Ero sivun ”Saksan hullu vuosi” versioiden välillä

==Tapahtumat eri valtioissa vuonna 1848==

===Preussi===

Ranskan tapahtumien seurauksena kuningas Fredrik Vilhelm IV yritti vielä uudelleen turvautua maapäiviin. Hän määräsi 6. maaliskuuta, että vastaisuudessa maapäivät voisivat kokoontua säännöllisesti ja ilmoitti 14. maaliskuuta kutsuvansa ne uudelleen koolle huhtikuun lopussa. Tämä ei kuitenkaan enää riittänyt vallankumouksen torjumiseen.<ref name="Asmus" /> Useimmista Saksan pikkuruhtinasta poiketen Fredrik Vilhelm ei luvannut aluksi suurempia uudistuksia.<ref name="Mattheisen">Donald Mattheisen: [http://www.ohio.edu/chastain/ip/prussia.htm Prussia] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref>

 

Kun tieto vallankumouksellisten menestyksestä [[Wien]]issä levisi Preussiin, Berliinissä puhkesi mielenosoituksia [[Berliinin kaupunkilinna|kaupunkilinnan]] edustalla.<ref name="kronikka742" /> Kuningas ilmoitti maaliskuun 18. päivän aamuna suostuvansa joihinkin uudistuksiin, mutta samana päivänä puhkesi vakavia katutaisteluja linnan edustalle kertyneiden mielenosoittajien ja sotilaiden välillä. Vastakkain oli nelisentuhatta kapinallista ja 14&nbsp;000 sotilasta. Kuusitoista tuntia kestäneessä yhteenotossa sai surmansa 230–300 kapinallista ja 24 sotilasta. Vaikka sotilaat saivatkin vallattua pääosan kapinallisten barrikadeista, heidän voimansa ei näyttänyt riittävän kansannousun kukistamiseen.<ref name="Weber" /><ref name="Mattheisen" /> Kuningas Fredrik Vilhelm esitti seuraavana päivänä vetoomuksen ”rakkaille berliiniläisilleen” ja ilmoitti vetävänsä kaikki sotajoukot pois pääkaupungista, mikäli taistelut lopetettaisiin. Hän päätti myös kunnioittaa kaatuneiden katutaistelijoiden muistoa.<ref name="kronikka742" /> Järjestystä ylläpitämään perustettaisiin kansalaiskaarti.<ref name="Mattheisen" /> Lepytelläkseen berliiniläisiä Fredrik Vilhelm ratsasti 21. maaliskuuta pitkin kaupungin katuja Saksan trikolorilipun kanssa, ja ilmaisi siten symbolisen tukensa Saksan yhtenäisyysvaatimukselle.<ref>David Barclay: [http://www.ohio.edu/chastain/dh/fred.htm Frederick William IV, King of Prussia] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 23.6.2014.</ref> Kuningas joutui myös nimittämään 29. maaliskuuta uuden hallituksen, jonka johtavaksi ministeriksi tuli reininmaalainen liberaali [[Ludolf Camphausen]].<ref name="Weber" />

 

Luvattujen maapäivien kokoontumispäivä aikaistettiin huhtikuun 2. päivään. Maapäivät olivat koolla kahdeksan päivää ja hyväksyivät vaalilain uuden perustuslakia säätävän kansalliskokouksen valitsemista varten.<ref name="Asmus" /> Tässä vaiheessa myös maapäivien porvaristo alkoi huolestua kansanjoukkojen levottomuuksista, mikä enteili käännettä vallankumouksellisessa kehityksessä.<ref name="Klinge234">Klinge 1985, s. 234.</ref> Preussin kansalliskokouksen vaalit pidettiin toukokuun alussa viikon kuluttua Frankfurtin kansalliskokouksen vaaleista, ja myös vaalitulokset olivat lähellä toisiaan. Berliinin kansalliskokous aloitti toimintansa 22. toukokuuta. Kuninkaan pettymykseksi se ei hyväksynyt sille tarjottua perustuslakiesitystä vaan laati oman vaihtoehtoisen esityksensä (nk. ''Charte Waldeck''). Kansalliskokous myös omaksui oma-aloitteisesti väliaikaisen parlamentin roolin ja pyrki kontrolloimaan hallitusta.<ref name="Mattheisen2">Donald Mattheisen: [http://www.ohio.edu/chastain/ip/prusamb.htm Prussian Assembly] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref> Kansalliskokouksen asema vahvistui, kun Camphausen erosi kesäkuussa ja uudeksi pääministeriksi tullut [[David Hansemann]] valitsi useita kokouksen edustajia ministereiksi hallitukseensa.<ref name="Mattheisen" />

