Ero sivun ”Uitto” versioiden välillä

Usein vähävetisissä ja mutkikkaissa puroissa jouduttiin rakentamaan erilaisia uittolaitteita purouiton sujumiseksi ja tukkisumien syntymisen estämiseksi. Tukkijätkien tehtävänä oli ohjata purossa uivia tukkeja kekseillään. Purouitto loppui Suomessa suurimmalta osaltaan [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeen. Jokiuitto vaati uoman perkausta, uittolaitteiden rakentamista ja jatkuvaa kunnossapitoa, ja oli erityisesti jokien yläjuoksulla monesti vaikeaa veden vähyyden takia. Uittoa helpotettiin rakentamalla järvien välille uittorännejä, jolloin ei tarvittu välttämättä lainkaan alkuperäistä vesiväylää. [[Metsäautotie|Metsäautoteiden]] kehittyessä jokiuitto kävi kannattamattomaksi ja korvattiin puutavara-autoilla. Viimeiset jokiuitot tapahtuivat [[Kymijoki|Kymijoella]] [[Kuusankoski|Kuusankosken]] yläpuolella vuonna 2002. <ref>[http://www.ymparistoepaper.fi/default.aspreader/?nodeissue=4651&lan=fi21763;00e892653e7a3759c5723c3ed721b5f7;20 Uitto ei ole enää taunopalojen hommaa]. Särmä-lehti 11.8.2011. Puutyöväen {{deadlink}}liitto</ref>, [[Iijoki|Iijoella]] kesällä 1988 ja [[Kemijoki|Kemijoella]] kesällä 1991. Nykyään Suomessa uitetaan puutavaraa vain järvissä, vaikkakin puutavaran autokuljetus on lähes täysin syrjäyttänyt uiton.

Uittotyö oli raskasta ja usein vaarallista. Työväki liikkui jokea alaspäin uiton edetessä. Nuori ja naimaton miesväestö muodosti ärsykkeen jokivarren naisille, uittoromantiikka olikin 1900-luvun alkupuolella sekä todellinen että kirjallinen ilmiö. Vaikka kirjallisuus on monesti liioitellut uittolaisten sukupuolisuhteita, monet uittotyömiehet löysivät jokivarren taloista vaimonsa ja jäivät asumaan seudulle. Merkittävimmät ilmiön kuvaajat ovat [[Johannes Linnankoski]] ja [[Kalle Päätalo]]. Myös [[Unto Palokas]] on kuvannut kirjassaan "Jätkän elämää" menneiden aikojen tukkijätkien vaiheitatyötä. Jokisuun kaupungit ja taajamat, jonne tukit lopulta päätyivät, hyötyivät myös uittomiehistä, jotka saivat palkkansa uiton päätyttyä siellä. Samalla uittoyhdistysten ja metsäyhtiöiden johtajat muodostuivat alueensa merkkimiehiksi. Syrjemmällä jo metsä[[teknikko]], "ukkoherra", oli korkeassa asemassa, sillä hänen työhönottopäätöksensä ratkaisivat monien perheiden elannonsaantimahdollisuudet. Uittoperinne onkin erittäin merkittävä identiteettiä muokannut tekijä erityisesti pitkien jokien kuten [[Oulujoki|Oulu-]], [[Iijoki|Ii-]] ja [[Kemijoki]]varsien asukkaille, mutta myös suurilla järvillä, kuten [[Pielinen|Pielisellä]] ja [[Päijänne|Päijänteellä]].