Ero sivun ”Harmonia (musiikki)” versioiden välillä

71 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
muotoilua ja wikitystä
p (Botti poisti 38 Wikidatan sivulle d:q184421 siirrettyä kielilinkkiä)
(muotoilua ja wikitystä)
[[KuvaTiedosto:Moodswingerscale.svg|thumb|250px|Värähtelevien kielten solmut ovat harmonisia.]]
{{Musiikki}}
'''Harmonia''' ([[Kreikan kieli|kreik.kreikan]] sanasta ἁρμονία, ''yhteen’yhteen liittäminen''liittäminen’) on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli [[sointu]]jen, käyttämistä [[Musiikki|musiikissa]]. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin "vertikaaliseksi"”vertikaaliseksi” aspektiksi, jos melodiaa[[melodia]]a pidetään "horisontaalisena"”horisontaalisena”. Usein harmonia syntyy [[kontrapunkti]]n ja [[polyfonia]]n seurauksena.
 
Länsimainen [[taidemusiikki]] noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta [[barokkimusiikki|barokista]] aina [[romantiikan musiikki|romantiikan]] aikakauden loppupuolelle asti. Näiden sääntöjen mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien[[intervalli]]en käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti [[tonaalisuus|tonaalisuudeksi]].
 
Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillämyös funktionaalinenfunktionaaliseksi harmoniaharmoniaksi, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko [[toonika]]- (sointuasteet I & III & VI), [[subdominantti]]- (II & IV) tai [[dominantti]]tehoisia (V & VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista[[kadenssi]]sta. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös [[Popmusiikki|pop]]- ja rockmusiikki[[rock]]musiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. [[romantiikan musiikki|Myöhäisromantiikan]] aikakauden (1900-luvun alkupuolelle saakka) jälkeen monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.
 
[[Modaalisuus|Modaalinen]] harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitun kaltaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin hyvinkin vapaasti, kunhan soinnut ja melodia säilyttävät suhteen toisiinsa, ts.eli asteikot,melodioiden joitanoudattelemat melodiat noudattelevat,asteikot ovat sidoksissa harmoniaan. Modaalinen harmonia kukoisti [[Keskiaika|keskiajalla]] ja [[Renessanssin musiikki|renessanssin]] aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä[[kansanmusiikki]]tyyleissä. Lisäksi 1900-luvulla säveltäjät etsivät uusia harmonian käsittelyn keinoja ja käyttivät sävellystensä pohjana modaalista ajattelua.
 
Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esimerkiksi myöhäisrenessanssi, 1900-luvun [[dodekafonia]] ja [[serialismi]]) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa, että harmonia on [[kromaattinen (musiikki)|kromaattista]]. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä, että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti, niin, että varsinaisia säännönmukaisuuksia harmoniasta on vaikea löytää varsinaisia säännönmukaisuuksia. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin, joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä.
 
 
70 356

muokkausta