 

 

 

Hajottaessaan kansalliskokouksen ja antaessaan oman perustuslakinsa Fredrik Vilhelm toteutti käytännössä menestyksekkään vallankaappauksen.<ref name="Canis" /> Askel askeleelta hän palautti kuninkaan valtaoikeudet, joista oli keväällä joutunut perääntymään.<ref name="brit" /> Veljekset [[Ernst Ludwig von Gerlach|Ernst Ludwig]] ja [[Ludwig Friedrich Leopold von Gerlach|Leopold von Gerlach]] perustivat samoihin aikoihin kuninkaan vallan suojelemiseksi konservatiivisen puolueen.<ref name="kronikka744" /> Vuonna 1849 järjestettiin parlamenttivaalit uuden vaalilain mukaan, joka takasi laajasta äänioikeudesta huolimatta varakkaiden äänille suuremman painoarvon. Uusi parlamentti hyväksyi jälkikäteen kuninkaan joulukuussa 1848 antaman perustuslain.<ref name="Mattheisen" />

 

===Baden===

Ranskan vaikutuspiirissä sijainnut [[Badenin suurherttuakunta]] oli maatalousvaltaista aluetta, jossa oli vähän teollisuutta ja pieni kaupunkiväestö. Edistyksellisen hallituksen hallitsema Baden oli jo ennen vallankumousvuotta Saksan liberaalien esikuva. Johann Bekkin johtama hallitus hyväksyi edellämainitun Offenburgin kokouksen esittämät maaliskuun vaatimukset vain kolmen päivän kuluttua niiden esittämisestä. Bekkin hallitus suhtautui myönteisesti ja toiveikkaasti Frankfurtin kansalliskokouksen työhön, mutta Badenin liberaaleista erkaantuneet radikaalit demokraatit olivat tyytymättömiä. Kun [[esiparlamentti]] ei hyväksynyt radikaalien ohjelmaa, [[Friedrich Hecker]]in johtamat radikaalit yrittivät 12. huhtikuuta pienellä joukolla aseellista kapinaa [[Konstanz]]issa, mutta kärsivät pian tappion lähellä [[Kandern]]ia. Ja kun Frankfurtin parlamentti myöntyi hyväksymään Malmön aselevon, [[Gustav Struve]] yritti uudistaa aseellisen kansannousun 21. syyskuuta, vielä huonommalla menestyksellä. Hecker pakeni ulkomaille, Struve vangittiin. Vähäisestä menestyksestään huolimatta nämä tapahtumat heikensivät Bekkin hallituksen arvovaltaa, mikä johti kolmanteen, suurempaan kapinayritykseen seuraavana vuonna.<ref name="Baden">Loyd E. Lee: [http://www.ohio.edu/chastain/ac/baden.htm Baden] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref>

 

==Frankfurtin kansalliskokous==

{{Pääartikkeli|[[Frankfurtin kansalliskokous]]}}

Frankfurtiin kokoontui edellämainitun Heidelbergin kokouksen kutsusta 31. maaliskuuta niin sanottu [[esiparlamentti]] (''Vorparlament''), jonka tarkoituksena oli valmistella varsinaisen Saksan [[Kansalliskokous|kansalliskokouksen]] järjestämistä. Frankfurtin [[Paavalinkirkko (Frankfurt am Main)|Paavalinkirkossa]] kokoontuneessa esiparlamentissa oli 574 edustajaa, jotka eivät kuitenkaan edustaneet tasaisesti kaikkia Saksan valtioita. Pääosa oli [[Reininmaa]]lta tai Preussin länsiosasta, kun taas [[Itä-Preussi]]sta ja [[Pommeri]]sta oli vain muutamia ja Itävallasta vain kaksi. Esiparlamentti työskenteli 3. huhtikuuta asti. Pääosa sen edustajista kannatti Saksan liittovaltion perustamista, joka olisi keisarin hallitsema parlamentaarinen perustuslaillinen monarkia. Esiparlamentti päätti, että toukokuun alussa pidettäisiin Saksan alueella kansalliskokouksen vaalit, joissa miehillä olisi yleinen äänioikeus.<ref name="Klinge234" /><ref name="kronikka742" /> Tosin ”epäitsenäisiksi” katsotut yhteiskuntaryhmät voitiin jättää ilman äänioikeutta. Useimmissa valtioissa vaali oli epäsuora, mutta muutamat maat järjestivät suoran vaalin.<ref name="vaali">Donald Mattheisen: [http://www.ohio.edu/chastain/dh/frktele.htm Frankfurt Parliament Election] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref>

