Ero sivun ”Mauri Sariola” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p w |
p →Kirjailijakuva: linkki |
||
Rivi 30:
Sariola oli nopea kirjoittaja, vaikka käyttikin vanhaa matkakirjoituskonetta ja kaksisormijärjestelmää. Esimerkiksi palkittu ''Lavean tien laki'' syntyi parin viikon intensiivisen työn tuloksena. Hän ei hukannut aikaa tekstin muokkaamiseen vaan piti kiinni siitä periaatteesta, että kirja on kirjoitettava kerralla valmiiksi. Hän ei kovinkaan tarkkaan suunnitellut kaikkia teoksiaan, vaan yksinkertaisesti alkoi kirjoittaa, ja loppuratkaisu oli usein yllätys hänelle itselleenkin. Hänellä oli tapana sanoa, että jos hän onnistuu saamaan 111 liuskaa kasaan, loppu sujuu jo itsestään.<ref>Ks. esim. Parempi kertarutina 1986, s.263: "Maaginen 111:s liuska on ajat sitten ylitetty."</ref>
Ehkä mainituista syistä johtuen Sariolan tuotannon laadussa on kirjavuutta, ja etenkin uransa loppupuolella hän alkoi toistaa itseään. Hän poimi vaikutteita myös muiden teksteistä. Hän joutui maksamaan vuonna 1969 vahingonkorvauksia Esko Laukon nimellä kirjoittamastaan ''Sen yli käy vain tuuli viheltäin'' -nimisestä romaanista, jonka todettiin olevan [[plagiointi|plagiaatti]] [[Bill S. Ballinger]]in teoksesta ''Kynsi ja hammas'' (''The Tooth and the Nail'', 1955). Myös lääkäriromaanista ''Ei loitsu eikä rukous'' (1959) eräät kriitikot löysivät viitteitä plagioinnista. Romaania vertailtiin [[André Soubiran]]in teokseen ''Valkeat miehet'' (1955).
Sariolan tuotannon pohjalta on tehty kolme pitkää elokuvaa:
| |||