Ero sivun ”Lounasseteli” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lähteet?
Rivi 14:
Kun työnantaja järjestää työntekijälleen ravintoedun lounassetelin tai jonkin muun vastaavan järjestelyn avulla, voidaan saada veroetuja. Työnantaja voi vähentää verotuksessaan lounassetelin koko nimellisarvon, kun taas palkansaajalle setelin verotusarvo on nimellisarvoa pienempi.
 
Lounassetelien arvo vaihtelee 6,10 eurosta 10,00 euroon (vuonna 2014){{Lähde|4. heinäkuuta 2014}}. Palvelun toimittaja perii noin kahden prosentin komission setelistä.
 
Lounasseteli käy maksuksi yli 10  000 ruokapaikassa{{Lähde|4. heinäkuuta 2014}}. Lounassetelillä ei voi aterioiden lisäksi maksaa muita hyödykkeitä kuten alkoholia, tupakkaa, elintarvikkeita, eineksiä tai valmiita teollisesti pakattuja ruokia. Lounassetelistä ei saa vaihtorahaa eikä sitä vaihdeta rahaksi.
 
Lounasseteleitä käytetään myös joissain ruokakaupoissa. Ruokakaupoissa lounassetelillä voi ostaa valmista annosruokaa, joka ei ole teollisesti pakattua, käytännössä siis lounasannoksia tai täytettyjä leipiä kaupan tuoretiskiltä. Lounassetelillä ei voi ostaa alkoholia tai tupakkatuotteita eikä myöskään makeisia, napostelutuotteita tai makeita virvoitusjuomia. Maitoa voidaan ostaa aterian yhteydessä ruokajuomaksi.
Rivi 22:
==Lounassetelin vaihtoehtoja==
===Lounaskortti===
Lounaskortti on Lounassetelin vaihtoehto. Lounaskortti on luottokortin tapainen prepaid-maksukortti, jonka taustalla olevalle tilille työnantaja siirtää rahaa. Tiliä veloitetaan oston yhteydessä ostoksen todellisen summan mukaisesti. Yksittäisen maksun tulee olla Verohallinnon luontoisetupäätöksen ravintoedun minimi- ja maksimimäärän välissä. Tekniikaltaan Lounaskortti on sirukortti. {{Lähde|4. heinäkuuta 2014}}
 
===Eazybreak===
Eazybreak-mobiiliseteli on suomalaisen Eazybreak Oy:n sähköinen maksutapa, joka on tarkoitettu paperisen lounassetelin korvaajaksi. Maksun osoittamiseen käytetään tekstiviestiä. {{Lähde|4. heinäkuuta 2014}}
 
==Katso myös==