Ero sivun ”Lujuusoppi” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
'''Lujuusoppi''' ja '''lujuuslaskenta''' on fysiikan ala, jossa tutkitaan mekaanisten rakenteiden käyttäytymistä ulkoisten ja sisäisten kuormien vaikuttaessa niihin. Yleensä lujuusopin alaan luetaan kuuluvaksi myös esimerkiksi [[värähtelymekaniikka]], materiaalin [[väsyminen]] ja [[murtumismekaniikka]].
Englanniksi käytetään termejä ''strength of materials'' ja ''solid mechanics''.
Rivi 32:
On huomattavasti muitakin mahdollisuuksia kuinka materiaalit voivat kuormitettuina käyttäytyä. Mm. materiaalien mekaanista käyttäytymistä tutkii kokonaan oma tieteenalansa, [[materiaalioppi]].
== Lujuushypoteesi ==
Rakenteen paikallinen jännitys- ja venymätila ovat siis vektorisuureita. Materiaalin lujuuteen liittyvät lujuusarvot, kuten esimerkiksi materiaalin myötämisen aiheuttava jännitys ('''myötöraja''') tai murtumisen aiheuttava '''murtoraja''' ilmaistaan kuitenkin usein vain yhdellä, esimerkiksi vetosauvalla tehtyjen vetokokeiden perusteella saadulla materiaaliarvolla. Lujuushypoteeseillä todellisesta jännitys- (tai venymä)vektorista muodostetaan [[skalaari]] '''vertailujännitys''', jota verrataan vetokokeen tulokseen. Jos vertailujännitys ylittää kyseisen materiaaliarvon, pettämisen oletetaan tapahtuvan.
Yleisimpiä jännityshypoteesejä ovat '''maksimipääjännitys-, maksimipäävenymä-, maksimileikkausjännitys (Tresca), vakiomuodonmuutosenergia- ja vakiomuodonvääristymisenergia (von Mises)-hypoteesit'''. Nykyään useimmiten käytetään von Misesin tai Trescan kriteeriä sitkeille aineille, kuten teräs. Hauraille aineille (valurauta, betoni) käytetään myös pääjännitys- ja päävenymähypoteesejä.
''Komposiittimateriaaleilla'', joiden lujuus vaihtelee kuormitussuunnasta riippuen, on omia lujuushypoteesejään.
Keskeisiä käsitteitä ovat:
| |||