Ero sivun ”Poronhoito” versioiden välillä

[[Poro]] on puolivilli eläin, jonka alkumuoto on villi [[tunturipeura]]. Peura kuuluu Lapin alkuperäisiin luonnon eläimiin. Ns. arkaainen pienporonhoito, jossa poroa käytettiin lähinnä houkutuseläimenä peurojenpyynnissä sekä kanto- ja vetojuhtana, lienee alkanut jo rautakaudella[[rautakausi|rauta­kaudella]]. Poronhoidon merkitys alkoi kasvaa [[Ruotsin Lappi|Ruotsin Lapissa]] 1400- ja 1500-luvuilla, ja porotalouteen alettiin tämän jälkeen siirtyä idempänäkin. Vielä 1600-luvun alussa porolaumat olivat melko pieniä.

Inarinsaamelaisilla[[Inarinsaamelaiset|Inarin­saamelaisilla]] ja metsäsaamelaisilla[[metsäsaamelaiset|metsä­saamelaisilla]] luontaiselinkeinot[[luontaiselinkeino]]t (metsästys ja kalastus) pysyivät pitkään pääasiallisina elinkeinoina, ja poronhoito oli pienimuotoista. Veroluetteloiden mukaan vuonna 1607 Inarin saamelaiset omistivat yhteensä n. 80 poroa; suurimmat elot olivat yhdeksän poron kokoisia, ja monilla perheillä ei ollut yhtään poroa.<ref>Inarin historia jääkaudesta nykyaikaan, s. 127. Oulu 2003, ISBN 952-91-5767-3 </ref> [[Tunturisaamelaiset|Tunturisaamelaisilla]] poronhoito kehittyi suurimuotoisemmaksi. Perheet ''[[jutaaminen|jutasivat]]'' poroinensa satojakin kilometrejä [[Inari]]n talvilaitumilta [[Norja]]n rannikon kesälaitumille ja päinvastoin. Elämä porojen kanssa oli yhä tiiviimpää ja riippuvuus suurempi. Rajojen sulkeminen lopetti tämän paimentolaisuuden muodon: Norjan ja Suomen raja suljettiin 1852, ja Suomen ja Ruotsin välinen raja 1888. Tämän seurauksena tunturisaamelaisia muutti etelämmäksi uusille laidunmaille, ja poronhoito levisi enenevässä määrin myös suomalaisten keskuuteen. Elinkeinomuutokseen vaikutti metsäpeuran häviäminen monilta alueilta. Suurporonhoito edesauttoi osaksi peuran häviämistä, sillä poronhoitajat pelkäsivät arkojen peurojen tekevän porotokista säikkyjä.

[[1960-luku|1960-luvulla]] [[moottorikelkka]] tuli poronhoitajien apuvälineeksi. Suurin vaikutus oli kenties se, että paimennuksesta ja muista poronhoitotöistä pääsi usein illaksi kotiin. Porometsällä oli aiemmin oltu yhtämittaisesti useita viikkoja - usein jouluaatotkin oli vietetty metsäkämpillä.

Motorisoituminen on lisännyt kustannuksia. Samaan suuntaan vaikuttaa [[Maa- ja metsätalousministeriö]]n luoma tukipolitiikka, jolla pyritään vähentämään poronhoitajia ja lisäämään yhden omistajan poromäärää. Alle 80 poroa omistava ei saa eloporotukea lainkaan. Tämä vaikuttaa siten, että poronomistajien vähentyessä ettotöissä tarvittavia miehiä on vähemmän. Jäljelle jää vaihtoehto käyttää enemmän esim. helikopteria[[helikopteri]]a.

Edellä mainittujen lisäksi muita kannattavuusongelmia ovat olleet [[Euroopan Unioni]]n aikaansaamat muutokset, pedot sekä lihanmyynnin ongelmat. Maa- ja metsätalousministeriö on osaltaan aiheuttanut ongelmia määräämällä tulostavoitteen Metsähallitukselle[[Metsähallitus|Metsä­hallitukselle]]. Metsänhakkuut metsäautoteineen[[metsäautotie|metsä­auto­teineen]] sekä raskaine maankäsittelyineen (äestys) hakkuiden jälkeen ovat vakava uhka pohjois-Lapin vapaasti laiduntavalle poronhoidolle. Hakkuut vähentävät porojen luontaista ravintoa jäkälää sekä kevättalvella hankikelien aikana elintärkeätä luppoa. Pohjois-Lapissa ei ilmastollisista syistä ole kannattavaa siirtyä porojen ruokintaan, sillä alueella ei ole kannattavaa kasvattaa heinää enempää kuin mitä laidunnuksessa käytetään ohjaavana ruokintana.