Ero sivun ”Radiologia” versioiden välillä

'''Radiologia''' on [[ionisoiva säteily|ionisoivaa säteilyä]] ja sen käyttöä tutkiva [[tiede]] ja sen sovellusalueet.<ref name=stuk/> Termillä tarkoitetaan usein vain lääketieteellistä radiologiaa, johon kuuluvat

säteilyä[[säteily]]ä hyödyntäviin kuvantamismenetelmiin perustuva [[lääketieteellinen diagnoosi|lääketieteellinen diagnostiikka]] sekä säteilyn käyttö [[sairaus|sairauksien]] hoitoon.<ref name=stuk/><ref name=ltt/><ref name=utufys/>

Alun perin termi radiologia tarkoitti vain [[säteily]]nsäteilyn käyttöä lääketieteellisiin tutkimus- ja hoitotarkoituksiin. Nykyisin myös muut kuin säteilyä käyttävät lääketieteelliset kuvantamismenetelmät, esimerkiksi [[ultraääni]], luetaan radiologian piiriin. [[Sädehoito]], jossa säteilyä käytetään hoidon välineenä, voidaan lukea osaksi radiologiaa,<ref name=stuk/> mutta sitä pidetään myös [[onkologia]]n eli [[syöpä]]tautien hoidon erikoisalana. Radiologiaan kuuluu myös potilaan ja hoitohenkilökunnan [[säteilyturvallisuus|säteilyturvallisuudesta]] huolehtiminen.

Radiologia jaetaan ''diagnostiseen radiologiaan'', jonka tarkoituksena on lääketieteellisin kuvantamismenetelmin tukea diagnoosin tekemistä, ''toimenpideradiologiaan'', jossa kuvantamismenetelmiä käytetään apuna kirurgiassa[[kirurgia]]ssa ja [[angiografia|angiotoimenpiteissä]], ja sädehoitoon.

Menetelmistä vanhin, ''röntgenkuvaus'', on periaatteeltaan "läpivalaisua". Kehon tiheämmät [[kudos|kudokset]], erityisesti luut[[luu]]t, vaimentavat läpi kulkevaa [[röntgensäteily]]ä. Röntgensäteilyä synnytetään [[röntgenputki|röntgenputkessa]], jonka jälkeen pienienergiaiset röntgensäteet, jotka absorboituisivat ihoon[[iho]]on, suodatetaan pois, jotta tutkittava henkilö välttyy ylimääräiseltä säteilytykseltä. Säteilyn voimakkuus eri pisteissä todetaan säteilyilmaisimella (aiemmin fluoresoivalla varjostimella tai filmiä valottamalla), minkä perusteella voidaan muodostaa varjokuva. Kudosten näkymistä röntgenkuvissa voidaan muuttaa varjoaineilla[[varjoaine]]illa, jotka sisältävät röntgensäteilyä absorboivaa [[jodi]]a tai [[barium]]ia. Esimerkiksi ruoansulatuselimiä voidaan tehdä näkyviksi potilaan nielemällä bariumsulfaattia[[bariumsulfaatti]]a sisältävällä vellillä, joka näkyy kuvissa varjona.

Magneettikuvaus ({{k-en| Magnetic Resonance Imaging, MRI}}) on lääketieteellinen kuvantamismenetelmä, joka perustuu [[NMR|ydinmagneettiseen resonanssiin]] (NMR). Menetelmässä mitataan [[vety]]-ytimien [[magneettikenttä|magneettikentässä]] emittoimaa radiotaajuista signaalia. Siksi se soveltuu runsaasti vetyä sisältävien kudosten (rasva- ja vesipitoiset pehmytkudokset, myös luuydin) tutkimiseen.

Kuvauksessa potilas sijoitetaan voimakkaaseen magneettikenttään, jonka suuruutta paikan funktiona ohjataan tietokoneella[[tietokone]]ella niin, että kuvauskohteen eri osiin vaikuttaa hieman erisuuruinen magneettikenttä. Laitteistoon kuuluu lisäksi radiolähetin ja -vastaanotin, jonka avulla [[resonanssi]] synnytetään ja havaitaan.

