Ero sivun ”Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
korj. |
|||
Rivi 129:
Vasemmisto suhtautui torjuvasti Mannerheimin patashankkeeseen jo ennen kilpailuja. Aimo Tukiainen huomautti ''Sosialidemokraatin'' haastattelussa omista [[työväenluokka]]isista taustoistaan. Hän selitti toimivansa tehtävässään ammattimiehen tavoin. Kilpailussa oli kyse toimeksiannon takaaman huomion lisäksi ammatin sisäisestä hierarkiasta.<ref name= lindg />
Kritiikki otti Tukiaisen luonnoksen (1954) positiivisesti vastaan, mutta vuonna 1960 nuori kriitikko- ja taitelijapolvi torjui teoksen sekä poliittisista että esteettisistä syistä. Arveltiin, että [[Unkarin kansannousu|
''Mannerheimin ratsastajapatsaan'' eleetön realismi on nähty harkittuna [[Poliittinen korrektius|poliittisena korrektiutena]]. Vaikka teoksesta puuttuu näyttävä [[Retoriikka|retorinen ele]], eleettömyys korostaa myös kyseenalaistamatonta johtajuutta. Teos on sidottu sijoituspaikan historiallisiin merkityksiin, sekä korkeaan jalustaan. Jalusta korostaa myös vanhojen käytösoppaiden tapaan korkea-arvoisen henkilön tarvitsevan laajan privaatin tilan.<ref name= lindg />
Mannerheimin 1950-luvun alussa käynnistynyt patsashanke poisti pidäkkeet suunnitelmilta pystyttää patsaat muillekin Suomen valtiomiehille.<ref name= lindg /> Läheisyyteen nousivat jalustoilleen [[K.J. Ståhlberg|K.J. Ståhlbergin]] (Wäinö Aaltonen, 1959), [[P.E. Svinhuvud|P.E. Svinhuvudin]] (Wäinö Aaltonen, 1961) ja [[Kyösti Kallio|Kyösti Kallion]] ([[Kalervo Kallio]], 1962) patsaat ja ennen pitkää saivat muistomerkkinsä myös [[J.K. Paasikivi]] ([[Harry Kivijärvi]]), 1980, [[Risto Ryti]] ([[Veikko Myller]], 1994), [[Lauri Kristian Relander|L.K. Relander]] ([[Matti Peltokangas]], 1996) ja [[Urho Kekkonen]] ([[Pekka Jylhä]], 2000).
Tukiaisen edustamassa realismissa on nähty muuttumattomuuteen perustuvaa turvallisuutta raskaine [[Arkaainen|arkaaisoivine]] ja jäyhine muotoineen. Veistosten tyypitelty realismi rakensi kuvaa kollektiivisesta suomalaisuudesta, jossa sulottomuus merkitsi aitoutta, koruttomuus rehellisyyttä ja raskaus vakautta. Lehdissä näitä piirteitä saatettiin pilkata "kansanmiehen kestävyysrealismiksi". Aikalaiskirjoittajat näkivät kuitenkin realismin kuluttaneen itsensä loppuun ja Tukiaisenkin sen myötä oman realismin varantonsa raskaan ratsastajapatsaan toteutuksessa. Realismi oli osoittanut siteensä [[Konservatiivinen|konservatiiviseen]] [[nationalismi]]in, eikä sen koettu enää liittyvän ajan suuren linjan [[Demokratia|demokraattisiin]] vapauden tunnuksiin. Modernistinen kuvanveistoteoria leimasi realismin jopa [[Totalitaarisuus|totalitaariseksi]]. Uuden retorisen perinteen muokkaamiseen tuntui löytyvän mahdolisuuksia varsinkin [[informalismi]]ssa, johon monien muidenkin kuvanveistäjien tapaan siirtyi myös Aimo Tukiainen.<ref name= lindg />
| |||