Ero sivun ”Erik Heinrichs” versioiden välillä

12 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
p
kh
p (kh)
Vuosina [[1957]] ja [[1959]] ilmestyi Heinrichsin kirjoittama kaksiosainen Suomen marsalkan elämäkerta ''Mannerheim Suomen kohtaloissa''. Keväällä 1957 Heinrichs vihittiin [[Helsingin yliopisto]]n filosofian kunniatohtoriksi. Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs kuoli 16. marraskuuta 1965 [[Kivelän sairaala]]ssa Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin [[Kulosaaren hautausmaa]]lle.
 
Kenraalin vanhin poika, vuonna 1923 syntynyt ''Martin Heinrichs'' oli mukana vapaaehtoisena jatkosodassa. Hän kävi Reserviupseerikoulun ja valmistui panssarintorjuntavänrikiksi. 3.Vänrikki MaaliskuutaHeinrichs 1943kaatui vänrikki3. Heinrichsmaaliskuuta kaatui1943 vihollisen konekiväärin luotiin.<ref>[[[http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3411059 19. Tykkikomppanian sotapäiväkirja vuodelta 1943].]]
</ref>
 
==Luottamustoimet==
Heinrichs toimi sotaministerin määräämänä jääkäritoimiston puheenjohtajana vuosina 1919–1920, lisäksi hän toimi Venäjällä olevien suomalaisten evakuoimista suunnitelleen komitean puheenjohtajana vuonna 1920, sekä toimi puheenjohtaja komiteassa, jonka tehtäväksi annettiin asetusehdotuksen laatiminen sotatilan lakkauttamisen johdosta vuonna 1920. Seuraavana vuonna hän aloitti Inkerin uuden avustamiskomitean puheenjohtajana ja toimi tehtävässä vuoteen 1922 saakka, jonka jälkeen hän toimi suomalais-venäläisen rajakomitean suomalaisena puheenjohtajana vuoteen 1923 saakka. Lisäksi hän toimi Moskovan aseistariisumiskonferenssin suomalaisessa valtuuskunnassa vuonna 1922 ja puolustusrevisionin jäsenenä vuosina 1924–1925 sekä oli määrättynä Tasavallan presidentin saattueeseen Tukholmaan vuonna 1925. Hän osallistui Suomen hallituksen ja puolustusvoimien edustajana sotamarsalkka Hindenburgin[[Paul hautajaisissavon Hindenburg]]in hautajaisiin vuonna 1934.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
Heinrichs toimi Yleisesikunnan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1922–1923 ja Korkeimman oikeuden sotilasjäsenen varajäsenenä vuosina 1931–1938 sekä toimi Suomen sotatieteellisen seuran puheenjohtajana vuosina 1930–1955. Suomen upseeriliiton puheenjohtajana hän toimi vuosina 1934–1935 ja Suomen puolustuslaitoksessa palvelleiden keuhkotautisten avustamisyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1933 alkaen. Hän toimi sotien jälkeen asiantuntijana Suomen ja Neuvostoliiton [[YYA-sopimus|YYA-sopimusneuvotteluissa]] Moskovassa vuonna 1948 sekä oli Sotatieteellisen seuran, Upseeriliiton, Reserviupseeriliiton ja Kadettikunnan kunniajäsenenä. Hän toimi myös Jalkaväensäätiön kunniapuheenjohtajana sekä sai filosofian kunniatohtorin arvon Helsingin yliopistossa vuonna 1957.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
38 354

muokkausta