Angiografia eli [[verisuoni|verisuonten]] varjoainekuvaus on paikallispuudutuksessa tapahtuva toimenpide, jossa varjoainetta ruiskutetaan potilaan verisuoniin ja halutuilta alueilta otetaan röntgenkuvia. Angiografialla tutkitaan muun muassa sydämen sepelvaltimoita[[sepelvaltimo]]ita.

[[Isotooppilääketiede|Isotooppilääketieteen]] menetelmiin perustuvissa kuvantamismenetelmissä ([[gammakuvaus]]) seurataan esimerkiksi potilaaseen ruiskutetun [[radioaktiivisuus|radioaktiivisen]] merkkiaineen lähettämää gammasäteilyä[[gammasäteily]]ä, jonka perusteella lasketaan, minne merkkiaine on kertynyt. Säteilyn haitallisten vaikutusten minimoimiseksi merkkiainetta ei voida käyttää kovin paljon, joten näin tuotettujen kuvien resoluutio on tyypillisesti huomattavasti heikompi kuin muilla kuvantamismenetelmillä. Isotooppilääketieteen alan tutkimuksiin kuuluvat muun muassa aineenvaihduntaa kuvantavat [[positroniemissiotomografia]] (''PET'') ja [[yksifotoniemissiotomografia]] (''SPECT'').

Ultraäänikuvaus perustuu [[ultraääni|ultraäänen]] [[heijastuminen|heijastumiseen]]. [[Ultraäänilaite|Ultraäänilaitteella]] voidaan kuvantaa pehmytkudoksia reaaliaikaisesti. Ultraääni on varsin turvallinen kuvantamismenetelmä, koska siinä ei tarvita ioniosoivaa säteilyä. Korkeat ultraäänet heijastuvat kudoksista eri tavoin. Kovista kudoksista kuten luun pinnasta ja paksuista kalvoista ne heijastuvat kokonaan, nesteestä[[neste]]estä (esimerkiksi [[virtsarakko]]) heijastuu hyvin vähän. Mitä enemmän nestettä tutkittava kohde sisältää, sitä tummempana se näkyy kuvassa. Tiiviit kudokset näkyvät valkoisina.

Ultraäänitutkimuksessa tarkastellaan yleensä liikkuvaa kuvaa. Joitain mittauksia varten kuva voidaan pysäyttää. Tyypillisiä tutkimuskohteita ovat [[kohtu]] ja [[sikiö]], [[maksa]], [[munuainen|munuaiset]] ja [[sydän]]. Lisäksi [[poskiontelo|poski-]] ja otsaontelotulehduksia ([[sinuiitti]]) tutkitaan nykyisin ultraäänellä.<ref> {{ Verkkoviite | Osoite = http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1749-4486.2011.02321.x/abstract | Nimeke = Ultrasound device helps in ruling out maxillary sinus fluid in acute rhinosinusitis: how we do it. Clinical Otolaryngology | Tekijä = Teppo H. ja Revonta M. | Ajankohta = 2011 | Julkaisija = Blackwell Publishing Ltd. }}</ref>Luita ja niveliä ei yleensä tutkita, koska kuvassa nähdään vain pinta mutta ei luun sisään. Mahan ja suoliston tutkiminen on hankalaa, koska ääniaalto[[ääni]]aalto ei etene näiden sisältämissä kaasuissa. Keuhkojen tutkiminenkin on rajoittunutta. Erityisanturein voidaan selvittää gynekologisten elinten ja eturauhasen tilaa. Prostatatutkimuksissa hyödynnetään endoraktaalista anturia. [[Kilpirauhanen|Kilpirauhasen]] ja kaulan[[kaula]]n kuvantamisessa saadaan pinta-anturein hyvä kuvatarkkuus. <ref>[http://www.docrates.com/fi/syovan-hoito/kuvantaminen-ja-diagnoosi/ultraaani Docrates: Ultraääni]</ref>