Ero sivun ”Paino” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
selvennä
p kv
Rivi 11:
Vanhassa kirjallisuudessa painoa ja muitakin voimia mitattiin massayksiköissä. Siten yhden kilogramman voima (kgf) eli [[kilopondi]] tarkoittaa sitä voimaa, jolla maa vetää puoleensa yhden kilogramman massaista kappaletta. Se on siis noin 9,81 N. Vielä nykyisinkin näkee [[paine]]en yksikkönä kg/cm<sup>2</sup>, jota nimitetään myös [[tekninen ilmakehä|tekniseksi ilmakehäksi]].
 
Muuttumattoman kappaleen massa on vakio riippumatta siitä, missä se sijaitsee, Maan pinnalla tai missä tahansa avaruudessa (olettaen, että kappale ei liiku suhteessa tarkkailijaan − katso tarkemmin [[suhteellisuusteoria]]). Sen paino sen sijaan vaihtelee jonkin verran eri puolilla maapalloakin. Jos kappale siirretään [[päiväntasaaja|päiväntasaajalta]] [[pohjoisnapa|pohjoisnavalle]], sen paino kasvaa noin 0,5&nbsp;% maan gravitaatiokentän ja Maan pyörimisliikkeestä aiheutuvan nopeusvektorikomponentin erojen vuoksi. Saman kappaleen paino eri puolilla maapallon pintaa vaihtelee jonkin verran myös Maan sisäosien paikallisten tiheysvaihtelujen myötä sekä sen mukaan, millä korkeudella maanpinta on (mitä korkeammalla, sitä vähäisempi painovoima). Jos kappale viedään esimerkikiesimerkiksi Kuuhun tai vieraalle planeetalle, sen massa on yhä sama kuin Maassakin, mutta sen paino on kyseisen taivaankappaleen massasta ja läpimitasta riippuen hyvinkin eri suuri, esimerkiksi Kuussa vain noin kuudesosa siitä, mikä se on Maassa.{{selvennä|Määritelmän mukaan paino on Maan vetovoima. Se tuskin on Kuussa läheskään kuudesosaa.}}
 
Astronautit voivat kellua avaruusaluksessa ja ovat lähes painottomia: astronautin ei tarvitse käyttää voimaa pysyäkseen paikallaan suhteessa avaruusalukseen. Koska kappaleet kuitenkin säilyttävät massan ja [[inertia]]n, astronautin on käytettävä kymmenkertainen voima, jos hän haluaa siirtää yhtä nopeasti 10&nbsp;kg massaista kappaletta 1&nbsp;kg massaisen kappaleen sijaan.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Paino