeseensa suunnittelemaan operaatiota. Hänen tuli ilmoittautua takaisin Führerille kello 17 mennessä mukanaan luonnos siitä, kuinka hän aikoisi käyttää viittä divisioonaa Norjan valtaamiseen.<ref name="NOR"/>
 
Falkenhorstin luonnos sisälsi samankaltaisuuksia amiraali [[Theodor Krancke]]n erityisesikunnan laatiman ''Studie Nordin'' kanssa. Myös Krancke oli käyttänyt samaa Baedeker-kirjasta apunaan. Hitler hyväksyi luonnoksen ja nimitti Falkenhorstin johtamaan operaatiota saman päivän iltana. Jodlin mukaan Falkenhorst hyväksyi tehtävän innoissaan, mutta ainakin sodan jälkeen Falkenhorst kielsi olleensa erityisen iloinen toimeksiannosta.<ref name="NOR">Kersaudy s. 44-60</ref>
8 905

muokkausta