Avaa päävalikko

Muutokset

18 merkkiä lisätty ,  5 vuotta sitten
p
fix
Ensimmäiset modernit ammattiyhdistykset syntyivät Isossa-Britanniassa 1800-luvuna alussa osin vanhojen kilta-ammattikuntien perinteisiin pohjautuen. Alkuun ammattiyhdistykset olivat usein työnantajien kiivaasti vastustamia ja valtiovallan kieltämiä järjestöjä, niinpä niiden toiminnassa oli salaseuramaisia piirteitä.
 
Vähitellen ammattiyhdistysten toimintaoikeudet on kuitenkin yleisesti tunnustettu muun muassa [[Kansainvälinen työjärjestö|Kansainvälisen työjärjestön]] (ILO) konventioissa. Suomessa eräänä käännekohtana voidaan pitää ns.niin sanottua "tammikuun kihlausta" 1940, jolloin työnantajajärjestöt tunnustivat ammattiliitot tasavertaiseksi sopimuskumppaniksi, mutta laillinen toimintaoikeus niillä oli ollut jo hyvin pitkään.
 
Alussa liberaalit olivat keskeisessä roolissa ammattiyhdistysten perustamisessa ja levittämisessä, myös Suomessa. Tavoitteena eivät olleet lakot tai [[luokkataistelu]] vaan työntekijöiden tukeminen, neuvominen ja sivistäminen, toimiminen näiden vakuutusyhtiöinä työkyvyttömyyttä, sairautta ja työttömyyttä vastaan, työntekijöitä neuvottiin alueelta toiselle parhaiden työehtojen saamiseksi jne. Myös moni työntekijöiden oloista huolestunut tehtailija perusti ensimmäisiä ammattiyhdistyksiä, kuten englantilainen sosialisti [[Robert Owen]] ja suomalainen [[Viktor Julius von Wright]]. 1800-luvun puolivälissä sosialistien rooli alkoi vahvistua ja sosialistien ja liberaalien yhteistyö väheni. Myös kristillisiä, nationalistisia ja muita ammattiyhdistyksiä perustettiin.
Ammattiliitot pitävät yllä myös [[työttömyyskassa|työttömyyskassoja]] joiden jäsenmaksut peritään yleisimmin jäsenmaksujen yhteydessä. Jäsenmaksun voi myös maksaa itse.
 
1990-luvulla syntynyt työnantajaliittojen perustama ammattiliitoista riippumaton ns.niin sanottu "Loimaan kassa", [[Yleinen työttömyyskassa]], YTK (aiemmin Yksityisalojen työttömyyskassa) on noussut ammattiliitojen kilpailijaksi [[työttömyysvakuutus]]alalla.
 
=== Keskusjärjestöt ===
 
=== Suurimmat ammattiliitot===
 
#[[Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL]], 240 000 jäsentä, SAK
#[[Palvelualojen ammattiliitto PAM]], 230 000 jäsentä, SAK
#[[Pardia]], 60 000 jäsentä, STTK
Jäsenmäärät liittojen omien verkkosivujen mukaan kesäkuussa 2009.
 
==Lähteet==
{{Viitteet}}
 
== Aiheesta muualla ==
*[http://findikaattori.fi/fi/36 Findikaattori - Ammattijärjestöihin ja työttömyyskassoihin kuuluvat] (aikasarja vuodesta 2002 alkaen)
 
==Lähteet==
{{Viitteet}}
 
{{Metatieto}}