Ero sivun ”Michelangelo Antonioni” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
vähän tarkennusta |
PtG (keskustelu | muokkaukset) vähän lisää |
||
Rivi 14:
| puoliso =
| kotisivu =
| tunnetuimmat ohjaukset= ''[[Seikkailu (vuoden 1960 elokuva)|Seikkailu]]'' (1960), <br> ''[[Kuumetta]]'' (1962), <br> ''[[Blow-Up – erään suudelman tarina]] (1966), <br> ''[[Ammatti: reportteri]]'' (1975)
| imdb = 0000774
| elonet = he2ctn
Rivi 21:
}}
'''Michelangelo Antonioni''' ([[29. syyskuuta]] [[1912]] [[Ferrara]], [[Italia]] – [[30. heinäkuuta]] [[2007]] [[Rooma]]) oli [[italia]]lainen [[elokuvaohjaaja]],
== Syntymä ja opiskelu ==
Michelangelo Antonioni syntyi [[Ferrara]]ssa 29. syyskuuta 1912 keskiluokkaiseen perheeseen. Hän opiskeli 1931–1935 [[Bolognan yliopisto]]ssa taloustiedettä. Siellä hän osallistui opiskelijateatterin toimintaan.<ref name="brown">Brown.</ref>
== Ura ==
Antonioni kuoli [[Rooma]]ssa 94-vuotiaana.<ref>[http://www.repubblica.it/2007/07/sezioni/spettacoli_e_cultura/morto-antonioni/morto-antonioni/morto-antonioni.html Repubblica.it]</ref> Aiemmin samana päivänä oli kuollut myös toinen merkittävä elokuvaohjaaja, [[Ingmar Bergman]]. Antonioni oli ollut vuodesta 1985 saakka [[aivoverenkiertohäiriö]]n vammauttama.▼
=== Kriitikosta elokuvaohjaajaksi ===
Valmistuttuaan Antonioni työsksnteli pankkivirkailijana ja kirjoitti elokuva-arvosteluita ferraralaiseen [[Corriere Padano]]on. Ferrarassa hän yritti ohjata myös ensimmäisen dokumenttielokuvansa paikallisesta mielisairaalassa. Elokuvan tekeminen kuitenkin keskeytettiin, kun valaistussa sairaalassa potilaat alkoivat saada kouristuksia.<ref name="brown"/>
Antonioni muutti 1939 [[Rooma]]an, missä hän pääsi [[Cinema (lehti)|Cinema]]-lehden toimituskomiteaan ja opiskeli lyhyen ajan kuuluisassa elokuvakoulussa [[Centro Sperimentale di Cinematografia]]ssa.<ref>Moliterno, s. 11.</ref> Antonioni teki sopimuksen [[Scalera Film]]in kanssa avustettuaan [[Roberto Rosselini]]n elokuvan ''[[Lentäjän paluu]]'' käsikirjoituksen teossa.<ref name="brown"/>
Vaikka Antonioni värvättiin vuonna 1942 Italian asevoimiin, hän jatkoi vapaa-ajalla myös elokuva-alalla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://articles.latimes.com/2007/aug/01/local/me-antonioni1/2| Nimeke = Michelangelo Antonioni, 94; film great directed `Blowup' and `The Passenger'| Tekijä = McLellan, Dennis| Ajankohta = 1.8.2007| Julkaisija = Los Angeles Times| Viitattu = 27.6.2014 | Kieli = {{en}}}}</ref> Hän oli mukana muun muassa [[Enrico Fulchigoni]]n elokuvassa ''[[I due Foscari]]'' ja Ranskassa [[Marcel Carné]]n elokuvassa ''[[Ikuinen rakkaus (vuoden 1942 elokuva)|Ikuinen rakkaus]]''.<ref name="brown"/> Antonioni palasi vuonna 1943 Ferreraan saatuaan kauppiaan rahoittamaan ensimmäistä elokuvaansa, dokumenttia ''Gente del Po''.<ref name="lyman">Lyman.</ref>