 

Eri maiden viranomaiset eivät estäneet vaalien järjestämistä, joten niiden osanotto muodostui suureksi. Kansalliskokoukseen valittiin paljon älymystön ja virkamieskunnan edustajia, ja suurten professorien määrän vuoksi sitä kutsuttiin myös ”professoriparlamentiksi”. Maanomistajien ja käsityöläisten edustajia valittiin vain vähän, ja varsinaisia työläisiä ei lainkaan. Edustajia oli kaikkiaan noin 600, joista noin 200 oli Preussista ja 120 Itävallasta.<ref name="Klinge234" /><ref name="kronikka742" /> Itävallalle osoitetuista paikoista 48 jäi täyttämättä, koska [[tšekit]] ja [[sloveenit]] eivät halunneet osallistua saksalaiseen kansalliskokoukseen.<ref name="vaali" />

 

[[Tiedosto:Zeitgenössige Lithografie der Nationalversammlung in der Paulskirche.jpg|thumb|275px|Frankfurtin kansalliskokousta esittävä litografia.]]

Kansalliskokous kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa Paavalinkirkkoon 18. toukokuuta. Siellä hahmottui pian puoluejako. Konservatiivit ja liberaalit halusivat Preussin tai Itävallan johtamaa monarkkista Saksaa, radikaalit ja demokraatit Saksan tasavaltaa.<ref name="kronikka742" /> Vaikka ”Frankfurtin parlamentissa” käydyt keskustelut herättivät suurta mielenkiintoa, vähitellen alkoi tulla selväksi, että sillä ei ollut mitään todellista valtaa, elleivät Saksan ruhtinaat vapaaehtoisesti haluaisi noudattaa sen tekemiä päätöksiä.<ref name="Klinge234" /> Pitkiksi venyneiden keskustelujen vuoksi kansalliskokous ei työskennellyt kovinkaan tehokkaasti, mutta 28. kesäkuuta se asetti nimellisen keskushallituksen Saksalle. Valtionhoitajaksi nimettiin radikaalien vastustuksesta huolimatta Itävallan arkkiherttua [[Juhana (Itävallan arkkiherttua)|Juhana]].<ref name="kronikka742" /> Kevään 1848 vallankumoukseen osallistuneet kansanjoukot ja radikaalit alkoivat vähitellen tajuta, etteivät kansalliskokousta hallinneet liberaalit olleet kiinnostuneita toteuttamaan sosiaalisia uudistuksia, jolloin heidän kunnioituksensa kansalliskokousta kohtaan aleni huomattavasti.<ref name="brit" />

Saksan nationalistien oli vaikea hyväksyä Malmön aselepoa, jonka Preussi teki sodassa Tanskaa vastaan 26. elokuuta, sillä se näytti johtavan Schleswigin ja Holsteinin jäämiseen Tanskalle. Monet loukkaantuivat siitä, että Preussi näin ikään kuin luovutti Saksaan kuuluvia alueita konsultoimatta Frankfurtin kansalliskokousta ja sen asettamaa hallitusta. Frankfurtin kansalliskokous otti Malmön aseleposopimuksen käsiteltäväkseen ja hylkäsi sen 8. syyskuuta, mutta tekikin toisessa äänestyksessä 16. syyskuuta niukalla enemmistöllä päinvastaisen päätöksen. Demokraatteja ärsytti tämä kansalliskokouksen heikkouden osoitus Preussin edessä. Malmön sopimuksen vastustus synnytti syyskuussa eri puolilla Saksaa demokraattien johtaman kansanjoukkojen liikehdinnän, johon yhdistyivät pian myös vaatimukset sosiaalisista uudistuksista. Demokraatit ja tasavaltalaiset päättivät yrittää Frankfurtissa uutta vallankumousta. Aseeton väkijoukko pyrki 18. syyskuuta väkisin sisälle Paavalinkirkkoon, jolloin [[Mainz]]in liittolinnakkeesta kutsutut preussilaiset ja itävaltalaiset hyökkäsivät sen kimppuun. Tämän jälkeen noin tuhat kapinallista valtasi asevaraston ja otti haltuunsa Frankfurtin vanhankaupungin.<ref name="Bleiber" /> Lopulta Frankfurtin kansannousu murskattiin verisesti.<ref name="Klinge235">Klinge 1985, s. 235.</ref> Wienissä lokakuussa puhjenneeseen kansannousuun osallistunut Frankfurtin kansalliskokouksen radikaalisiiven johtaja ja varapuhemies [[Robert Blum]] puolestaan vangittiin ja teloitettiin 9. marraskuuta parlamentaarisesta koskemattomuudestaan huolimatta, mikä herätti suuttumusta.<ref>Helmut Reinalter: [http://www.ohio.edu/chastain/ac/blum.htm Robert Blum] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 23.6.2014.</ref><ref name="kronikka744" /> Kansalliskokous menetti tämän ja yleisen vastavallankumouksellisen reaktion seurauksena suuren osan arvovallastaan.<ref name="Klinge235" />

