Ero sivun ”Tehdas (televisiosarja)” versioiden välillä

Linkkien korjauksia, kielenhuoltoa
(Linkkien korjauksia, kielenhuoltoa)
Sarja kertoo Lehtosen perheen omistamasta kenkätehtaasta jossakin 2010-luvun Etelä-Suomessa. Se on kuvattu [[Orivesi|Orivedellä]] Mantereen kenkätehtaalla.<ref name="HS 2012"/>
 
Saisio on aiemmin kirjoittanut televisiosarjan ''[[Elämänmeno]]'',. jaYlen saidraamatilaaja TehtaanOlli kirjoittamiseenTola tilauksentilasi YlenTehtaan draamatilaajalta Ollikäsikirjoituksen TolaltaSaisiolta. Sarjan esikuvana on brittiläinen [[Paul Abbott]]in käsikirjoittama episodisarja ''[[Tehdas (brittiläinen televisiosarja)|Tehdas]]''.<ref name="HS 2012"/>
 
Sarja ensiesitettiin Ylen [[Yle TV2|TV2]]:ssa keväällä 2012.<ref name="Halonen 2011"/><ref name="Salo 2011"/> Kaksi ensimmäistä tuotantokautta esitettiin suoraan perätysten. Kaiken kaikkiaan sarjan on suunniteltu rakentuvan kolmesta kuusiosaisesta kaudesta, joista viimeinen kuvattiin vuonna 2013 ja esitetään televisiossa vuonna 2014.<ref name="Lehtola 2012"/> Ensimmäinen kausi kertoo menestyvästä tehtaasta ja toisella kaudella tehdas kohtaa vaikeuksia. Kolmas kausi kertoo siitä, millainen Suomi on lähitulevaisuudessa, ja pohtii, voiko Suomessa olla kenkäteollisuutta.<ref name="HS 2012"/>