Antonioni 1940-luvun puolivälin jälkeen kirjoitti edelleen elokuvakritiikkejä ja käsikirjoituksia sekä käänsi ranskalaista kirjallisuutta. Hän teki lisäksi useita dokumentteja, joista erityisesti ''[[Nettezza urbana]]'' ja ''[[L’Amorosa menzogna]]'' saivat hyvän vastaanoton. Kumpikin elokuvista palkittiin [[Nastro d’argento]]lla ja jälkimmäinen kilpaili myös [[Cannesin elokuvajuhlat|Cannesin elokuvajuhlilla]]. Dokumenttien ansiosta Antonioni sai Vallani Filmiltä rahoituksen ensimmäistä näytelmäelokuvaansa varten.<ref name="brown"/>
=== Ensimmäiset näytelmäelokuvat ===
Antonionin ensimmäinen näytelmäelokuva oli [[Luchino Visconti]]n ''[[Riivaajat (elokuva)|Riivaajista]]'' vaikutteita saanut ''[[Erään rakkauden tarina]]''.<ref name="moliterno12">Moliterno, s. 12.</ref> Se kertoi näennäisesti miehestä ja naisesta, jonka aviomiehen murhaa he suunnittelivat. Elokuva antoi jo ensimmäiset viitteet Antonionille tyypillisestä tarinankerronnasta. Vaikka aviomies kuoleekin, elokuva ei kerro, murhasiko rakastavaiset tämän, vaan se keskittyy rakastavaisten tunteisiin.<ref name="lyman"/>
Kaksi vuotta ''Erään rakkauden tarinan'' jälkeen valmistui Antonionin toinen elokuva, ''[[I vinti]]'', joka kertoi kolme irrallista tarinaa nuorisorikollisista Roomassa, Pariisissa ja Lontoossa. Sen rahoitti alkujaan katolinen tuotantoyhtiö, mutta se joutui sensuurin kynsiin sekä Italiassa että Ranskassa. Italiaan sijoittunut episodi leikattiin Italiassa lähes tunnistamattomaksi, ja Ranskassa koko elokuva oli kielletty yli kymmenen vuoden ajan.<ref name="moliterno12"/>
Antonionin kolmas elokuva oli ''[[Nainen vailla sielua]]'' (1953), ja samana vuonna hän teki jakson nimeltä "Tentato suicidio" [[Cesare Zavattini]]n episodielokuvaan ''[[L’amore in città]]''. Vuonna 1955 ensi-iltansa saanut [[Cesare Pavese]]n romaaniin löyhästi perustunut ''[[Pikku ystävättäriä]]'' oli Antonellin ensimmäinen todellinen menestyselokuva. Se voitti [[Venetsian elokuvajuhlat|Venetsian elokuvajuhlilla]] [[Hopeinen leijona|Hopeisen leijonan]] ja kaksi Nastro d’argentoa.<ref name="moliterno12"/>
=== Läpimurto ===
Vaikka Antonionin aikaisimmassakin elokuvassa oli jo nähtävissä omanlainen tyylinsä, vuonna 1957 ensi-iltansa saanutta ''[[Huuto (vuoden 1957 elokuva)|Huutoa]]'' pidetään uuden vaiheen alkuna. Sen jälkeen Antonioni keskittyi erityisesti muodollisiin ja tyylillisiin kokeiluhin sekä vieraantumisen teemaan.<ref name="moliterno12"/> ''Huuto'' oli myös ensimmäinen elokuva, jossa näytteli Antonionin 1960-luvun luottokasvo [[Monica Vitti]].<ref name="lyman"/>
''Huutoa'' seuranneita kolmea elokuvaa, ''[[Seikkailu (vuoden 1960 elokuva)|Seikkailua]]'' (1960), ''[[Yö (Antonionin elokuva)|Yötä]]'' (1961) ja ''[[Kuumetta]]'', pidetään eräänlaisena trilogiana, koska niiden tyyli, yhteiskunnallinen asetelma, teema, juoni ja erityisesti Vittin esittämä hahmo ovat yhtenäiset. Monet yhdistävät trilogian tetralogiasta ja liittävät jatkoksi Antonionin ensimmäisen värielokuvan, ''[[Punainen erämaa]]'' (1964). Näiden elokuvien myötä Antonioni sai maailmanlaajuista mainetta arvostettuna ja suosittuna elokuvaohjaana.<ref name="brown"/>
