Ero sivun ”Hamdi Kasraoui” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
tilastot
Rivi 27:
Kasrauoin ura alkoi [[JS Kairouan]]in junioreissa vuonna 1995 ja kaksi vuotta myöhemmin hän voitti joukkueensa kanssa juniori cupin. Ollessaan 16-vuotias Tunisian huippuseurat kiinnostuivat nuoresta pelaajasta, joista hän valitsi Espérancen [[Club Africain]]in sijaan. Kasraoui siirtyi uuden joukkueensa junioreihin vuonna 1999 ja myöhemmin kaudella 2003–2004 hänet valittiin Espérancen edustusjoukkueen kolmosmaalivahdiksi ja seuraavalla kaudella kakkosmaalivahdiksi, jonka myötä hän pelasi yhteensä 10 liigaottelua. Kaudella 2005–2006 Kasraouista tuli Espérancen ykkösmaalivahti syrjäyttäen norsunluurannikkolaisen [[Jean-Jacques Tizié]]n, joka pelasi samalla kaudella viimeiset ottelunsa Tunisiassa ennen siirtymistään Egyptiin.
 
Uransa aikana Kasraoui voitti Tunisian pääsarjassa [[Ligue Professionnelle 1]]:ssä kaksi liigamestaruutta, sekä kaksi [[Tunisian cup]]ia, joista viimeisin tuli vuonna 2008. Hän onnistui kerran maalinteossa rangaistuspotkusta vuonna 2008 [[CAF Cup]]issa Togolaista Messadaa vastaan, jonka myötä Espérance siirtyi 1-5 johtoon. Kawarji.com internetsivuston lukijat äänestivät Kasraouin kauden 2008–2009 Tunisian parhaaksi maalivahdiksi.<ref>[http://www.kawarji.com/trophees-kawarji-com-2008-2009-enq-3.html Trophées Kawarji.com 2008-2009] ''kawarji.com'' Viitattu 19.6.2014 {{fr}}</ref>
 
===RC Lens===