Ero sivun ”Johnny Rotten” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 13:
Vuonna 1975 nuoren Lydonin räikeä olemus pisti uutta yhtyettä kasaavan [[Malcolm McLaren]]in silmiin. McLaren tarjosi työttömälle ja tylsistyneelle Lydonille paikkaa yhtyeen laulajana ja koe-esiintymisen jälkeen hänet otettiin mukaan bändiin johon kuuluivat jo [[Steve Jones]], [[Paul Cook]] ja [[Glen Matlock]]. Koe-esiintymisessä Rotten esitti [[shock rock]]/[[glam rock]] -yhtye [[Alice Cooper]]in vuoden [[1970]] menestyskappaleen [[I'm Eighteen]]. Yhtye sai lopulta nimen [[Sex Pistols]].
Yhtye nousikin nopeasti kuuluisuuteen Lydonin kapinallisten sanoitusten ja julkisuuskuvan myötä. Samainen julkisuuskuva aiheutti erimielisyyksiä Pistolsien sisällä, etenkin Lydonin (joka oli saanut muilta yhtyeen jäseniltä lempinimen ''Johnny Rotten'') ja Matlockin välillä. Jatkuvien riitojen seurauksena Matlock jättikin bändin vuonna [[1977]] ja jätti näin basistin paikan avoimeksi. Lydon ehdottikin muille Pistolsin jäseneille tähän virkaan ystäväänsä [[John Simon Ritchie-Beverly]]ä, jolla ei ollut minkään asteisia musikaalisia lahjoja. McLaren värväsikin tämän lopulta vain punkin ulkonäkönsä vuoksi. Myös Ritchie sai uuden lempinimen, [[Sid Vicious]]. Vaikka Vicious ei osannut kunnolla soittaa [[Bassokitara|basso]]a, hän toi Sex Pistolsien imagoon lisää kaaosta ja vei huomiota keulakuva Rottenilta. Tämä alkoi taas huonontaa yhtyeen jäsenten välejä ja kun kuvaan vielä lisättiin McLarenin juonittelut, Viciouksen huumeongelmat ja häiriintynyt tyttöystävä oli hajoaminen välttämätöntä. Sex Pistols hajosikin Amerikan kiertueensa
Lydon on kuitenkin esiintynyt vielä yhtyeen alkuperäisten jäsenten kanssa vuosina [[1996]], [[2002]], [[2003]], [[2008]] ja [[Julien Temple]]n dokumentissa ''The Filth and the Fury''
| |||