Antonioni oli 1960-luvun puolivälissä maailman tunnetuimpia ja ristiriitaisimpi elokuvaohjaajia. Häne elokuviansa esitettiin säännöllisesti elokuvajuhlilla, ja hän oli lukuisien esseiden ja lehtijuttujen aiheena. [[Hollywood]]issakin kiinnostuttiin Antonionista, joka tekikin [[Metro-Goldwyn-Mayer]]in kanssa sopimuksen kolmesta elokuvasta. Hänen ensimäinen elokuva MGM:lle oli Englannissa kuvattu ''[[Blow-Up – erään suudelman tarina]]'', jonka pääosissa oli brittinäyttelijät [[David Hemmings]] ja [[Vanessa Redgrave]]. Elokuva oli tyylillisesti perinteisempi ja nopeatempoisempi kuin Antonionin aiemmat elokuvat, ja se oli myös hänen uransa taloudellisesti menestynein elokuva.<ref name="lyman"/> Se voitti Cannesin elokuvajuhlien [[Kultainen palmu|Kultaisen palmun]] ja oli ehdolla kolmeen [[Bafta-palkinto]], kahteen [[Oscar-palkinto]]on ja [[Golden Globe]]en. Lisäksi se voitti Italiassa parhaan vieraskielisen elokuvan Nastro d’argento.<ref name="moliterno13">Moliterno, s. 13.</ref>
''Blow-Upin'' jälkeen Antonioni teki ensimmäisen elokuvansa Yhdysvalloissa. Opiskelijaprotestiliikkeestä kertonut ''[[Zabriskie Point (elokuva)|Zabriskie Point]]'', joka oli taloudellinen katastrofi.<ref name="lyman"/> Sen jälkeen Antonioni palasi dokumenttielokuvan pariin ja teki elokuvan ''[[Chung Kuo – Kiina]]'' (1973). Flopanneen ''Zabriskie Pointin'' jälkeen Antonioni onnistui palaamaan jälleen huipulle elokuvalla ''[[Ammatti: reportteri]]'' (1975), jonka pääosaa näytteli [[Jack Nicholson]]. Muun muassa elokuvakriitikko [[David Thomson (elokuvakriitikko)|David Thompson]] on kutsunut sitä 1970-luvun parhaimpiin kuuluvana elokuvana.<ref name="lyman"/>
=== Väliaikainen vetäytyminen ja viimeiset elokuvat ===
Elokuvan ''Ammatti: reportteri'' jälkeen Antonioni vetäytyi hetkeksi elokuvanteosta. Syyksi hän kertoi haluavansa opiskella uusia tekniikoita.<ref name="lyman"/> Hän käytti aikaansa myös varhaisempiin intohimoihinsa, kuten maalaamiseen ja kirjoittamiseen, ennen paluutaan vuonna 1979.<ref name="moliterno13"/> Monica Vitti suostutteli Antonionin palaamaan ohjaamaan televisioelokuvan ''[[Il Mistero di Oberwald]]'', joka oli paljon kevyempi kuin monet Antonionin aiemmista elokuvista.<ref name="lyman"/> Laimean vastaanoton saanutta elokuvaa seurasi vuonna 1982 ''[[Identificazione di una donna]]'', joka sai huomattavasti paremman vastaanoton.<ref name="moliterno13"/>
Antonionin useat tuotannot keskeytyivät taloudellisen tilanteen takia, joten hän palasi jälleen maalaustaiteen ja kirjallisuuden pariin. Hän julkaisi muun muassa [[Giulio Einaudi (kustantaja)|Gulio Einaudin]] kanssa novellikokoelman ''Quel bowling sul Tevere'', piti taidenäyttelyn [[Venetsia]]ssa ja ohjasi 1984 [[Gianna Nannini]]n musiikkivideon "Fotoromanza".<ref name="moliterno13"/> Antonioni oli tekemässä vuonna 1985 elokuvasovitusta omasta novellistaan, kun hän sai [[aivoverenkiertohäiriö]]n, joka keskeytti projektin. Vaikka se vammautti hänet pahasti eikä hän pystynyt sanomaan kerrallaan kuin muutaman sanan, hän jatkoi silti vielä uraansa.<ref name="lyman"/>
[[Tiedosto:MichelangeloAntonioniFoto-2.jpg|thumb|Antonioni vuonna 1995.]]