 

Frankfurtin kansalliskokouksessa vallitsi epäselvyyttä siitä, mitkä alueet tulisivat kuulumaan tulevaan Saksan valtakuntaan. [[August Heinrich Hoffmann von Fallersleben]]in vuonna 1841 sanoittama ''[[Deutschlandlied]]'' tosin luetteli joukon Saksan luonnollisina rajoina toimivia jokia, mutta varsinkin Itävallan kuulumisesta Saksaan oli erimielisyyttä. Monet saksalaiset nationalistit eivät halunneet Habsburgien valtakunnan ei-saksalaisia osia omaan valtioonsa.<ref name="Klinge234" /> [[Suur-Saksa|Suursaksalaiset]] (''Grossdeutsche'') vaativat, että varsinaisen Itävallan olisi kuitenkin kuuluttava Saksaan, kun taas ”piensaksalaiset” (''Kleindeutsche'') olivat valmiita jättämään sen kokonaan ulkopuolelle.<ref name="brit" /> Syksyllä 1848 saatiin aikaan kompromissi, jonka mukaan Itävallan saksankieliset osat kelpuutettaisiin mukaan Saksan liittovaltioon, mikäli Itävallan keisarin suhde muihin Habsburgien alueisiin muutettaisiin samalla pelkäksi [[personaaliunioni]]ksi. Keisari [[Frans Joosef]] ja hänen hallituksensa eivät olleet valmiita suostumaan tähän ehtoon, jolloin suunnitelma romuttui. Jäljelle jäi vaihtoehto, jossa Preussista tulisi Saksan johtava valtio.<ref name="Klinge240">Klinge 1985, s. 240–241.</ref>

 

 

===Dresdenin vallankumousyritys===

Saksin pääkaupungissa [[Dresden]]issä oli ollut melko hiljaista maaliskuun 1848 vallankumouksen aikana, mutta seuraavan vuoden aikana kaupungissa toiminet radikaalien demokraattien ryhmät aktivoituvat. Vuoden 1849 demokraattien johtoryhmä alkoi valmistautua uuteen vallankumoukseen. Hankkeen suunnittelua johtivat valtiopäivämies Samuel Erdmann Tzschirner sekä lehtimiehet Ludwig Wittig ja [[August Röckel]]. He toimivat lisäksi yhteistyössä Saksan demokraattien johtajiin kuuluneen Karl D’Esterin, venäläisen vallankumouksellisen [[Mihail Bakunin]]in sekä puolalaisten ja tšekkiläisten vallankumouksellisten kanssa. Yllykkeenä vallankumouksen aloittamiselle toimi Saksin kuningas [[Fredrik August II (Saksin kuningas)|Fredrik August II:n]] 28. huhtikuuta 1849 antama määräys hajottaa radikaalien tasavaltalaisten hallitsema Saksin maapäivien alahuone, jotka olivat tukeneet Frankfurtin kansalliskokouksessa hyväksyttyä Saksan perustuslakia. Demokraatit halusivat varmistaa kyseisen perustuslain voimaantulon Saksissa.<ref name="Dresden">Rolf Weber: [http://www.ohio.edu/chastain/dh/dresden.htm Dresden] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 23.6.2014.</ref>