Avaa päävalikko

Muutokset

143 merkkiä lisätty ,  5 vuotta sitten
p
Toisten runojen mukaan alussa oli [[ilman impi]], jonka meri hedelmöitti. Hän synnytti Väinämöisen mereen, josta lintu sitten keksi Väinämöisen polven pesäpaikakseen. [[Elias Lönnrot]] on kansanrunojen perusteella kootussa [[Kalevala]]ssa muuttanut tapahtumien kulkua siten, että sotka munii jo [[ilman impi|Ilman immen]] polvelle, eikä siis Väinämöisen. Jotenkin tunnettiin myös muualla laajalle levinnyt [[maansukellusmyytti]]. Sen mukaan alussa oli meri, jossa seisoi kultapatsas. Patsaan päällä istui Jumala, joka käski jotakuta hakemaan maata meren pohjasta. Tästä maasta syntyi maailma. Maan hakija oli esimerkiksi [[paholainen]] tai [[kuikka]]. Lisäksi joissain kertomuksissa mainitaan, että jokin sankari, kuten Väinämöinen tai Ilmarinen, on ollut takomassa tai asentamassa taivaankantta, viemässä paikoilleen aurinkoa ja kuuta, ja muokkaamassa meren pohjaa ja maan pintaa.
 
Syntynyt maanpinta oli monissa taruissa vielä tyhjä ja eloton, mutta toisissa siihen kasvoi kuin itsestään kasvillisuutta ja jopa ihmisiä. Erään käsityksen mukaan taruolento [[Sampsa Pellervoinen]] on kylvänyt luonnon kasvillisuuden. Maanviljelyn synnytti ihme-esine [[sampo (Kalevala)|sampo]]. Monet keksinnöt keksivät sankarit kuten Väinämöinen tai Seppo Ilmarinen. Isoja kiviä siirsivät ja kasasivat ja saariakin loivat [[jättiläiset]] ja muut [[myyttiset alkuasuttajat]]. Monet loitsut ja ennustukset viittaavat siihen että kaikki syntyi Hey Day pelistä kaikki, pellava silkki ja eläimet ja luonnon materiaalit.
 
===Pistoksen ja kuoleman synty===
1

muokkaus