Antonioni työskenteli mukana televisiotuotannossa, joka teki dokumenttia [[Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1990|vuoden 1990 jalkapallon MM-kilpailuista]]. Näytelmäelokuvien pariin hän palasi 1995, jolloin italialaiset tuottajat houkuttelivat hänen ohjaamaan tarinoidensa pohjalta elokuvan ''[[Pilvien takana]]''. Antonionin vanhuudenheikkouden takia saksalaisohjaaja [[Wim Wenders]] tuotiin avustamaan elokuvanteossa. Lisäksi Antonionin vaimo Enrica auttoi tulkitsemalla vaivoin puhuvan ohjaajan ohjeet näyttelijöille. Antonioni teki vielä 100:nnella vuosikymmenellään yhden elokuvan, kun hän ohjasi osion rakkaudesta ja seksuaalisesta kertovaan elokuvaan ''[[Eros (vuoden 2004 elokuva)|Eros]]'' (2004), johon omat osionsa tekivät myös [[Steven Soderbergh]] ja [[Wong Kar-wai]].<ref name="lyman"/>
▲Antonioni kuoli [[Rooma]]ssa 94-vuotiaana vuonna 2007.<ref>[http://www.repubblica.it/2007/07/sezioni/spettacoli_e_cultura/morto-antonioni/morto-antonioni/morto-antonioni.html Repubblica.it]</ref> Aiemmin samana päivänä oli kuollut myös toinen merkittävä elokuvaohjaaja, [[Ingmar Bergman]].
==Maailmankatsomus==
Rivi 78 ⟶ 112:
== Lähteet ==
*{{Lehtiviite | Tekijä = Brown, James| Otsikko = Luis Buñuel| Julkaisu = Senses of Cinema| Ajankohta = 5/2002| Vuosikerta = | Numero = 20| Julkaisija = Senses of Cinema Inc | Tunniste= | www = http://sensesofcinema.com/2002/great-directors/antonioni/| Viitattu = 27.6.2014 | Kieli = {{en}}}}
*{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nytimes.com/2007/08/01/movies/01antonioni.html?pagewanted=all&_r=0| Nimeke = Michelangelo Antonioni, Bold Director, Dies at 94| Tekijä = Lyman, Rick| Julkaisu = NYTimes.com| Ajankohta = 1.8.2007| Julkaisija = The New York Times Company| Viitattu = 27.6.2014| Kieli = {{en}}}}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Molitero, Gino| Nimeke = Historical Dictionary of Italian Cinema| Vuosi = 2008| Julkaisupaikka = Lanmham, Maryland| Julkaisija = Scarecrow Press| Isbn = 978-0-8108-6073-5| www = http://e-edu.nbu.bg/pluginfile.php/301900/mod_resource/content/0/Italian_Cinema_Dictionary.pdf| www-teksti = | Tiedostomuoto = pdf| Viitattu = 12.12.2012 | Kieli = {{en}}}}
=== Viitteet ===
{{Viitteet}}
Rivi 84 ⟶ 123:
==Aiheesta muualla==
{{commonscat-rivi}}
* [http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/2122/michelangelo-antonioni Michelangelo Antonionin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa]
{{AAKKOSTUS:Antonioni, Michelangelo}}
[[Luokka:Italialaiset elokuvaohjaajat]]
[[Luokka:Italialaiset elokuvakäsikirjoittajat]]
[[Luokka:Vuonna 1912 syntyneet]]
[[Luokka:Vuonna 2007 kuolleet]]
| |||