Ero sivun ”Filmikamera” versioiden välillä

50 merkkiä lisätty ,  15 vuotta sitten
p
Commons-kuva
p (linkki)
p (Commons-kuva)
Yleensä kotikäyttöön hankituissa filmikameroissa käytetään 35 mm filmiä eli niin sanottua [[kinofilmi|kinofilmiä]], minkä vuoksi tätä filmikokoa käyttäviä kameroita kutsutaan joskus myös kinofilmikameroiksi. Kinofilmikamerat voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: järjestelmäkameroihin ja pokkareihin. Järjestelmäkameroissa on vaihdettavat objektiivit, ja niihin on saatavilla monenlaisia lisävarusteita. Järjestelmäkameroita käyttävät vaativat harrastajat ja esimerkiksi uutistyöhön tai luontokuviin erikoistuneet ammattilaiset.
Pokkarit taas on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi ja rakenteeltaan yksinkertaisiksi käyttökameroiksi, jotka sopivat mm. lomakuvien ottamiseen. Pokkarikameroissa on kiinteä objektiivi ja usein myös sisäänrakennettu salama ja automaattitarkennus.
[[Kuva:Leica-I-1.jpg|thumb|Leica 1 vuodelta 1925]]
 
Kinofilmikamera ilmestyi myyntiin 1925, kun Leica-kamera esiteltiin Leipzigin kevätmessuilla. Leican osoittauduttua suosituksi alkoivat muutkin tehtaat valmistaa vastaavaa kameratyyppiä. Ensin markkinoille tuli Zeiss Ikon-tehdas Contax-kamerallaan ja sen jälkeen Kodak Retinalla. Eroina oli se, että Leica ja Contax olivat etsinkameroita, joihin oli mahdollista vaihtaa objektiivi. Retinassa taas oli kiinteä objektiivi ja kameran hinta huomattavasti halvempi kuin kilpailijoiden. Erilaisia kinofilmietsinkameroita ilmestyi markkinoille, mutta varsinainen uutuus oli 1936 ensimmäisen kinofilmipeilikameran tulo. Toisen maailmansodan jälkeen saksalaiset patentit katsottiin rauenneiksi ja erilaisia kinofilmikameroita tuli markkinoille monista maista, joissa aikaisemmin oli ollut tuotantoa lähinnä omiin tarpeisiin. Etsinkamerat kehittyivät ja niihin tuli kaksi päätyyppiä: järjestelmärungot, joihin saattoi vaihtaa objektiivin ja joitain muitakin osia, ja kiinteäobjektiiviset, joissa objektiivi oli kiinteä. Kiinteäobjektiiviset kehittyivät, niin että niihin rakennettiin ensin valotusmittari, sitten kamerasta tuli automaattinen, jossa elektroniikka sääti joko himmentimen arvon tai sulkimen ajan tai molemmat. Seuraavaksi kameroihin ilmestyi automaattinen salama ja lopulta kamera automatisoitui niin, että laite sääti valotuksen, etäisyyden ja väläytti tarvittaessa salamaa.
 
53 539

muokkausta