Ero sivun ”Ilmari Tapiovaara” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kuva
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 37:
== Myöhempi ura ==
[[Kuva:Table set by tapiovaara.jpg|thumb|250px|Tapiovaaran suunnittelema ruokailuryhmä.]]
[[1960-luku|1960-luvulla]] ja lähestyttäessä [[1970-luku]]a [[puu]] menetti arvostustaan materiaalina kansainvälisessä muotoilussa ja [[muovi]]n merkitys kasvoi. Myös arkielämän muuttuminen ja pitkään jatkunut elintason nousu sekä avaruuden valloitus muuttivat muotoilua. 1960-luvulla monet pitkään mallistoissa olleet tuotesarjat karsittiin pois uusien tieltä. Tapiovaaralta 1960-luvulta muistetaan sellaisia tuotteita kuin Hongisto, Kiki ja Hotelli Marskiin tehty tuoli. Hongisto oli männystä valmistettu tuoteperhe, joka oli pirttikaluston kevennetty versio, Kikin runko ovaliputkeaovaaliputkea ja istuin ja selkänoja verhoiltua vaneria, Marskin tuoli taas lasikuitua taivutetuin puujaloin.
 
Tapiovaara oli jo aiemmin ollut mukana kehitysyhteistyössä, ja 1970-luvulla hän toimi [[Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö|UNIDOn]] alaisena [[Mauritius|Mauritiuksella]], [[Egypti]]ssä ja [[Jugoslavia]]ssa. Aikaisemmin, vuonna [[1959]] Tapiovaara oli [[Paraguay]]ssa suunnitellut malliston tuotantomenetelmineen, ja Mauritiuksella hänen toimenkuvansa oli hyvin samantapainen. Jugoslaviassa Tapiovaara muun muassa piti luentoja alan opiskelijoille, osallistui näyttelyn tuomaristoon ja tutki ja arvioi paikallista tuotantoa, vientimallistojen käyttökelposuuttakäyttökelpoisuutta ja laatua. Kaupallisen koulutuksen saaneeasaaneena hän myös perehtyi markkinoinnin ongelmiin. [[Kairo]]ssa hän osallistui design-symposiumiin UNIDOn kansainvälisenä edustajana. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi 1985<ref>[http://www.uiah.fi/opintoasiat/history2/yitapi.htm Yrjö Ilmari Tapiovaara] Taideteollinen korkeakoulu</ref> ja vuonna 1986 hän sai elämäntyöstään [[Suomen Kulttuurirahasto]]n tunnustuspalkinnon.
 
Vuonna [[2001]] [[Suomen Taideteollinen korkeakoulu]] nimesi kahden vuoden välein jaettavan palkinnon Tapiovaaran mukaan. Palkinnon valintaperusteet ovat: "[[Ilmari Tapiovaara -palkinto]] myönnetään tunnustuksena ihmisen lähiympäristön ja teollisen tuotekulttuurin laadun hyväksi tehdystä erityisen ansiokkaasta luovasta työstä."<ref>[http://www.uiah.fi/page_exhibition.asp?path=1,1457,2990,3009 Ilmari Tapiovaara -palkinto]</ref>