Ero sivun ”Tunne” versioiden välillä

Biologiset näkemykset painottavat kehon fysiologisten reaktioiden merkitystä tunteiden synnyssä. James & Langin tunneteoria katsoo elimistön reaktioiden synnyttävän tunteen. Esimerkiksi kun ihminen huomaa käsiensä hikoavan, hän [[ahdistus (tunne)|ahdistuu]]. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet autonomisen hermoston reaktioiden olevan hitaita, ja siten ne eivät voi aina edeltää tunnetta. Tunteen kokeminen edellyttää myös [[aivot|aivojen]] toimintaa. Erityisesti [[otsalohko]]jen merkitys tunteiden säätelyssä on keskeinen. Vaistoselitykset katsovat tunteen olevan synnynnäisten aivorakenteiden laukaisema sopeutumista edistävä kokemus. [[Evoluutio]]n kuluessa jäljelle ovat jääneet hengissä säilymisen kannalta tärkeitä, universaaleja tunteita ([[pelko]], [[viha]], [[suru]], inho...). Aivokeskusteoriat esittävät tunteiden syntyvän tiettyjen aivojen alueiden aktivoituessa. Cannon & Bardin tunneteoria käsittää tunteen laukeavan [[väliaivot|väliaivoissa]] syntyneiden prosessien seurauksena, mitkä saavat aikaan samanaikaisen tunteen ilmaisun ja sen kokemuksen. Biologiset näkemykset kuitenkin aliarvioivat tilannetekijöiden merkitystä tunteen synnyssä. Nykyään myös katsotaan, että ihminen voi itse säädellä miten ilmaisee tunteensa.